Toukokuussa luottolaitoksista nostettiin enemmän vakuudettomia kulutusluottoja kuin koskaan aikaisemmin kuukauden aikana, kertoo Suomen Pankki. Vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin 15 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana, 368 miljoonan euron edestä.
Uusista vakuudettomista kulutusluotoista suurin osa oli muita kulutusluottoja kuin ajoneuvolainoja. Kasvu viime vuoden toukokuuhun verrattuna johtui pääosin niistä.
Tänään kerrottiin, että uusien alle 20-vuotiaiden maksuhäiriöisten määrä kääntyi nousuun huhti-kesäkuussa. Nuorten ensimmäisistä maksuhäiriöistä kolmannes on velkomustuomioita, joiden syynä ovat usein juuri vakuudettomat kulutusluotot.
Myös korttiluottojen käyttö on lisääntynyt viime kuukausina.
Keskikorko nousi
Toukokuussa suomalaiset kotitaloudet nostivat uusia asuntolainoja 1,9 miljardin euron edestä, mikä on vajaan kymmeneksen vähemmän kuin vuosi sitten. Toukokuussa lainaa otettiin suunnilleen saman verran kuin huhtikuussa ja maaliskuussa.
Uusien asuntolainojen keskikorko nousi huhtikuusta ja oli toukokuussa 1,13 prosenttia.
Kesäkuun lopussa asuntolainojen yleisin viitekorko, 12 kuukauden euribor, oli 1,07 prosenttia.
Toukokuussa Suomen Pankki arvioi, että viimeaikaiseen uusien asuntolainojen keskikoron nousuun on vaikuttanut lisääntynyt korkosuojausten hankinta. Korkosuojauksella kotitalous voi varautua tuleviin koron muutoksiin.
STT
Kuvat: