Sammalin tilkityllä hirsiseinällä riippuu ristissä kaksi venäläistä kivääriä. Siinä ovat Ypäjän punaisten päällikön rotanhäntäpistimillä varustetut aseet suoraan sisällissodan ajalta.
– Ne löytyivät hänen talonsa vintiltä 1970- ja 80-lukujen taitteessa. Hänellä ei ollut jälkeläisiä, ja nimismies tuli pitämään taloon huutokauppaa. Isäni nakitettiin kantamaan myytäviä tavaroita, ja isä vanhana kettuna keräsi tavaroita laatikoihin ja huusi ne sitten itse. Vinttiin jääneet viimeiset tavarat myytiin kerralla, ja sieltä sahanpuruista löytyivät kätkettyinä nämä kiväärit, esittelee Taneli Ojala.
Kiväärit ovat hyvä esimerkki kaikista niistä mielenkiintoisista esineistä, joita voi nähdä Koskella, Ojalan kotimuseossa.
Ojalan kotimuseo on ypäjäläisen kauppiaspariskunnan Eila ja Aarno Ojalan elämäntyö.
Eila Ojala sai 1960-luvun lopulla tädiltään perintönä Koskelta vanhan kestikievarirakennuksen. Se oli sopivan matkan päässä Ypäjän Palikkalasta, missä Ojalat pitivät kauppaa, ja niinpä he kunnostivat siitä itselleen kesäasunnon. Jo 1970-luvulla he alkoivat kerätä taloon vanhoja esineitä, ja 1990-luvun loppupuolella he avasivat sen ensimmäistä kertaa yleisölle museona.
– He kävivät Kustavissa tutustumassa mökkiin, josta oli tehty museo, ja innostuivat siitä, Taneli Ojala kertoo.
Nyt vanhassa kestikievarissa on koittanut sukupolvenvaihdos, sillä Aarno Ojala menehtyi viime syksynä ja Eila Ojala jo pari vuotta aiemmin. Remmiin ovat astuneet heidän poikansa Taneli Ojala ja tämän poika Santeri Ojala.
– Äitini tahto oli, että talo säilytetään tällaisena ja niin yritämme tehdä, Taneli Ojala sanoo.
– Vaimo ja anoppi ovat suurena apuna, hän kiittää.
Vuonna 1995 Eila ja Aarno Ojala rakensivat kestikievarin viereen omakotitalon ja ryhtyivät koskelaisiksi. Kolme vuotta sitten Santeri Ojala muutti isovanhempiensa taloon, jotta hänen on helpompi ylläpitää kievaria ja sen pihapiiriä. Tänä kesänä piha-aluetta on avarrettu kaatamalla yli 20 koivua.
– Isoäitini sanoi, että ei ole väliä mitä pihalla teet, kunhan omenapuita ei kaadeta. Ne ovat isoäitini isoisän Juho Kärrin istuttamia, Santeri Ojala mainitsee.
Eila Ojala testamenttasi kievarin lapsenlapsilleen, Santeri Ojalalle ja hänen siskolleen.
– Kyllähän se yllättämään pääsi. Mutta ihan hyvällä mielellä tässä ollaan, Santeri Ojala hymyilee.
Kotimuseo on perinteisesti ollut auki vain yhtenä päivänä vuodessa, Kosken Kohaus -tapahtuman sunnuntaina. Niin on tänäkin vuonna. Lisäksi museoon pääsee sopimuksen mukaan.
– Viime vuosina ei ole käynyt ryhmiä, mutta käymään pääsee soittamalla, Santeri Ojala rohkaisee.
Ojalan kotimuseo sijaitsee Iso-Sorvaston kylässä. Rakennus on tehty 1870-luvulla Härkätien kestikievariksi. Isompien teiden varsilla piti tuohon aikaan olla tarjolla majoituspaikkoja, joissa oli mahdollisuus yöpyä, ruokailla ja saada hevoskyyti seuraavaan kestikievariin.
