Maaluntien päässä odottaa ränsistynyt lato. Autolla ei uskalla pidemmälle, koska varmuutta metsään johtavan polun kunnosta ja auton kääntömahdollisuuksista ei ole. Parempi jatkaa jalkaisin.
Metsähallituksen Luontopalveluiden suunnittelija Heidi Verkkosaari on tullut Varsinais-Suomeen kartoittamaan luontotyyppejä, ja toimittaja on lähtenyt mukaan tutustumaan monelle varsin tuntemattomaan inventointityöhön.
Luontotyypit ovat maa- tai vesialueita, joilla on tietynlaiset ympäristöolot sekä luonteenomainen kasvi- ja eläinlajisto. Luontotyyppien kartoittaminen tarkoittaa sitä, että inventoija kirjaa maastossa ylös kohteen luontoarvot, piirtää luontotyypit kartalle tai maastotietokoneeseen ja arvioi, kannattaako kohdetta hoitaa tai ennallistaa.
– Ideana on siis kirjata ylös, millaista luontoa meillä on missäkin. Tarkoituksena on selvittää, kuinka suuri osa suojelualueista on tiettyä luontotyyppiä ja mitä pitäisi tulevaisuudessa suojella lisää, Verkkosaari selventää.
Kohteenamme on noin kymmenen hehtaarin kokoinen alue Maalunmäellä, joka on valtakunnallisesti arvokas kallioalue Salon keskustan kaakkoispuolella. Jyrkänteinen selännejakso erottuu ympäristöstä hyvin metsäisine kalliorinteineen.
Maalunmäki on Metso-suojelualue eli se kuuluu ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön koordinoimaan Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaan. Metson tavoite on osaltaan pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantuminen sekä vakiinnuttaa luonnon monimuotoisuuden suotuisa kehitys vuoteen 2025 mennessä. Suojeltavat metsät ovat luonnonarvoiltaan monipuolisia ja eliölajien elinympäristöinä erityisen arvokkaita.
– Ollakseen Natura-alue kohteesta pitäisi löytyä jotakin uhanalaista luontotyyppiä, mutta näillä Metso-suojelualueilla ei ole mitään, mitä välttämättä pitäisi löytää. Kuljetaan ja kirjataan ylös, mitä näkyy, Verkkosaari tarkentaa.
Naturalla Verkkosaari viittaa EU:n Natura 2000 -verkostoon, johon valtiot voivat ehdottaa suojeltavia alueita.
Kun poikkeamme polulta metsän siimekseen, mäntyjen ja koivujen välissä näkyy heti selkeä raja. Siitä huomaa, missä kohdassa maanomistaja vaihtuu. Vaikka Metsähallitus kartoittaa myös yksityisiä metsiä, tällä kertaa pysyttelemme valtion mailla.
– Näköjään täällä on myös lahopuuta. Otetaanpa siitä joku kuva, Verkkosaari sanoo ja kaivaa puhelimensa esiin.
– Kuvaan aika paljon omaan muistiini siltä varalta, että metsässä on paljon hyttysiä tai alkaa sataa. Kuvien avulla pystyn tekemään kirjaukset myöhemmin vaikka autossa.
Lahopuuta tulee vastaan koko ajan lisää. Verkkosaari harmittelee, ettei ottanut puukkoa mukaan. Puukon uppoamissyvyys paljastaisi puun lahoamisasteen eli onko se hötöksi maatunutta, kovaa vai jotakin siltä väliltä.
– Lahopuita on suojelualueilla todella vähän jopa valtakunnallisesti, koska monet suojelualueet ovat niin tuoreita, entisiä metsätalouden piirissä olleita maita, ettei lahopuita ole ehtinyt tulla, Verkkosaari kertoo.
Lahopuut ovat yksi merkki siitä, että kohteen voisi mahdollisesti kirjata boreaaliseksi luonnonmetsäksi eli luonnontilaiseksi metsäksi. Tällöin elävän puuston ja lahopuiden tulisi olla keskenään eri-ikäisiä. Boreaalinen luonnonmetsä olisi Natura-luontotyyppi, jolla luonnon monimuotoisuus on aina arvokkaampi kuin vaikkapa metsätalouskäytössä olevassa tasalaatuisessa männikössä.
