SalPan jälki-ilmoittautuminen otetaan yhä vastaan – tekonurmisukupolven Klubi 04 saapuu Urheilupuiston luonnonnurmelle

0
Peliään kauden mittaan parantanut Jonatan Guseff on löytänyt paikkansa SalPan kolmen puolustajan linjasta.

Ääritasainen Kakkosen B-lohko on ollut jo pitkään pelkkää ”cupfinaalia”. SalPan seuraavan ”cupfinaalin” vuoro on lauantaina, kun Urheilupuiston alati paranevalle luonnonnurmelle saapuu Suomen johtavan seuran HJK:n reservijoukkue Klubi 04.

Nuorten maajoukkuepelaajia vilisevä Klubi 04 on saanut pitkin kautta HJK:sta nimekkäitä vahvistuksia. Edellisissä otteluissa joukkuetta on vahvistanut loukkaantumisesta toipuva ex-maajoukkuepelaaja Riku Riski.

SalPan onneksi HJK kävi tiistaina Tshekin Plzenissä kärsimässä 0–5-nöyryytyksen Mestarien liigan karsinnassa ja lauantaina HJK:lla on samaan aikaan liigaottelu IFK Marienhamnia vastaan. Näin ollen mitään suurta liigapelaajien invaasiota ei ole odotettavissa. Yksi nimekäs vahvistus saattaa olla HJK:hon hiljattain Brittein kentiltä palannut keskuspuolustaja Aapo Halme, joka seuran nettisivujen mukaan ”käy hakemassa pelituntumaa Klubi 04:n kautta”.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö SalPa olisi ison haasteen edessä, sillä moni joukkue saattaa kutsua itseään pallonhallintajoukkueeksi, mutta Klubi 04 on aidosti sellainen. Klubin pelinavaaminen lähtee usein omalta rangaistusalueelta, josta se etenee lyhytsyötöillä linja kerrallaan.

Mikke Louhelan antamat erikoistilanteet ovat entistä suuremmassa roolissa lauantaina. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

SalPan päävalmentajan Tero Suonperän mukaan vaihtoehtoja Klubin lyhytsyöttöpelaamiselle tyrehdyttämiseksi on kaksi: joko prässätä entistä ylempää ja rohkeammin tai vetäytyä normaalia alemmas ja tehdä omasta muodosta mahdollisimman tiivis.

– Joka tapauksessa uskon, että sieltä löytyy meille tiloja hyökätä, Suonperä vakuutti.

SalPalta kuitenkin puuttuu paras tyhjiin tiloihin kirmaava täsmäase, sillä Oskari Jakonen on sivussa illan ottelusta.

SalPan onkin löydettävä edut kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta. Klubi 04 koostuu tekonurmisukupolven kasvattamista pienikokoisista, teknisesti pätevistä ja hyvin liikkuvista pelaajista, jotka eivät ole omimmillaan hitaammalla luonnonnurmella.

Tällä kaudella Klubi 04 on pelannut kolme ottelua luonnonnurmella, jotka se on hävinnyt kaikki maalierolla 4–10. Ja kun Klubia fyysisemmän SalPan kärkiparina on 190-senttiset John Fagerström ja Elmo Heinonen, niin ei tarvitse olla Pep Guardiola ennustaakseen, mitä SalPa hyökkäyskolmanneksella hakee. Kärjistetysti: mitä enemmän pallo on pois nurmen pinnasta, sitä parempi se on SalPalle.

Se lienee selvää, että Klubi 04 hallitsee pelivälinettä, mutta jos Joonas Meuran johtama keskuspuolustus pystyy pitämään nuorukaiset pois laatupaikoilta ja Mikke Louhelan johtama keskikenttä löytää tyhjää tilaa edetä, on SalPalla mahdollisuus ottaa kotivoitto ja jättää jälki-ilmoittautuminen B-lohkon voittotaisteluun.

– Meillä oli alkukaudesta paineita ja ne näkyivät kentällä. Nyt olemme oppineet paremmin elämään hetkessä. Rentona ja peli kerrallaan, Suonperä kertoi ja lähti vetämään viimeistelyharjoituksen.

Kakkosen B-lohkoa SalPa–Klubi 04 Urheilupuistossa lauantaina kello 17.

Päivitetty klo 21.25: Aapo Halmeen mahdollinen pelaaminen.
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments