Vääriä valintoja puolustuksessa – SalPa jäi pisteittä Kaurialassa, ja korttitilit täyttyvät liian nopeasti

0
Mikke Louhelan (vas.) maali ei riittänyt SalPalle edes tasapeliin. Kuva on viimeisimmästä kotiottelusta. (kuva: SSS-arkisto)

Salon Palloilijoilla oli pelillisesti hyvät mahdollisuudet vähintään tasapeliin Kaurialassa jalkapallon Kakkosen B-lohkon ottelussa. Omat virheet puolustuspäässä veivät kuitenkin ne saumat, ja tuloksiltaan nousuvireinen Hämeenlinnan Jalkapalloseura vei vaiherikkaan 3–2-kotivoiton.

– Meille tuli puolustuspäässä henkisiä nukahduksia. Se on toisaalta ihan ymmärrettävää, kun pelejä on ollut osin päivätöissä käyvillä pelaajilla paljon ja viimeisimmät niistä helteessä, totesi SalPan päävalmentaja Tero Suonperä.

– Fakta on joka tapauksessa se, että puolustimme huonosti, vaikka pallollinen peli olikin hyvää. Esimerkiksi Espoossa nähtyä oikeanlaista tylyyttä ei tällä kertaa ollut kaksinkamppailuissa missään nimessä, hän jatkoi.

Kaikki kolme HJS:n tekemää maalia menivät enemmän tai vähemmän SalPan omien virheiden piikkiin. Ottelua kuvasti hyvin tilanne, jossa salolaisten Mikke Louhelan tekemä 1–1-tasoitusmaali kuittautui lähes välittömästi toiseessa kenttäpäädyssä.

– Ensin annettiin vastustajan keskittää liian vapaasti ja sitten purettiin pallo keskelle sen sijaan, että se olisi pitänyt purkaa laitaan, Suonperä totesi entisen liigapelaajan Jami Kyöstilän viimeistelemästä 2–1-maalista.

John Fagerström teki vapaapotkun jälkeisestä hässäkästä SalPa-uransa ensimmäisen maalin. Hyökkäyspään sinänsä useat onnistumiset eivät kuitenkaan riittäneet, kun 3–2-osuma liittyi edellisen maalin tavoin ”olisi pitänyt” -kategoriaan.

– Jäimme peippailemaan väärällä alueella kenttää, kun olisi pitänyt purkaa pallo nöyrästi pitkänä pois. Meillä oli siihen kaksi mahdollisuutta, Suonperä näki.

Häntä jäi tosin kaivelemaan myös kyseistä maalia edeltänyt tuomaritoiminta.

– Vastustajakin myönsi, että siinä tapahtui tuomarivirhe. Iku (Leino) työnnettiin nurin, ja tuollaiset vihelletään yleensä pois sata kertaa sadasta. Nyt ei vihelletty, ja vastustaja pääsi yksin läpi, Suonperä totesi.

– Meidän kannattaa kuitenkin keskittyä asioihin, joihin pystymme itse vaikuttamaan. Ne purkupallotilanteet olivat juuri sellaisia, joilla olisimme voineet välttää tuon tuomarivirheen, hän lisäsi.

Kuukauden mittaisella lainasopimuksella SJK:n organisaatiosta SalPaan tullut Endrit Rrustemi on salolaisten käytettävissä vielä ainakin seuraavassa ottelussa MuSaa vastaan. Terveystilanne on muutenkin mainio, mutta silti MuSaa ei päästä kohtaamaan täydellä kokoonpanolla.

Niko Leskelän ja Ronias Yacoobin korttitilit täyttyivät. Kaikkiaan SalPalle nostettiin lauantaina neljä keltaista, HJS:lle ei yhtään. Keskiviikkonakin tämä tilasto näytti SalPalle kuutta ja vastustaja-EPS:lle vain kahta varoitusta.

– Tietyt pelaajamme ottavat liikaa kortteja. Liikaa ennen kaikkea siksi, että niitä tulee pelin ulkopuolella, vihellysten jälkeen, Suonperä ruoti.

KAKKOSEN B-LOHKO

HJS–SalPa 3–2 (1–0)

Maalit:
24. Miika Paussu 1–0
55. Mikke Louhela 1–1
56. Jami Kyöstilä 2–1
59. John Fagerström 2–2
78. Eemeli Raittinen 3–2

SalPan kokoonpano: Joni Rahila; Iku Leino, Joonas Meura (v), Jonathan Guseff; Mikke Louhela (v, 78. Endrit Rrustemi), Niko Leskelä (v), Onni Vesterinen (63. Jami Siirtola), Oskari Jakonen, Bamo Ahmadi (46. Ronias Yacoob, v), John Fagerström (78. Tobias Laaksonen), Elmo Heinonen.

SalPan muut vaihtopelaajat: Tatu Österlund (mv), Pekka Mattila, Otto Rautiainen.

SalPan seuraava ottelu: la 9.7. SalPa–MuSa klo 17 Salon Urheilupuistossa.

  • Lue lisää aiheesta
  • SalPa