Aluetta on kuitenkin syytä kartoittaa vielä tarkemmin.
Puiden juurella möllöttää kaksi peltitynnyriä. Verkkosaaren mukaan kartoituksilla tulee välillä vastaan ihmisten metsään jättämää rojua autonromuista lähtien.
Jos puusto on kovin tiheää, kuten nyt, kasvillisuustyyppien erottaminen vaikeutuu.
– Aina ei voi ihan satavarmaksi tietää, mitä missäkin on. Välillä joutuu vähän tonkimaan, jotta löytää karikkeen alta kasvupaikalle tunnusomaisia sammalia tai muita kasveja.
Rämmimme metsässä kiiveten yhä useamman lahopuun yli. Kohoamme koko ajan korkeammalle kohti Maalunmäen huippua.
Verkkosaari määrittelee rinteen alaosan lehtomaiseksi kankaaksi, jonka tunnistaa esimerkiksi käenkaalista. Ylempänä kasvusto on mustikkatyypille tyypillistä mustikanvarpujen, metsäkerrossammaleen ja sulkasammaleen peittämää kangasta.
Verkkosaari tekee tulostamaansa karttaan lehtomaista kangasta tarkoittavan merkinnän OMT. O tulee latinankielisestä sanasta oxalis, joka viittaa käenkaaliin, ja MT puolestaan tarkoittaa mustikkatyyppiä (myrtillus).
Suurin osa puista on mäntyjä, mutta seassa on muutakin.
– Se halutaan aina kirjata ylös, onko puusto sekalaista vai tasalajista. Luonnossa mikään ei kuitenkaan ole ihan selvärajaista. Esimerkiksi heiniä voi olla myös muissa luontotyypeissä kuin lehdossa, Verkkosaari selittää.
Mäen päällä alkaa näyttää karummalta.
Katkenneet puut kielivät viime talven lumituhoista. Kohdat, joissa kasvaa enemmän kanervaa, ovat Verkkosaaren mukaan kuivaa kangasta.
Verkkosaari kaivaa maastotietokoneen esiin ja alkaa tehdä siihen merkintöjä. Laitteeseen merkitään löydetyt kasvillisuustyypit eli tässä tapauksessa esimerkiksi käenkaali-mustikkatyyppi sekä maa- ja puulajit. Maaston mosaiikkimaisuutta on myös mahdollista luonnehtia, jos saman kuvion sisällä esiintyy poikkeamia.
Kuvio on kasvupaikaltaan ja puustoltaan yhtenäinen metsän osa. Kuvioiden koko vaihtelee, mutta Etelä-Suomen metsissä niiden keskikoko on yleensä runsaan hehtaarin. Kuviot erotetaan toisistaan punaisella viivalla.
– Se on aika suunnittelijakohtaista, että mihin vetää rajat ja kuinka pientä kuviota tekee. Minulla on tällainen vähän suurpiirteinen tyyli.
Maaliskuussa maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi valmistunut Verkkosaari kartoittaa metsä- ja suotyyppejä Varsinais-Suomen sisämaa-alueella noin kolmena päivänä viikossa. Hän on aiemmin tehnyt kartoituksia lähinnä Pöytyän seudulla.
Kartoituksia aletaan tehdä heti, kun lumet ovat sulaneet ja ensimmäiset kasvit ilmestyneet. Lokakuun jälkeen suunnitellaan, mitä seuraavana vuonna kartoitetaan ja millä alueilla on tarvetta tehdä kunnostus- tai ennallistamistöitä.
Sammaleissa näkyy painaumia.
– Tästä on luultavasti peura mennyt, mutta voi täällä tietysti ihmisiäkin olla.
Kartoituksia tehdään useimmiten yksin, joten työturvallisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Verkkosaari kertoo, ettei tee kartoituksia kovalla vesisateella liukastumisvaaran vuoksi. Myös eläimet saattavat pelottaa.
– Kun on yksin metsässä ja kuulee rasahduksen, niin kyllähän sitä miettii, että tuleeko sieltä karhu. Onneksi täällä päin liikkuu enimmäkseen vain hirvieläimiä. Jos on paljon hakkuualueita, joista pitää kulkea läpi, niin käärmeet pelottavat. Tähän mennessä olen nähnyt lähinnä kurkia, mutta kyllä jotkut kollegat ovat sattuneet tuulen alle niin, että hirvetkin ovat tulleet suhteellisen lähelle.
