Leijonat TV rantautui myös Saloon – pelejä voi seurata maksullisesta palvelusta alkavalla kaudella

0
Salon jäähallin jääkiekko-otteluita on mahdollista katsoa alkavalla kaudella Leijonat TV:stä. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Jääkiekkoliiton vuosi sitten syksyllä lanseeraama Leijonat TV -palvelu on käytössä alkavalla kaudella myös Salossa. Maksullisesta palvelusta on nähtävissä käytännössä kaikki suomalaiset jääkiekko-ottelut Liigaa, Mestistä ja maaotteluita lukuun ottamatta.

– Leijonat TV tuli vaatimuksena kaikkiin kilpasarjoihin. Pientä maksua vastaan Salon jäähallista voi katsoa kaikki liiton alaiset matsit lasten peleistä aikuisiin, Kiekkohaiden puheenjohtaja Tuomas Aalto kertoo.

Leijonat TV toimii automaattikamerapohjalta. Kameroiden asennuksesta ja järjestelmän toiminnasta vastaa ruotsalaisyritys Sportway.

– Seuroille järjestelmä on ilmainen. Voimme jopa saada pienen siivun mahdollisista tuotoista. Kaupunki auttoi meitä, että saimme riittävät pistokkeet ja Lounea auttoi asentamalla halliin riittävän tehokkaan nettiyhteyden, Aalto selventää.

Otteluiden näyttäminen livenä suomalaisissa palloilusarjoissa on yleistynyt viime vuosina hurjasti. Jos ennen vanhaan ei pääsarjan otteluita nähnyt kuin muutaman koko kaudessa, nykyään alasarjojenkin pelejä on nähtävissä maksullisissa palveluissa tai seurojen ilmaiseksi näyttäminä. Kiekkohaitkin striimasi Facebook-sivuillaan III divisoonan otteluitaan viime kaudella.

– Niihin lähetyksiin saatiin pyöreästi 50 katsojaa. Striimit ovat kiva lisä, ja niistä on mahdollista katsoa jälkikäteen epäselviä tilanteita. Nyt odotamme innolla, kuinka paljon saamme katsojia Leijonat TV:n kautta.

Leijonat TV -lähetyksissä näkyy peli ja kuuluu hallin äänet. Selostusta Kiekkohaiden peleissä ei ole. Tosin tässä olisi jollekin uudelle selostajan alulle hyvä sauma saada merkintää ansioluetteloon.

– Jos jollakin ulkopuolisella on intoa lähteä selostamaan meidän pelejä, niin se on mahdollista. Ylipäänsäkin urheiluseurat kaipaavat kaikenlaista apua sisällöntuontantoon. Haaveena olisi tehdä podcasteina pelaajahaastatteluja ja otteluennakoita, mutta se vaatii henkilön, joka on hyvä siinä. Toistaiseksi meillä ei ole resursseja tällaiseen. Olemme sen sijaan pyrkineet tekemään viidyttäviä ennakoita ja raportteja Facebookissa ja Instagramissa, Aalto sanoo.