Kiikalassa kuvattu elokuva tulee ensi-iltaan – Salossakin nähtävä Verimalja yhdistää sotaseikkailua ja epookkidraamaa

0
Verimalja -elokuvaa on kuvattu Kiikalassa ja muualla seudulla, josta löytyi myös miljöö sotilaiden marssiessa kylään. Kuva: Black Lion Pictures Oy

Kiikalassa ja muualla Salon seudulla sekä muun muassa Hämeenlinnassa ja Porvoossa kuvattu Verimalja saa ensi-iltansa perjantaina. Yli 20 ensi-iltapaikkakunnan joukossa on myös Salo, sillä Bio-Salo on ottanut omarahoitteisen elokuvan ohjelmistoonsa.

Elokuvan tuottaja ja käsikirjoittaja Pekka Rintala toteaa independent-elokuvan levitykseen saamisen olevan haastavaa, mutta niiden markkinointiin erikoistunut Black Lion Pictures Oy on saanut myös Finnkinon ottamaa Verimaljaa teattereihinsa.

Elokuva sijoittuu toisen maailmansodan viime vaiheisiin. Se kertoo sodan päättymistä odottavasta ja maatilansa rauhaan kaipaavasta kersantti Myllykoskesta, jonka rahapula ajaa Waffen-SS:ään. Myllykoski ja hänen kaksi sotilastoveriaan saavat tehtäväkseen etsiä myyttistä keskiaikaista maljaa, joka kiinnostaa muitakin tahoja kuten Vatikaanin piispaa ja Stalinin salaista poliisia.

Sotaseikkailua ja epookkidraamaa yhdistelevä elokuva on ollut teon alla yli kymmenen vuotta.

– Kustannuksia oli pakko jakaa useammalle vuodelle, kun rahoitusta ei ollut. Olimme kaikki opiskelijoita, kun aloitimme Verimaljan teon. Itse opiskelin teologisessa tiedekunnassa ja ohjaaja opiskeli elokuva-alaa. Kuvaukset kestivät yli neljä vuotta ja jälkituotanto vielä pidempään, Pekka Rintala huomauttaa.

Kaikki tehtiin talkoilla leikkausta ja värimäärittelyä myöten, joten jokainen teki osuutensa silloin, kun siihen löytyi aikaa.

Verimaljaa etsivät kolme suomalaistoverusta, joita näyttelevät Marko Loikaskorpi (vas.), Marko Salminen ja Antti Peltonen. Kuva: Black Lion Pictures Oy

Elokuvan työryhmään kuului yli 200 talkoolaista. Avustajina nähdään myös Kiikalan Kipinöiden ja Salon Teatterin väkeä. Verimaljan ohjasi ja kuvasi Jarno Elonen, joka on ohjannut muun muassa Ylen sarjan Bitwisards ja ollut mukana käsikirjoittamassa palkittua Tove -elokuvaa.

–  Verimaljan idea ja tarina ovat minun kynästäni, mutta ohjaajan kanssa parantelimme käsikirjoitusta, Rintala kertoo.

Häntä on aina kiinnostanut keskiaika ja sen myytit kuten tarut Graalin maljasta, pyhimysten luista ja muista pyhistä esineistä, joihin on liitetty mystisiä, parantavia voimia. Rintala tahtoi tuottaa suomalaisen Indiana Jones -tyyppisen elokuvan, joka olisi esikuvaansa realistisempi.

– Halusin yhdistää tarinaan Suomen sotahistoriaa, ja luontevinta oli kertoa suomalaisista, jotka värväytyvät Saksan alaisuuteen. Suomi soti natsi-Saksan puolella ja suomalaisia vapaaehtoisia lähti SS-joukkoihin yhdessä virolaisten, norjalaisten ja tanskalaisten kanssa.

Jaana Joensuu näyttelee Marko Salmisen esittämän kersantti Myllykosken morsianta uutuuselokuvassa Verimalja. Kuva: Black Lion Pictures Oy

Monet elokuvan kohtauksista on kuvattu Kiikalan kotiseutumuseolla ja parinkymmenen kilometrin säteellä sieltä.

– Heinolalaisen kaverini vaimo on Kiikalasta kotoisin ja hänen vinkkiensä perusteella päädyimme Salon seudulle kuvaamaan, Pekka Rintala kertoo.

Jarno Elonen toteaa, että Verimalja kuvattiin olemassa olevissa paikoissa ja tiloissa ilman erityisiä lavastustarpeita.

– Kävimme Parolan panssarimuseossa kuvaamassa liikkuvat tankit ja Porvoosta löytyi kesäisin liikennöivä höyryjuna, hän huomauttaa.

Elonen työskentelee televisiosarjojen parissa, mutta Rintala ei tiedä, jatkaako elokuva-alalla.

– Toiste en ainakaan halua tehdä omakustanne-elokuvaa. Jälkituotanto viivästyi vuosilla, kun rahaa ei ollut.

Myllykoskea näyttelee Marko Salminen. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Antti Peltonen, Marko Loukaskorpi, Jaana Joensuu, Matti Toivio ja Heikki Häkkä  Suomenkielisen elokuvan kesto on puolitoista tuntia.

Verimalja Bio-Salossa 19.8. alkaen.