Sinilevä sekoittunut vesikerroksiin sekä merellä että järvissä – levähavaintoja tehty Kemiönsaaren ympäristöstä ja Muurlan Ylisjärveltä

0
Ajankohtaan nähden merialueella on tehty hieman keskimääräistä enemmän sinilevähavaintoja. Kuva: Suvi Kiviluoto

Sinilevää on edelleen havaittu meri- ja järvialueilla, tiedottavat ely-keskukset. Merialueilla sinilevää on havaittu kuluvan viikon aikana erityisesti Saaristomerellä. Havaintoja tehtiin muun muassa Kemiönsaaren ympäristössä sekä Kaarinan ja Naantalin edustan merialueilla.

Havaitut sinilevämäärät ovat kuitenkin olleet pääasiassa vähäisiä, eivätkä kasvustot vielä muodosta kelluvia lauttoja. Alkuviikon runsaammat levähavainnot ovat sekoittuneet vesimassaan sateiden ja tuulen myötä. Avomerialueen havaintopisteillä sinilevätilanne on toistaiseksi hyvä.

Tiedot perustuvat Varsinais-Suomen ely-keskuksen vakioseurantapaikkoihin, Rotarien havaintopisteisiin sekä kansalaisten ilmoittamiin havaintoihin. Ajankohtaan nähden merialueella on tehty sinilevähavaintoja hieman keskimääräistä enemmän.

Myös järvissä sinilevät ovat sekoittuneet vesiin. Kuluneella viikolla sinileviä on havaittu viime viikkoa useammalla havaintopaikalla. Varsinais-Suomen ely-keskuksen vakiohavaintopaikoista sinilevää havaittiin vähäisiä määriä muun muassa Muurlan Ylisjärvellä.

Vaikka havaitut levämäärät ovat olleet vähäisiä, voi lämmin ja tyyni sää muuttaa tilannetta nopeastikin. Sisävesien osalta tilannetta voi kuitenkin ely-keskuksen mukaan luonnehtia ajankohtaan nähden tavanomaiseksi tai jopa hyväksi, sillä edeltävät viikot ovat olleet sinilevähavaintojen osalta rauhallisia.

Vakiohavaintopaikkojen lisäksi Varsinais-Suomen ely-keskus ottaa vastaan levähavaintoja Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 022 530.

Järvi-Meriwikiin on mahdollista kirjata levähavaintoja muualtakin kuin vakiohavaintopaikoilta, joko kirjautumalla palveluun tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta. Lounais-Suomen sinilevähavainnot -karttasovelluksesta voi tarkastella kansalaisten ilmoittamia sinilevähavaintoja vuodesta 2003 tähän päivään.

Erityisen runsaista tai poikkeuksellisista levähavainnoista on mahdollista lähettää myös näyte analysoitavaksi. Levänäytteen lähettämisestä tulee ensin sopia ely-keskuksen kanssa (0295 022 530).