– Kievarioikeudet huutokaupattiin aina tietyksi ajanjaksoksi, ja äitini isoisä Juho Kärri sai ne ainakin kaksi kertaa, Taneli Ojala kertoo.
Taloon liittyy monenlaisia tarinoita, joista yksi Härkätien ensimmäiseen automobiiliin.
– Äitini tädit juoksivat metsään pakoon, kun he luulivat, että paholainen tulee – vaunut ajoivat ilman hevosta ja silmät kiiluen! Onhan se sama asia kuin jos meidän eteemme laskeutuisi ufo, Taneli Ojala naurahtaa.
Kestikievarissa oli neljä majoitushuonetta, keittiö ja ruokasali. Vanha huonejako on edelleen tallella, paitsi että kaksi majoitushuonetta on sotien jälkeen yhdistetty. Näin tehtiin, koska 1950-luvulla taloon perustettiin sekatavarakauppa. Isosta huoneesta tuli kauppatila ja ruokasalista kaupan varasto. Ojalat kalustivat ja tapetoivat kauppatilan saliksi.
– Lattiasta näkyy, missä on ollut myyntitiskin takaosa: siinä kohdin lattia on kuluneempi. Siltä ajalta on myös salin uuni, jonka lämmitys tapahtuu toisen huoneen, silloisen varaston puolelta, Taneli Ojala esittelee.
– Moni koskelainen muistaa, että on käynyt tässä Villen kaupassa.
Kievarin alkuperäistä esineistöä ei enää ole jäljellä.
– Kun äiti peri kievarin, siellä ei ollut kuin yksi korvaton posliinipotta vintillä, Taneli Ojala toteaa.
Eila ja Aarno Ojala keräsivät kaikenlaisia vanhoja huonekaluja sekä käyttö- ja koriste-esineitä, joilla he sisustivat talon. Pihalla olevaan aittaan he keräsivät maa- ja puutyökaluja.
Vanhimpia esineitä ovat koristemaalattu kaappi, johon on maalattu vuosiluku 1823, ja yhdestä puusta veistetty mankelilauta, johon on kaiverrettu vuosi 1794. Monien käyttöesineiden ikää on vaikea varmuudella tietää.
– Tässä esimerkiksi on harvinainen esine: reikätuoli, johon pikkulapsi laitettiin siksi aikaa, kun aikuiset tekivät töitä, Taneli Ojala näyttää.
– Tässä taas on suoneniskentärauta, jolla parannettiin kaikki vaivat, jatkaa Santeri Ojala.
Ojalat keräsivät vanhoja esineitä aikana, jolloin niille ei annettu Suomessa juurikaan arvoa. Siksi monet esineet on saatu puoli-ilmaiseksi tai lahjoituksena.
– Vanhemmat tekivät paljon heinäkauppaa. Kun he kävivät maatiloilla kaupanteossa, he saattoivat nähdä siellä vanhan kalusteen, josta omistajat sanoivat: Vie pois. Tämän kaappisohvan he ostivat yhdestä maapaikasta viidellä markalla. Sen verhoilu oli riekaleina ja toppaukset täynnä rotanpesiä. Nyt se on verhoiltu ja kunnostettu, Taneli Ojala toteaa.
Myös joitakin Kärrin suvun esineitä on esillä, kuten valokuvia sekä muhkea perheraamattu, josta löytyy vuosiluku 1857.
– Minä muistan, miten olin pikkupoikana katkera, kun minun mökkipyöräni vaihdettiin tällaisiin saakelin kuppeihin, Taneli Ojala näyttää Arabian posliinista kannua ja pesuvatia 1910–1920-luvulta.
– 7–8-vuotiaasta se oli surkea vaihtokauppa, hän nauraa.
Ojalan kotimuseo (Vesalantie 2, Koski) on avoinna Kosken Kohaus -tapahtuman yhteydessä 31.7. klo 12–15. Kyläyhdistys Sorvaston Syke ry tarjoaa 30-vuotiskakkukahvit. Lisäksi museo on avoinna sopimuksen mukaan (Santeri Ojala 044 204 1780).