Kuin tilauksesta meinaamme astua hirvenkakkaan.
Alas laskeutuminen osoittautuu yllättävän hankalaksi. Ruohoisuus alkaa lisääntyä alaspäin tullessa, ja kosteat kivet ovat liukkaita.
– Välillä uidaan suossa eli vaihtovaatteet kannattaa aina olla mukana, Verkkosaari naurahtaa.
Vastaan tulee muun muassa harmaaleppää, saniaisia ja pieni puro, jonka vieressä kasvaa valkovuokkoja ja metsäliekosammalta. OMT:tä tämäkin.
– Me metsätyypit merkitsemme yleensä vain, että puro on löytynyt. Vesipuolen tyypit tulevat sitten tarvittaessa kartoittamaan sen erikseen, Verkkosaari sanoo.
Loppusuoralla huomaamme ojan, joka on mahdollisesti tehty tietä varten. Ojan viertä kulkeva tie tosin ei ole ollut ajettavassa kunnossa ainakaan vuosikymmeneen. Nyt siinä kasvaa metsämansikkaa.
Saavumme metsänreunalle. Vieressä näkyy harvennettua talousmetsää ja pientä risukkoa.
Verkkosaari harmittelee sitä, kuinka usein metsänomistajille tuputetaan väkisin avohakkuuta.
– Tuntuu, että heitä ei ole aina kuunneltu tai metsänomistaja ei ole osannut vaatia suojelua tai esimerkiksi jatkuvaa kasvatusta. Metsäyhtiöiden ja muiden metsänhoitosuunnitelmia tekevien pitäisi osata tarjota enemmän vaihtoehtoja. Eniten tuloja ja vähiten vaivaa saadaan sillä, että ihmiset avohakkaavat metsänsä.
Jos haluaa suojella omaa metsäänsä, kannattaa Verkkosaaren mukaan ottaa yhteyttä paikalliseen ely-keskukseen tai omaan metsänhoitajaansa.
– Yksityiset suojelualueet tulevat elyn kautta meille kartoitettaviksi. Lähetämme ennen kartoituksia metsänomistajille kirjeen, jotta asia on heillä tiedossa tai jos he vaikka haluavat olla mukana kartoituksella.
Verkkosaari arvioi, että Maalunmäen voisi merkitä boreaaliseksi luonnonmetsäksi. Seuraavana päivänä on kuitenkin vielä tultava mittaamaan, kuinka paljon lahopuita on hehtaaria kohti.
– Salon seudulla on paljon samanlaista kivistä ja kumpareista maastoa. Tämä ei suinkaan ole ainoa mäki täällä, mutta luontoarvoltaan monipuolinen paikka, vaikka puro olikin pieni ja kapea.
Muistoksi parituntisesta kartoituksesta saamme kutisevat jalat, mutta hyttysenpistothan kuuluvat kesään. Ja varsinkin metsään.
Erikoinen käsitys, että metsänomistaja ei osaa vaatia suojelua tai jatkuvaa kasvatusta. Suojeluhan on helppoa, ei tarvitse tehdä mitään. Metsänomistaja päättää ja vastaa metsän käsittelystä, vaikka vastuuttomilla ympäristöjärjestöillä tuntuu olevan halua käsittelyä ohjata. Jaksollisen talousmetsän kasvatus on yleensä omistajalle paras ratkaisu, siksihän metsiä näin käsitellään. Puuperäisiä materiaaleja suojelijatkin päivittäin hyödyntävät, joten jostain niitä näidenkin tarpeisiin pitää saada. Suojelualueelta niitä ei saada ja jatkuvan kasvatuksen metsästä hakattavaa kertyy vain vähän. Luontoarvotkaan eivät jatkuvassa kasvatuksessa säily yhtään paremmin kuin jaksollisessa. Vaihtoehtoja metsänomistajille on olemassa, käsittelytavat eivät tarjonnan puutteen takia nykyisen kaltaisia ole. Ainahan jokainen voi ostaa vaikka jutussa mainitun kokoisen 10 hehtaarin metsäpalstan… Lue lisää »