Ainutlaatuinen tripla? Jakob Ingebrigtsenin tavoitteen ensimmäinen osa toteutui tiistai-iltana

0
Jake Wightman hakee mestaruustuplaa 800 metriltä. Jakob Ingebrigtsenillä on tavoitteena tripla.

Yleisurheilun MM-kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1983 Helsingissä. Koskaan aiemmin MM- ja EM-kisoja ei ole pidetty samana vuonna.

Koronaviruspandemia muokkasi yleisurheilukalenteriakin monella tavalla, ja niinpä kahden arvokisan kesä toteutui ainutlaatuisella tavalla nyt ensimmäistä kertaa.

Niinpä Münchenissä yhdeksällä eurooppalaisella on tilaisuus saavuttaa muutaman viikon sisällä sekä maailmanmestaruus että Euroopan mestaruus.

Oma lukunsa on Jakob Ingebrigtsen, joka toteutti jo tämän tavoitteen tiistai-iltana. MM-Eugenessa 5 000 metrin MM-kullan ja 1 500 metrin hopean juossut Ingebrigtsen oli viidellätonnilla ykkönen myös Saksassa.

Norjalaisen kohdalla edes tupla ei todennäköisesti riitä. Hän on suursuosikki myös 1 500 metrillä varsinkin, kun matkan maailmanmestaruuden yllättäen voittanut Jake Wightman teki mielenkiintoisen ratkaisun.

Wightman keskittyy Münchenissä täysin 800 metrille. Menestysmahdollisuudet ovat toki siinäkin kisassa hyvät, mutta hyvinkin poikkeuksellinenhan moinen ratkaisu on.

Asian voi toki ajatella niinkin, että Ingebrigtsenin voittaminen uudelleen 1 500 metrillä olisi erittäin hankalaa. Suunnilleen puolta lyhyemmällä matkalla kilpailijajoukko on hyvin tasainen.

Wightman ei ole ainoa kilpailumuotoaan vaihtava hallitseva maailmanmestari. Massimo Stano käveli 35 kilometrin MM-kultaan, mutta häntä ei tiistaina nähty espanjalaisen Miguel Angel Lopezin hallitsemalla matkalla.

Stano on sen sijaan starttaamassa Saksanmaalla 20 kilometrille. Tämä osoittaa hyvin, kuinka samankaltaisia nämä kilpailumuodot ovat sen jälkeen, kun 50 kilometrin kävely päätettiin poistaa arvokisojen ohjelmasta 35 kilometrin tieltä.

Maailmanmestaruuden ja Euroopan mestaruuden yhdistäminen ei ole kaikille varmastikaan helppoa. Seitsenottelussa Nafissatou Thiamin haastaa ensisijaisesti Anouk Vetter.

Puolalainen Pawel Fajdek saa varmasti tehdä täyden työn moukarimestaruutensa eteen, ja Kristjan Ceh saa kovan haasteen miesten kiekossa ainakin kahdelta ruotsalaiselta sekä kahdelta liettualaiselta.

Nämä MM-kisojen viisi parasta olivat moukarin tavoin eurooppalaisia.

Toki asia erikseen ovat ylivoimaiset suosikit. Armand Duplantisin kohdalla huomio on lähinnä siinä, paraneeko maailmanennätys jälleen. Pedro Pichardo loikki MM-kisoissa useita kymmeniä senttejä pidemmälle kuin kukaan muu eurooppalainen. Naispituushyppääjä Malaika Mihambo on EM-karsinnankin perusteella ehdoton suosikki kotiyleisönsä edessä.

Armand Duplantisin osalta olennainen kysymys ei ole, voittaako hän Euroopan mestaruuden. Vaan se, nähdäänkö maailmanennätysposeeraus Münchenissäkin. (kuva: Lehtikuva/AFP/Andrej Isakovic)

Eurooppalaiset maailmanmestarit Eugenessa

Kuinka moni yhdeksästä onnistuu tuplassa?

Jake Wightman, miesten 1 500 metriä*
Jakob Ingebrigtsen, miesten 5 000 metriä
Massimo Stano, miesten 35 kilometrin kävely**
Armand Duplantis, miesten seiväshyppy
Pedro Pichardo, miesten kolmiloikka
Kristjan Čeh, miesten kiekonheitto
Paweł Fajdek, miesten moukarinheitto
Malaika Mihambo, naisten pituushyppy
Nafissatou Thiam, seitsenottelu

* Wightman juoksee kisoissa vain 800 metriä.
** Stano kävelee kisoissa vain 20 kilometriä.