
Olemme Salon Seudun Sanomissa nostaneet suomalaisen yksilöurheilun lukuisina rospuuttovuosina esiin joukkuelajien edustajia. On uitu vastavirtaan sijoittamalla Vuoden urheilijaksi maailman huippuluokan jääkiekkoilija ohi rintauinnin olympiapronssimitalistin ja jalkapalloilija ohi perinteisen maastohiihdon maailmanmestarin.
Joulukuussa ei tarvitse provosoida, vaan valinnan voi tehdä ihan oikeista voittajista. Wilma Murto, Iivo Niskanen ja Kalle Rovanperä, mainioita ehdokkaita kaikki.
Ai että, kuinka mahdotonta näiden mestarien väliltä on lähteä valitsemaan. Ai että, kuinka mielenkiintoista se samalla on.
Moni sanoo, että nämä vertailut ovat yksiä maailman turhimmista asioista. Siihen nähden yllättävän useita kannanottoja aiheesta ilmaantui sosiaaliseen mediaan nopeasti Murron Euroopan mestaruuden jälkeen.
Kaikki kolme urheilevat suomalaisille rakkaissa lajeissa. Yhtäläisyys on myös sponsori Red Bull. Kukin voi tykönään miettiä, kenelle RB on antanut kantavimmat siivet.
Näihin yhtäläisyydet sitten pitkälti loppuvatkin. Niskanen voitti yksilöurheilun himoituimman tittelin eli olympiakullan. Se tapahtui odotetusti. Murron tuloksena oli ”vain” maanosan parhaan urheilijan titteli, mutta suoritus oli mestaruuden osalta yllättävä ja Suomen ennätysparannuksen suuruuden osalta jättisensaatio.
Ralli ei ole olympialaji ensinkään, eikä siitä ole väärin käyttää luonnehdintaa marginaalinen urheilumuoto. Mutta ainakin lähellä oikeutettua se on maastohiihdon perinteisessä tyylissä ja yhdessä nuorimmista yleisurheilun osalajeistakin.
Jos ja kun Rovanperä voittaa hädin tuskin 22-vuotiaana maailmanmestaruuden kokeneiden urheilijoiden lajissa valtavalla piste-erolla, niin onhan sekin hurja juttu.
Jukka Keskisalon yllätysmestaruus 3 000 metrin EM-juoksussa 2006 riitti ylivoimaiseen vuoden urheilijan valintaan ennen suurpujottelun olympiahopeamitalistia Tanja Poutiaista. Maastohiihto on Urheilutoimittajain liitossa alppihiihtoa rakkaampaa, ja olympiavoitto on ollut näissä valinnoissa täysin lyömätön asia. Tulisiko tähän tänä vuonna läpimurtomainen muutos?