Harrastelija-vaellusopas Taina Liekari tokaisi miehelleen viime tammikuussa: Mitä jos sinä lennät ja minä kävelen?
Pariskunta pohti tuolloin Espanjan Fuengirolassa ajankohtaa, jolloin he lentäisivät kotoaan Suomeen. Liekarin huulilta tippuneet sanat olivat aluksi vain hetkellinen päähänpisto, mutta kymmenessä minuutissa asia oli kirkastunut hänelle.
– Oivalsin, että minähän tosiaan voin kävellä Suomeen. Nyt vain tilanne oli se, että kulkisin muutamien satojen kilometrien sijaan tuhansia kilometrejä, Liekari naurahtaa.
Hän päätti lähteä matkaan, mutta sitä ennen oli löydettävä rahoitusta kallista taivallusta varten. Sponsoreita oli kerättävä kolmessa viikossa. Ja nehän Liekari keräsi.
– Minulla oli sellainen olo, kuin olisin ollut puhelinmyyjä!
Reissuun Liekari lähti sunnuntaina 13. helmikuuta. Hänen piirtämänsä karttareitti käsitti yhteensä piirun verran alle 4 500 kilometriä.
– Lopullinen pituus tulee olemaan noin 4 800 kilometriä.
Matka alkoi Fuengirolasta Malagan ja Granadan läpi Espanjan itärannikolle Valenciaan. Sieltä Liekari käveli sisämaan kautta Barcelonaan.
– Ajatukseni oli lähteä Barcelonasta ylittämään Pyreneiden vuoristo, mutta sain kuulla, että rantareitillä on paljon hienoja pikku kyliä. Päätin siis kulkea sieltä.
Syrjäisemmistä poluista ja kauniista nähtävyyksistä pitävä Liekari ei pitänyt kiirettä tallustellessaan eteenpäin.
– En halunnut keskittyä vain kävelemiseen ja suorittamiseen vaan pysähtyä myös nauttimaan paikallisista antimista. En myöskään välitä kulkea valtateitä, vaan haluan kävellä pitkin mielenkiintoisia pieniä polkuja, hän kertoo.
Espanjassa Liekari koki rantareiteillä joen tuntumassa yllätyksen, kun juuri ennen reitille saapumista oli ollut myrskyisää.
– Vesi oli korkealla ja jotkin rantapolut olivat menneet poikki. Joen ylittäminen saattoi paikoin vaatia jopa kahdentoista kilometrin kiertoreitin.
Vaellus jatkui Espanjan rantakylien kautta Ranskan puolelle Lyoniin. Ranskassa Liekari sai kokea välimerellisen vieraanvaraisuuden voiman.
– Eräs perhe otti minut ystävällisesti kotiinsa, kun en millään meinannut löytää yösijaa itselleni. Perheen tytär oli yön aikana virkannut minulle vielä onnenamuletinkin matkaani varten.
Parturi-kampaajana alkujaan toiminut Liekari käveli Ranskan visiitin jälkeen Strasbourgin halki Saksaan Baden-Badeniin. Sieltä hän kulki Hampuriin, mistä siirtyi Puttgardeniin. Sen jälkeen hän siirtyi tunnissa vesiteitse lautalla Tanskaan.
Helsingöristä Liekari jatkoi kahdenkymmenen minuutin lauttamatkalla Helsingborgiin Ruotsiin, mistä hän kulki Nyköpingin ja Södertäljen kautta Tukholmaan.
Länsinaapurissamme Liekari joutui palaamaan takaisin virallisilta vaelluspoluilta ja löytämään uuden reitin.
– Polut olivat pitkälti täysin umpeen kasvaneita. Ei niitä voinut kulkea.
Metsäpolkujen ja isoista teistä poikkeavien reittien koluaminen aiheutti Liekarille ajoittain haasteita läpi matkan.
Matka kulki Tukholmasta Suomen puolelle Turkuun. Paimion ohikulkumatkalla Liekari pääsi verestämään lapsuusmuistoja.
– Turusta jatkoin kävelyä ystävän kanssa kuudenkymmenen kilometrin verran Saloon. Siinä välissä entisillä kotikonnuilla Paimion nurkilla tuli myös piipahdettua ja tunnistin sieltä muutaman kerrostalonkin, Liekari sanoo.
