Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä Suomessa oli kesäkuussa nelinkertainen määrä vuodentakaiseen verrattuna, käy ilmi Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotiedoista.
Eniten Suomeen matkailtiin Saksasta, Yhdysvalloista ja Ruotsista. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä oli kuitenkin yhä 40 prosenttia vähemmän kuin koronaa edeltävänä aikana kesäkuussa 2019.
Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät kesäkuussa kahdeksan prosenttia. Kaikkiaan matkailijoiden yöpymiset Suomessa lisääntyivät kesäkuussa neljänneksen edellisestä kesäkuusta.
Kotimaisille matkailijoille kirjattiin Suomessa lähes 1,8 miljoonaa ja ulkomaisille lähes 400 000 yöpymisvuorokautta.
Aikaan ennen pandemiaa eli vuoteen 2019 verrattuna yöpymisten kokonaismäärä jäi kesäkuussa kuitenkin kuusi prosenttia alhaisemmaksi.
Tapahtumien paluu näkyy majoituksissa
Majoitusliikkeiden asiakasmäärien kasvu on painottunut hotelleihin. Hotellien yöpymiset lisääntyivät kesäkuussa 38 prosenttia edellisvuodesta, kun taas muiden majoitusliikkeiden yöpymiset vähenivät kolme prosenttia.
Alalla on jopa ylitetty kolmen vuoden takaisia pandemiaa edeltäviä lukuja. Esimeriksi S-ryhmän hotelleissa Tampereella ja Turussa on ollut tänä kesänä enemmän asiakkaita kuin vastaavaan aikaan vuonna 2019.
– Myös pääkaupunkiseudun asiakasmäärät ovat nyt lähellä kolmen vuoden takaista, Sokos Hotels -ketjun markkinointijohtaja Outi Vitie sanoo.
S-ryhmään kuuluu yhteensä 53 hotellia Suomessa ja Virossa. Sokos Hotels -ketjun lisäksi Radisson Blu -hotellit ovat osuuskaupparyhmän omistuksessa.
Vitien mukaan erityisesti pääkaupunkiseutu on ollut tänä kesänä suosittu matkakohde.
– Pääkaupunkiseutuhan ei vielä viime vuonna ollut matkailun näkökulmasta kovin aktiivinen. Tänä vuonna se on lyönyt selvästi läpi, Vitie sanoo.
– Tampere ja Turku taas ovat aina olleet tapahtumakaupunkeja. Kun tapahtumia saa taas järjestää, sillä on ollut vaikutusta majoituksiin.
Myös S-ryhmän Itä-Suomen-hotelleissa on tänä vuonna riittänyt kotimaan matkailijoita. Esimerkiksi Savonlinna, Mikkeli, Lappeenranta ja Kotka ovat kaupunkeja, jotka Vitien mukaan vetävät väkeä vuodesta toiseen.
Polttoaineen hinnannousu kirpaissut Lapin mökkibisnestä
Vuokramökkien kysyntä räjähti Suomessa kahtena viime vuonna käsiin. Vaikka yhteiskunnat ja valtioiden rajat ovat hiljalleen auenneet koronan jäljiltä, kotimaan mökkeilyn suosio on pitänyt pintansa.
Suomessa vuokramökkejä välittävä Lomarengas oy teki viime vuonna historiansa parhaan tuloksen. Yhtiön valikoimassa on yhteensä 4 000 vuokrattavaa mökkiä ympäri Suomen.
– Viime kesään verrattuna olemme noin kymmenen prosenttia jäljessä varausten lukumäärässä, Lomarengas oy:n liiketoimintajohtaja Juha Purhonen sanoo.
Vielä kuluvan vuoden talvella mökkivarauksia oli viisi prosenttia enemmän kuin edellistalvena. Mökkeilyn suosiosta antaa Purhosen mukaan kuitenkin parhaan kuvan vuoden 2019 vertailuluku.
– Jos verrataan aikaan ennen koronaa eli vuoteen 2019, olemme siitä nyt 40 prosenttia edellä varauksissa. Se antaa vähän perspektiiviä tähän touhuun.
Mökkeilyn kukoistuksen loistoa himmentää tosin Purhosen mukaan polttoaineen hinnannousu. Vaikutus on suurin Lapissa.
– Etäisyydet ovat siellä mitä ovat. Pohjoisesta on tullut viestiä, että siellä kärsitään isommista miinusmerkeistä kuin valtakunnallisesti, jos kahteen edelliseen huippuvuoteen verrataan, Purhonen sanoo.
Kansallispuistojen kävijämäärät laskeneet koronavuosien lukemista
Mökkeilybuumin tapaan myös Suomen kansallispuistoissa rikottiin viime vuonna kävijäennätyksiä. Kuluva vuosi näyttää jäävän vaisummaksi.
– Kävijöitä on osin riittänyt, mutta vuosi on ollut vähän erilainen kuin aiemmat koronavuodet, luontopalvelujohtaja Henrik Jansson Metsähallituksesta sanoo.
– Alkuvuosi oli vilkas muun muassa pohjoisessa ja Kainuussa. Nyt taas näyttäisi, että erityisesti kesäkuussa on ollut pohjoisessa pudotusta. Sen sijaan saaristossa on ollut vilkasta.
Jansson kuitenkin huomauttaa, että yleisesti ottaen kansallispuistojen suosio on ollut kasvussa jo pitkään. Vuonna 2000 Suomen kansallispuistoissa kävi vuodessa 800 000 ihmistä. Viime vuonna mentiin yli neljän miljoonan.
– Korona teki vuosia jatkuneeseen kehitykseen valtavan harppauksen. Toivomme, että tämä kasvun trendi jatkuu, Jansson sanoo.
– On sekä kansalaisten hyvinvoinnin että alan yritysten näkökulmasta myönteistä, että ihmiset liikkuvat luonnossa.
Janssonin mukaan perinteisesti vähemmän tunnettuihin kansallispuistoihin ja luontokohteisiin tuli koronan myötä uutta eloa. Vipinää näissä ”uusissa kohteissa” on piisannut tänäkin vuonna.
– Aivan selvästi suosio on kasvanut joissain puistoissa, joita ei ennen koronaa ollut samalla lailla löydetty, Jansson tuumaa.
– Esimerkiksi yksi suosiotaan nostanut talvikohde on Riisitunturin kansallispuisto Posiolla. Se oli ennen koronaa aika hiljainen, mutta on ollut nyt melko vilkas.
https://www.stat.fi/julkaisu/cktvh9xkg26ze0b04bip1hudn
STT
Kuvat: