Lounean valokuitu leviää ennätystahtia ympäri Suomea

4
Lounean liikevaihto ja -tulos kasvoivat alkuvuonna. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Lounea-konsernin puolivuotiskatsauksessa ei näy merkkejä talouden hiipumisesta. Konsernin liikevaihto kasvoi vuoden takaisesta neljä prosenttia ja oli 30,3 miljoonaa euroa. Härkätien Puhelimen liiketoiminnan oston vaikutus (0,6 miljoonaa) näkyy helmikuun alusta lähtien.

Konsernin liiketulos oli 1,6 miljoonaa euroa, kun se edellisen vuoden alkupuoliskolla oli 0,8 miljoonaa euroa. Keväinen ICT-alan lakko aiheutti Lounealle kertaluonteisia myyntimenetyksiä, joiden kokonaistulosvaikutus lakon ajan palkkamenetykset vähennyksenä huomioiden oli noin 200 000 euroa.

Kasvua tuli sekä yritys- että kuluttajaliiketoiminnasta. Palveluiden jatkuva kuukausilaskutus kasvoi selvästi.

– Vuoden 2022 alkupuoliskon aikana valokuituliiketoimintamme laajeni voimakkaasti uusille toimialueille. Rakentamispäätöksiä tehtiin ennätyksellinen määrä ja valokuituhankkeita käynnistettiin mm. Jyväskylän seudulla, Kauhavalla, Seinäjoella, Imatralla, Lappeenrannassa sekä Kuopiossa ja Siilinjärvellä, toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen kertoo tulostiedotteessa.

Valokuituliittymien rakennettu kanta oli puolivuotiskauden lopussa lähes 118 000 kappaletta. Kasvua oli edelliseen vuoteen 22 prosenttia.

Lounean valokuitu on myös saanut Suomalaisen Työn Liitolta Avainlippu-tunnuksen. Se on osoitus Suomessa tuotetusta ja Suomessa työllistävästä palvelusta.

Valokuitujen lisäksi Lounea kasvoi myös yritysliiketoiminnan osalta.

– Viimevuotinen hyvä kasvu jatkui myös tämän vuoden puolella. Etenkin tietoturvapalvelut ovat olleet Lounealle suurena apuna kasvun aikaansaamisessa. Myös asiakasmäärämme on jatkanut kasvuaan, Viitanen kertoo tiedotteessa.

Lounea arvioi loppuvuoden operatiivisen tuloksen pysyvän hyvällä tasolla, mutta toteaa, että talouden yleinen epävarmuus voi heijastua palvelujen uusmyyntiin.

Konsernin henkilöstön kokonaismäärä oli katsauskauden lopussa 346 (329) ihmistä.

Lounea Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimikaudella 2022 jatkaa Petri Niemi . Vuoden alusta alkaen hallituksen uutena jäsenenä aloitti Riitta Palmén . Hallituksen jäseninä toimikaudella jatkavat Elise Lepinsalo-Harju , Jaana Kyyrä , Jari Stenberg , Immo Sundholm sekä Jouni Hautala . (SSS)

Lounean puolivuotiskatsaus

Liikevaihto: 30,3 miljoonaa euroa (29,2 v. 2021)
Liikevoitto: 1,6 miljoonaa euroa (0,8)
Liikevoittoprosentti: 5,3 (2,7)

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
AT55
1 vuosi sitten

Saisi sitten levitä täällä Salon seudullakin tänne syrjäkylille.

Pasi Lehtovaara
1 vuosi sitten
Reply to  AT55

Syrjäkyliltä Lounea ei saa tarpeeksi tulosta, että kannattaisi, vaikka kyse on kotikunnasta. Raha ratkaisee.

Antaa olla
1 vuosi sitten

Noin kuusi vuotta sitten muutimme taloon, jossa kuidun pää on jo sisällä sähkökaapissa, mutta ei kytkettynä. Kysyin liittymistä ja hinta oli noin 2500 euroa. Kysyin tuolloin, että eikö olisi heille kannattavampaa myydä liityntä huokeammalla ja saisivat laskutettavan asiakkaan ja kuukausimaksut. Tarjosin liityntämaksuna 500 euroa. Vastaus oli ei. Äskettäin uutisoitiin Lounean tarjoavan ilmaisia liittymisiä jossain päin Suomea. Täällä lie edelleen tuo salolainen politiikka ja liityntä maksanee sen 2500 euroa? No tällä hetkellä Lounealta on jäänyt saamatta yli 4000 euroa kuukausimaksuja. Onneksi langattomat vaihtoehdot toimivat hienosti.

Juha
1 vuosi sitten
Reply to  Antaa olla

Ymmärrän pointtisi. Tarkoittanet Lappeenrantaa, huomasin itse myös saman asian. Toisaalta siellä on tällä hetkellä myös muita operaattoreita ja kilpailu on kovaa.

Salossa ei taida kukaan muu kuin Lounea tarjota valokuitua, joten toisaalta nihkeän suhtautumisen ymmärtää. Tietävät, että jos valokuidun joskus taloosi haluat, joudut kuitenkin sen liityntämaksun heille pulittamaan.

Salo ei ole myöskään muille operaattoreille enää houkutteleva paikka, koska Lounealla on täällä liian kova jalansija. Telia joskus aikoinaan tarjosi tavallista ADSL-yhteyttä kupariverkon kautta, jonka se vuokrasi Lounealta. En tuolloin täysin ymmärtänyt, miten oli kannattavaa toimintaa. Varsinkin, kun Telia myi tätä yhteyttä halvemmalla kuin Lounea.