Hän kertoo asuneensa Paimion Ala-Vistalla ja sen jälkeen Ylä-Vistalla 4–5-vuotiaana.
– Asuimme Ylä-Vistalla omakotitalossa vuokralla. Niistä ajoista muistan enemmän kuin Ala-Vistalta. Äitini oli perhepäivähoitaja. Kotimme tiluksilla oli ulkohuussi, johon en pienenä lapsena uskaltanut mennä iltaisin yksin, Liekari muistelee.
– Meillä oli myös pihallamme pelto, marjapuskia, luumu-, omena- ja kirsikkapuita sekä pylvästuijia. Päärynäpuistamme ohikulkijat tapasivat napata hedelmiä syötäväkseen.
Salossa Liekari kävi muun muassa Hajalassa Trömperin kestikievarissa ja Kiskossa taidenäyttelyssä.
– Olen joskus käynyt Salossa aikaisemminkin, mutta en muista silloisesta käyntikerrasta mitään.
Liekari koki matkansa aikana vastoinkäymisiä, mutta niistä hän selvisi positiivisella asenteella. Kiertoteiden pakollisen kulkemisen lisäksi vähäinen kielitaitokaan ei pysäyttänyt reippaan 53-vuotiaan naisen matkaa. Hän sanoo, että matka sujui yllättävän hyvin.
– En ole mitenkään erityisen lahjakas kielellisesti. Espanjan kieltä ymmärrän ja pystyn laittamaan yksittäisiä sanoja toistensa perään. Kielioppia en osaa, mutta kyllä espanjalaiset minua ymmärtävät.
Välimeren maissa voi luovia osin myös englannin taidolla, mutta esimerkiksi espanjalaiset ja ranskalaiset ovat hyvin kiintyneitä omaan kieleensä.
– Olen pärjännyt rallienglannilla. Ranskaakin puhun muutamia sanoja. Sen olen huomannut, että kun on sellaisessa maassa jossa toinenkaan ei puhu kieliopillisesti hyvin, uskaltaa ja tulee puhuttua paljon enemmän kuin esimerkiksi Suomessa, Liekari tähdentää.
Hänen mukaansa eri maissa paikalliset usein arvostavat sitä, kun yrittää puhua ja kommunikoida. Myös Google-kääntäjä on tiukan paikan tullen hyvä apuväline.
Edes ajoittainen majoituksen löytämisen hankaluus öitä varten ja ruoan tulokseton etsintä eivät pistäneet Liekarin lenkkitossujen nauhoja solmuun.
– Joskus saattoi olla niin, ettei ruokaa löytynyt millään. Olin ottanut mukaan ateriakorvikepusseja, ja niillä pystyi välillä helpottamaan nälkää.
Kenkäpareja kului useampi.
– Kahdeksan paria on kokonaismäärä. Jalat olivat toki aluksi kovilla, kun niihin tuli rakkoja. Tiesin kuitenkin, että ne paranevat siitä pian, Liekari sanoo.
Päivittäiseksi keskimääräiseksi kävellyksi matkan pituudeksi hän arvioi noin neljäkymmentä kilometriä. Kuljettu taivallus on huiman pitkä.
Liekari painottaa, että kyse on vauhdin ja oman jaksamisen yhteensovittamisesta.
– Eräs vaellusystäväni on aina sanonut ja opettanut, että ei se ole matka mikä tappaa vaan vauhti.
Tulevaa varten Liekari on jo pohtinut seuraavaa projektia, joka liittyy matkailuun. Hän haluaa kuitenkin pitää asian vielä salaisuutena, joten sen enempää hän ei halua kertoa. Juuri nyt on aika hengähtää hetkeksi perheen ja ystävien kanssa.
– Ennen takaisin Espanjaan palaamista aion tässä kolmen viikon ajan tavata perhettä ja lapsenlapsiani. Myös ystäviä tulee nähtyä ja hoidettua muutamia asioita.
– Tämä vaeltaminen on niin kivaa! Hän toteaa lopuksi.
Liekari pysyi suunnittelemassaan aikataulussa. Vaelluksen päätepiste oli Helsingin Munkkiniemessä sijaitseva ravintola Ukko-Munkki, jonne hän saapui torstaina 28.7.
