Älkää unohtako, että suunnistuksen sielu on metsässä – Rakveren EM-kisoissa on paikalla vain yksi suomalainen sanomalehti!

0
Salolaislähtöinen Miika Kirmula on hyvä osoitus nykysuunnistuksen vaaroista: kuusi viikkoa sitten MM-sprintissä tapahtunut raju yhteentörmäys kanssakilpailijaan on vienyt Kirmulan parhaan terän EM-maastoissa. (Kuva: Seppo Väli-Klemelä)

Kaikkihan me olemme asiantuntijoita omalla alallamme ja sen lisäksi viestinnässä ja markkinoinnissa.

Suomen Suunnistusliitto joutui pari vuotta sitten talouskurimuksessaan karsimaan kuluja ja se tietenkin toteutettiin henkilöstöä vähentämällä. Ensimmäisenä lähtivät viestinnän ammattilaiset.

Suunnistaja-lehti ulkoistettiin ja tiedottaminen uutisia välittävälle medialle on nyt lähinnä tulosten ja muutaman kommentin lähettämistä sähköpostilistalle osuneille. Tiedotteet ovat asiallisia ja tulevat nopeasti eli tämä puoli toimii hyvin.

Viron Rakveressa suunnistetaan parhaillaan maastosuunnistuksen EM-kisoja. Jos ajatellaan suunnistusta urheilulajina, EM-kisat ovat ehdottomasti vuoden tärkein kilpailu, vaikka aiemmin kesällä olemmekin saaneet nähdä tiedotteet ainakin sprinttisuunnistuksen, pyöräsuunnistuksen ja tarkkuussuunnistuksen MM-kisoista.

Suunnistus on kivenkova kestävyyslaji. Torstain pitkällä matkalla naisten voittoaika oli niukasti alle puolentoista tunnin ja miehillä kymmenen minuuttia enemmän. Täällä suunnistetaan tiheässä metsämaastossa, soilla ja vaativilla suppa-alueilla.

Suunnistuksen sielu on täällä.

Suomi pärjäsi torstaina hienosti. Naisissa kultaa ja pronssia, miehissä pronssia ja lisäksi kolme muuta miestä kymppikärjessä.

Ruotsalainen estejuoksun olympiavoittaja Anders Gärderud, joka on myös hyvä ja innokas suunnistaja, vertaa suunnistusta 100 metrin juoksuun: ”Ne vaativat yhtä intensiivistä keskittymistä koko ajan. Ero on vain siinä, että suunnistuksen suoritus kestää puolitoista tuntia.”

Ja miten tämä kaikki liittyy viestintään?

Jos jätetään suunnistusnikkarien viestit huomioimatta, somekeskusteluissa on lähinnä kommentoitu yllättyneinä, että ”nytkö ne kisat ovat” ja ”tulipa yllätysmitaleita Suomeen” tai ”näkyykö kisat telkkarissa?” (kyllä, mutta vain maksullisella kanavalla).

Viestintä ei ole pelkkää lehtijutun tekoa, mutta oireellista on sekin, että Rakveressa on paikan päällä yksi suomalainen sanomalehti, se sama jota luet juuri nyt.

Kysyin viestinnän ammattilaiselta – suunnistaja hänkin – mitä viestintä on ja mitä sillä tavoitellaan? Hän sanoi, että onnistuneella viestinnällä jaetaan tietoa, mutta luodaan myös tunnetiloja ja synnytetään mielenkiintoa. Viestinnällä tulee olla tavoite ja kohde, ammattilainen määritteli.

Sprinttisuunnistuksessa, pyöräsuunnistuksessa tai tarkkuussuunnistuksessa ei ole mitään vikaa. Päinvastoin, hienoa kun näitä lajeja harjoitetaan.

Mutta tätä kautta suunnistuksen maailma pirstoutuu ellei joku pidä yllä ymmärrystä siitä, mitä suunnistus pohjimmiltaan on. Jos se ei ole Suunnistusliiton tehtävä, niin mikä sitten on?

Olin viime viikonloppuna Lokalahdella suunnistamassa. Kaksipäiväisissä kisoissa oli mukana noin 300 osanottajaa. Vielä kymmenen vuotta sitten näille Varsinais-Suomen rastipäiville osallistui yleensä 600–800 suunnistajaa.

Ollaan jo niillä rajoilla, ettei minkään seuran kannata järjestää enää ”tavallisia” kilpailuja, koska kuluja kartanteosta ja muusta järjestelystä tulee enemmän kuin osanottomaksuista tuottoa.

Ja kuten jo sanoin, tällaisissa kilpailuissa elää suunnistuksen sielu. Jukola on hieno, 800 suunnistajaa Saariselälle kerännyt Lapland O-week myös. Rogaining-tapahtumat ovat nekin upeita ja kuntorastit on mahtava idea.

Nekin elävät kuitenkin vain niin kauan kuin suunnistuksen sielu elää.

Teksti: Seppo Väli-Klemelä, Rakvere
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments