Jos kaikki olisi mennyt LP Viestin suunnitelmien mukaan, olisimme nähneet serbialaisen yleispelaajan Aleksandra Petrovicin Salossa jo viime kaudella.
Urheilumaailmassa siirto- ja sopimusasiat eivät kuitenkaan mene nappiin läheskään aina.
Petrovicilla oli sopimus kotimaansa ZOK Spartakin kanssa, mutta seura oli kertonut pelaajan voivan lähteä, jos mieluinen sopimus muualta löytyy. LP Viesti kiinnostui pelaajasta ja laati sopimuksen valmiiksi. Petrovic oli halukas siirtymään LP Viestiin, jossa Mestaruusliigan lisäksi tarjolla olisi myös Mestarien liigan taistoja. Sitten tulikin mutkia matkaan.
– Hänen serbiseuransa ilmoitti, että et lähde mihinkään täältä – paitsi tietenkin rahalla. Lopulta seura myi Petrovicin Turkkiin, jotta hänestä saatiin rahaa ennen kuin hänen sopimuksensa päättyi, LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen kertoo käänteistä.
Petrovicin viime kauden seura Karsiyaka SK pelasi Turkin kakkosliigassa, joten europeleistä oli turha haaveilla. LP Viesti puolestaan hankki yleispelaajaksi bulgaarialaisen Elena Bechevan, joka pelasi ajoittain laadukkaasti, mutta oli kokonaisuutta ajatellen liian ailahteleva.
Joulukuussa 23 vuotta täyttävä ja 180-senttinen Petrovic pääsee LP Viestissä mieluisampaan ympäristöön.
– Minulla on mahdollisuus olla johtaja joukkueessa. LP Viestillä on paljon mestaruuksia, joten tämä oli varmasti paras vaihtoehto minulle, Petrovic sanoi torstaina Tupurin kuntoparkissa, jossa LP Viestin pelaajat hikoilivat auringonpaisteessa fysiikkavalmentaja Ville Salmen johdolla.
– On hienoa päästä pelaamaan Challenge Cupia ensi kaudella. Toiveena ja tavoitteena on palauttaa LP Viesti mestariksi.
Hauska fakta on se, että Aleksandra Petrovicin täyskaima pelasi aiemmin Mestaruusliigaa LP-Vampulassa. Tämä Aleksandra Petrovic oli keskipelaaja ja syntynyt vuonna 1987.
Lemminkäisen korvaan kuulostaa erinomaiselta ajatukselta se, että LP Viestin Petrovic haluaa olla johtaja joukkueessa.
– Totta kai haluammekin sellaisen ulkomaalaisvahvistuksen, joka ei ole seitsikon ja vaihtopelaajan välimaastossa, Lemminkäinen sanoo.
LP Viesti julkistaa mahdollisesti jo ensi viikolla sopimuksen toisesta ulkomaalaisesta yleispelaajasta. Jo nyt Lemminkäinen uskoo, että LP Viesti on viime kautta parempi vastaanottojoukkue.
– Viime kaudella sillä osa-alueella oli vähän ongelmia ehkä Linneaa (Kuusela) lukuun ottamatta. Parin treenin ja videoiden kautta on nähtävissä, että Petrovic on hyvä pelaaja takakentällä.
Myös serbin hyökkääminen on jo tehnyt vaikutuksen.
– Tosi taitava pelaaja. Lyöntipuolella hän selvästi vielä säästeli ensimmäisissä harjoituksissa, mutta iskulyöntirullauksessa hän käänteli eri lyöntisuuntiin, vaikkei ollut torjuntaa vastassa.

Petrovic saapui Saloon tiistaina.
– Kaupunki on todella kaunis. Pelaajat ja valmentajat ovat ottaneet minut hyvin vastaan ja myös harjoitukset vaikuttavat hyviltä.
Petrovicin mukaan hän viihtyy pienissä kaupungeissa.
– Vapaa-ajallani aion kävellä Salossa eri paikoissa. Tykkään joesta ja metsästä.
LP Viestin ensimmäinen ulkomaalaishankinta, ukrainalainen Kseniya Pugach ei mahtunut maansa lopulliseen EM-karsintajoukkueeseen. Näin hän saapuu Saloon ensi viikolla.
Kolmannen ulkomaalaispelaajan jälkeen salolaisjoukkue alkaa olla valmis.
– Muutamia nuoria suomalaispelaajia on tarjolla, mutta katsotaan heidän tilannettaan myöhemmin, Lemminkäinen sanoo.
LP Viestin ensimmäinen harjoituspeli on ohjelmassa Salohallissa PuMa-Volleyta vastaan 24. elokuuta. Mestaruusliiga käynnistyy LP Viestin osalta 1. lokakuuta Puijo Wolley -kotipelillä.
LP Viesti kaudella 2022-2023
Passarit: Julia Junila, Saana Virtanen
Liberot: Netta Laaksonen, Anna Syrjälä
Hakkuri: Saana Lindgren
Yleispelaajat: Saimi Heikkinen, Aleksandra Petrovic, Arita Ternava
Keskipelaajat: Nea Haatainen, Jenni Jantunen, Kseniya Pugach
Päävalmentaja: Tomi Lemminkäinen
Apuvalmentaja: Janne Harju
Noin 250 kausikorttia meni kaupaksi kesäkampanjassa
LP Viesti myi kesä- ja heinäkuun aikana kausikortteja tarjoushintaan. Mestaruusliigan runkosarjan kausikortti maksoi 39 euroa, koko kausi 99 euroa.
Päävalmentaja Tomi Lemminkäinen kertoi, että kausikortteja meni lopulta kaupaksi noin 250 kappaletta. Viime kauden kampanjassa kortteja kaupattiin 443.
– Viime vuoden luku yllätti positiivisesti. Nyt tulos oli ihan hyvä ja rahallisesti samaa tasoa. Runkosarjan kausikortteja myytiin hieman enemmän kuin koko kauden kortteja: noin 60 prosentia koko myynnistä, Lemminkäinen summasi.