Yleisurheiluväen katseet kohdistuvat tällä viikolla Joensuuhun, jossa alkaa torstaina nelipäiväiset Kalevan kisat.
Suurin huomio on Eugenen MM-kisoissa onnistuneiden urheilijoiden iskukyvyssä ennen vajaan kahden viikon kuluttua alkavia Münchenin EM-kisoja.
Joensuun Kalevan kisoilla ja Münchenin arvokisoilla on hämmästyttävä yhteys. Edellisen kerran Joensuussa oli Kalevan kisat Münchenin EM-kisavuonna 2002. ja ensimmäisen kerran Joensuussa oli Kalevan kisat vuonna 1972, jolloin kesäolympialaiset järjestettiin totta kai Münchenissä!
Joensuussa ratkaistaan myös viimeiset paikat EM-joukkueessa.
Miesten keihäänheiton kolmannesta EM-paikasta kamppailevat Toni Keränen, Toni Kuusela ja Topias Laine . Naisten moukarin heiton kolmas paikka ratkaistaan Sara Killisen ja Suvi Koskisen välillä.
Paikallisestikin seurattavaa riittää jokaisena kisapäivänä.
MM-kisoissa kuudenneksi sijoittunut Salon Vilppaan Wilma Murto hakee jo viidettä peräkkäistä Suomen mestaruutta.
Vilppaan kaikkien aikojen parhaalla yleisurheilijalla on kuitenkin vielä pitkä matka Someron Esan Minna Nikkasen ennätykseen, joka on 11 voittoa Kalevan kisojen seiväshypyssä – tosin aikaakin on, sillä Murto on vasta 24-vuotias.
Toinen potentiaalinen kultamitalisti on Someron Esan Henri Liipola, joka taistelee kullassa yhdessä MM-kisakävijöiden Tuomas Seppäsen ja Arttu Kankaan kanssa.
Liipola voitti Kalevan kisoissa kolme kertaa peräkkäin vuosina 2017–2019. Olli-Pekka Karjalaisen todennäköisesti ikuinen ennätys on 15 moukarikultaa.
Naisten moukarinheitto on yksi kisojen kovatasoisimmista lajeista, jossa kulta ratkaistaan Silja Kososen ja Krista Tervon välillä. Someron Esan kaksikon Johanna Witka ja Marika Virtanen päätähtäin on karsinnassa, jonka läpäiseminen on kokonaistaso huomioon ottaen jo kova saavutus.
Paikallisten maajoukkueurheilijoiden takana suurin mielenkiinto on ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin miesten pituushypyssä.
Perniön Urheilijoiden Arttu Tauriaisen ennätysleiskautus 734 on osallistujien joukossa kolmanneksi paras. Tauriaisen tietä yllätysmitalille tasoittaa huomattavasti maan ykkösnimen ja MM-kävijä Kristian Pullin nimen puuttuminen osallistujalistasta.
Sauvon Urheilijat lähettää Joensuuhun kaksi urheilijaa. Antton Launto hakee 800 metrin finaalipaikkaa 28 juoksijan joukossa ja vasta 17-vuotias Saima Kossa osallistuu naisten seitsenotteluun. Kossa on otellut tällä kaudella ennätyspisteensä 4 550.
Paimion Urheilijoiden pikajuoksija Emma Tainio on parhaillaan Kolumbian Calissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, mutta seuralla on silti edustus Joensuussa.
20-vuotias keihäänheittäjä Pilke Kössi selvisi kisoihin heittämällä kesäkuussa Helsingissä ennätyksensä 45.00.
115. Kalevan kisat Joensuun Mehtimäellä torstaista sunnuntaihin.
