Veneenomistajat ovat tiukan paikan edessä. Jos omasta kulkupelistään luopuu, uutta ei todennäköisesti saa tilalle.
– Meillä on jäänyt kuusi venettä kokonaan toimittamatta. Koskaan aiemmin ei ole käynyt näin, kertoo Astrum Veneen toimitusjohtaja Henri Jokinen.
Venevalmistajien hinnat ovat nousseet heinäkuun alusta pahimmillaan jopa 15 prosenttia. Huomattavan hinnannousun takana on komponenttipula.
– Varaosat ovat kalliimpia ja niitä on vaikeampi saada. Olemme joutuneet ilmoittamaan asiakkaille, ettei esimerkiksi Volvo D6-moottoreita yksinkertaisesti tule.
Asiakkaat ovat olleet pettyneitä, mutta Jokisen mukaan erimielisyydet on saatu selvitettyä.
– Suurin osa ymmärtää sotatilanteen vaikutuksen tilauksiin, ja kaikki on saatu keskusteltua.

Veneliikenne on useiden harrastajien mukaan hiljentynyt tuntuvasti viime kesästä. Jokisen mielestä liikenteen hiljentyminen ei korreloi harrastusinnon laantumiseen.
– Huviajelu on itsellänikin selvästi vähentynyt polttoaineiden hinnannousun myötä. Käytettyjä veneitä ei silti ole paljoakaan myynnissä, niitä vain pidetään enemmän satamissa.
Astrum Vene ostaisi mielellään välitykseen veneitä, sillä niistäkin on pulaa. Asiakkaiden täytyy kuitenkin varautua siihen, ettei uutta venettä ole heti tarjolla.
– Vaihdossa saa korkeintaan yksittäiskappaleita. Juuri jäi viime viikonloppuna asiakkaan kanssa välitysmyynti tekemättä, kun varoitin, ettei ole korvaavaa venettä saatavilla.
Salolaisliike Astrum Vene on ainoa Grandezza-, Sargo- ja Arronet-merkkisten veneiden myyjä Suomessa. Vuoden 2022 uudet veneet myytiin loppuun jo alkuvuonna.
– Ensi vuodellekin on myyty jo useita kappaleita ennakkoon. Tietoisuus veneiden saatavuusvaikeuksista on kiihdyttänyt ennakkomyyntejä.
Jokinen uskoo toimitusvaikeuksien näkyvän vielä rajummin pienvenepuolella. Epäilyksen vahvistaa Kemiönsaaren Venekeskuksen toimitusjohtaja Anders Vahtola.
– Kyselyjen perusteella olisimme myyneet kymmeniä veneitä enemmän, mikäli olisi myytävää. Jo pääsiäisenä myimme ei-oota.
Vahtolan mukaan pienet veneet ovat tällä hetkellä kaikkein kysytyimpiä.
– Kaikki toivovat nyt vähäpäästöistä venettä. Alle kuusimetrisiä veneitä myydään selkeästi eniten. Isommista veneistä kysellään, saisiko huoltotoimenpiteillä pienennettyä bensankulutusta.
Kemiönsaaren Venekeskuksen toiminta painottuukin pitkälti huoltojen tekemiseen. Niiden yhteydessä on ollut viivytyksiä.
– Potkureiden kanssa on tullut varaosapulaa vastaan. Jos moottori hajoaa, niin sitten on erityisen pulassa.
Vahtola kertoo etenkin ruostumattoman teräksen olevan selkeästi kiven alla.
– Yritimme tankata viime kesänä varastoja täyteen, mutta teräksen kanssa on silti ollut saatavuushaasteita.
Liikevaihdon Vahtola uskoo jäävän pienemmäksi tänä vuonna.
– Väkisinkin vaikuttaa myyntiin, kun tehtaalta ei vain saa tavaraa.
Veneiden ja moottoripyörien myynnissä arkipäiväiseksi ilmiöksi on noussut se, ettei kaikkia tuotteen yksikköjä saa saman tilauksen mukana. Vene saattaa saapua ilman moottoria tai sisustaa, moottoripyörä ilman ohjausyksikköä.
– On käynyt sellaista, että moottoripyörän ohjausyksikkö tai muu vastaava osa saapuu perässä. Kyllä se asiakkaita ärsyttää, kertoo Takatalon toimitusjohtaja Antti Rauhala.

Moottoripyörien myynnissä on muutoin samanlaisia haasteita kuin veneidenkin, mutta käytettyjä pyöriä on saatavilla.
– Niitä meillä on riittänyt, kun olemme osanneet etsiä oikeista paikoista. Käytettyjen moottoripyörien ansiosta myyntimme on noussut viime vuodesta 13 prosenttia.
Koska uusien moottoripyörien suhteen on ollut saatavuushaasteita, niiden myynti on laskenut tuntuvasti.
– Uusien laitteiden myynti on tipahtanut 37 prosenttia viime vuoden samaan ajankohtaan verrattuna. Onneksi olemme päässeet keskittymään käytettyjen pyörien myyntiin.

Venealan Keskusliiton Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo ei ole yllättynyt salolaisten jälleenmyyjien kommenteista.
– Tänä vuonna komponenttipula on näkynyt vielä selkeämmin kuin aiempina koronavuosina. Toimitusketjut ovat monikansallisia ja tiettyjen osien saaminen on selvästi haastavampaa.
Pajusalon mukaan kysyntään uusien veneiden ostamisesta ei ole tänä vuonna voitu vastata.
– Kaikkien vesikulkuneuvojen ensirekisteröinnit ovat nyt 15 prosenttia laskussa viime vuoteen verrattuna. Vaikea sanoa millainen prosenttilukema olisi ilman toimitusongelmia, mutta selvästi niillä on ollut vaikutusta ostoihin.
Alumiini on Pajusalon mukaan tiukassa, samoin moottoreihin vaadittava elektroniikka.
– Moottoreiden kysyntä on noussut, sillä niitä uusitaan toki käytettyihinkin veneisiin. Paljon on tullut kommentteja myöhästyneistä tai saapumatta jääneistä moottoreista.
Venekaupan koronatrendiin Pajusalo on jo jonkin aikaa odotellut hiljentymistä.
– Veneiden kysyntä on kasvanut pyöreästi 20 prosenttia. Olen jo pidempään ennakoinut, etteivät kaksinumeroiset nousuluvut voi jatkua montaa vuotta.
Koronan paras piirre oli tietynlaisen kulutuksen vähentyminen. Ihmiset lopettivat turhan matkustelun ulkomaille. Myös etätyöt vähensivät liikennettä eli päästöjä.
Sodan myötä koronan aloittamat ongelmat tuotannossa pitkittyvät ja pahenevat, mutta vene- ja moottoripyöräkaupan sakkaaminen tuskin on merkittävä ongelma muille kuin uutta tuotantoa myyville kauppiaille. Kalustoa näyttää olevan Suomi pullollaan, joten sillä kyllä selvitään siihen saakka, että kohtuullisuus palaa kulutuksessa tältäkin osin muotiin.