Yhdysvaltojen nykyinen suuntaus pelottaa ME-mies Mike Powellia: ”Siellä on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat vain itseään eivätkä paljon tiedä muusta maailmasta”

0

Mike Powellin Tokion MM-kisoissa 1991 hyppäämä pituushypyn maailmanennätys 895 on pian yhtä legendaarinen kuin oli edellinen Bob Beamonin 1968 olympialaisissa hyppäämä 890.
– Vaikka Carl (Lewis) johti MM-kilpailua tuloksella 891, niin tiesin, ettei se ollut myötätuulen takia ME-tulos. Hän yritti psyykata silloin, mutta halusin näyttää entistä enemmän ja onnistuin täydellisesti, Powell muisteli perjantaina Lempäälässä ikimuistoista kilpailua.
Powell, 58, kilpailee ensi viikolla ensimmäisen kerran urallaan veteraanien MM-kisoissa. Kisat ovat menossa Tampereella. Powell haluaa voittaa ja pitää samalla hauskaa.
– Uskoisin hyppääväni noin 730. Voittaminen ja hauskanpito ovat yhtä tärkeitä asioita. Haluan voittaa aina ja kaikessa, vaikka korttipelissäkin, vakuutti Los Angelesissa asuva Powell.
Powell ei voisi kuvitella asuvansa osavaltiossa, missä äskettäin Yhdysvalloissa tehdyt korkeimman oikeuden päätökset vaikuttavat elämään.
– Ikävä oli etenkin tämä viimeisin ilmastotoimia hankaloittava päätös. Ilmastonmuutos huolestuttaa minua todella paljon, en olisi uskonut siihen päätökseen, Powell kauhisteli.
Onko uusi sisällissota mahdollinen, kun kansakunta on erittäin jakautunut?
– Sellaiseen en sentään usko, mutta kyllä maani suunta huolestuttaa. Siellä on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat vain itseään eivätkä paljon edes tiedä muusta maailmasta, Powell korosti.
Powell on Kaliforniassa viime vuosina valmentanut lähinnä lukioikäisiä lupauksia. Hän oli nuorena hyvä myös koripallossa, mutta valitsi yleisurheilun saatuaan siihen yliopistostipendin.
– Seuraan niitä urheilumuotoja Los Angelesissa, missä joukkue menestyy. Jos Kings pärjäisi, niin seuraisin sitäkin, Powell viittaa NHL:ään.
Powell ja Carl Lewis olivat kovia kilpakumppaneita, nykyisin hyviä ystäviä.
– Puskimme toisiamme yhä parempiin tuloksiin. Pituushyppy kaipaisi nykyisin persoonia, joita yleisö haluaa tulla katsomaan, Powell toivoo.

Juha Aaltonen

STT

Kuvat: