Naisten moukarinheiton karsinnan ensimmäinen ryhmä jätti suomalaisten kasvoille pettyneet ilmeet yleisurheilun EM-kilpailuissa Münchenissä. Avoimesti mitalitavoitteista puhunut Silja Kosonen nakkasi viimeisellään vaatimattoman 68,25, ja Sara Killinen jäi tuloksetta.
Pettymys paistoi 19-vuotiaan Kososen kasvoilta, kun hän pidätteli itkuaan. Hän vastaili kuitenkin reippaasti toimittajien kysymyksiin, eikä antanut armoa itselleen.
– Oli pirun varovaista alusta asti. Tuntui tosi paskalta heittää, MM-kilpailujen seiska puristi ulos.
Kosonen on tunnettu tasaisuudestaan, mutta jo Kalevan kisoissa elokuun alussa oli merkkejä siitä, että 70 metrin raja on nyt liian kaukana. Münchenissä EM-finaaliin vaadittava karsintaraja oli vedetty 72,50 metriin, mutta moukarinaiset uskoivat 69–70 metrin heiton riittävän.
Kosonen myönsi, että vasen polvi on ”kränännyt”, mutta siihen ei sattunut. Tämä saattoi kuitenkin johtaa varovaisuuteen.
– Verryttelyissä tuntui hyvältä. Olen kisannut lämpimässä, joten ei tämä siitä johtunut, Münchenin keskipäivän paisteessa heittänyt Kosonen sanoi.
Kosonen heitti ensimmäisellään 66,62 ja toisellaan 63,86. Finaalipaikka vaikutti karkaavan. Viimeisellä lensi yli 68 metriä.
– Vikaan voi olla vähän tyytyväinen, kun keskeytin ja sain uudella yrityksellä pisimmän heittoni, Kosonen kertoi.
Toinen karsintaryhmä voisi pelastaa hänet finaaliin. Toisessa ryhmässä heittää suomalaisista Krista Tervo. Heittäjä kertoi jäävänsä seuraamaan toista ryhmää, jos ”vain löytää katsomoon”.
– En ole kauhean toiveikas. Aika paskalta tuntuu, Kosonen tuumi.
Kosonen ei pakoillut sitä, että kisa meni pieleen.
– Asetin itselleni kovat tavoitteet. Tein isoimmat tavoitteet itse, Kosonen alleviivasi työrauhaa riittäneen.
Sara Killisen ei tarvinnut jäädä jännittämään. Moukarihäkki ja sektorit kolisivat, kun Killinen rusikoi lekaa liikenteeseen.
– Harmittaa, kun en saanut tulosta. Lähdin kilpailuun mahdollisimman paineettomasti. Ei ollut oloa, että pitää saada tulosta tai päästä finaaliin. Eilen (maanantaina) oli ehkä paras heittoharjoitus. Tuli pisimpiä harjoitusheittoja ikinä.
– Kisassa yksi oli sinnepäin, mutta vain sektorissa pysyneet mitataan.
Killinen nappasi EM-paikan, kun hän kukisti Kalevan kisoissa Suvi Koskisen. Viimeksi mainittu kävi MM-kilpailuissa karsiutumassa.
– Olisi helppoa, jos olisi vain fysiikasta kiinni, mutta pitää olla myös tekniikkaa, Killinen alleviivasi.
Kuvat:
Silja Kosonen on sijoittunut seitsemänneksi naisten moukarinheiton A-karsintaryhmässä Münchenin EM-kilpailuissa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa