Mitäköhän Anzhelika Sidorova mahtoi keskiviikkoiltana ajatella? Seurasiko hän naisten seiväshypyn EM-loppukilpailua?
Urheilu on täysi sivuseikka elämän ja kuoleman kysymysten keskellä. Sanomalehden urheilusivuillakaan Ukrainan sotaa ei silti voi sivuuttaa.
Venäläinen Sidorova ylitti elokuun alussa 491 senttimetrin korkeudella olleen riman. Heinäkuun kilpailuissa ylittyivät 486 ja 480. Ennen sodan alkua hallikauden tulokset olivat 480, 485 ja 487. Viime syyskuussa meni 501.
Kukaan muu eurooppalainen ei ollut ennen keskiviikkoa tehnyt meneillään olevalla ulkoratakaudella parempaa tulosta kuin Wilma Murron entinen Suomen ennätys 472. Ero Sidorovan ja tilastokakkosen välillä oli siis 19 senttimetriä.
Varmaa arvokisavoittajaa ei varsinkaan seiväshypyssä ole olemassakaan – Armand Duplantis tosin on hyvin lähellä sitä. Joka tapauksessa Sidorovan jääminen kultamitalin ulkopuolelle olisi Münchenissä ollut etukäteen jättiyllätys. Hän olisi ollut selkeä ykkössuosikki myös MM-kilpailuissa. Wilma Murto mursi suorituksillaan nämäkin spekulaatiot.
Viime talven hallikauden parhaat tulokset tekivät Sidorovan maannainen Polina Knoroz ja Valko-Venäjän Irina Zhuk. Knoroz ja Zhuk eivät toki tulostasoltaan olisi välttämättä yltäneet edes EM-mitalille, mutta vähintään hyviä haastajia he olisivat olleet.
Tähän kohtaan kai sopii se vanha fraasi: ei sitä kukaan enää kymmenen vuoden päästä muista, ketkä kaikki kilpailussa olivat mukana. Kenenkään mitalin arvoa sota ei sinänsä himmennä.
Harmillista jossiteltavaa kuitenkin jäi, mutta Wilma Murto onnistui lopettamaan senkin jossittelun.
