Mariankadun silta muuttuu sateenkaarisillaksi – Salon Taiteiden Yä saa tänä vuonna myös etkot

5
Mariankadun silta saa kaupunkilaisten yhteisessä työpajassa sateenkaarilipun sävyjä mukailevan koristelun. Kuva: TS arkisto(Riitta Salmi

Salon Taiteiden Yän tunnelmointi alkaa tänä vuonna jo viikkoa ennen varsinaista tapahtumaa.

Etkot järjestetään 25. elokuuta kaikille avoimien työpajojen muodossa.

– Haluamme herätellä etkoilla kaupunkilaisia yhteisöllisyyteen, luovuuteen ja korostaa samalla kierrätyksen merkitystä ja ympäristöystävällisyyttä. Siksi työpajoissa käytetään uonnonvärejä ja kierrätysmateriaaleja, Sanna Jousi Yän järjestelyvastuuta kantavasta EtnoSalo ry:stä toteaa tiedotteessa.

Mariankadun silta saa klo 12–15 järjestettävässä työpajassa ylleen Gilbert Bakerin (1951–2017) vuonna 1978 suunnitteleman sateenkaarilipun värit.

Symbolin tarkoituksena on kuvastaa mahdollisimman suurta ihmisjoukkoa jättämättä ketään ulkopuolelle. Alkuperäiseen sateenkaarilippuun kuuluvat violetti, sininen, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen.

– Sateenkaarilipun värein koristeltu silta edistää tasa-arvon, yhteisöllisyyden ja hyväksynnän näkymistä Salossa, toteaa työpajan ohjaaja Jonna Hellberg-Pitkänen tiedotteessa.

Työpajaan osallistuvat kokoontuvat klo 12 Horninpuiston ankkurin luokse ja voivat halutessaan tuoda mukanaan yksivärisiä kankaita ja sakset.

Toisen työpajan tavoitteena on koota Horninpuistoon kierrätystaideteos nimeltä Yhdessä Yässä Ylöspäin.

Teoksen ovat suunnitelleet Taito ry:n ohjaaja Hannele Ruponen ja tekstiili- ja muotialan opiskelija Hannele Kivikoski, joka myös ohjaa työpajan klo 17–19 kävelytien ja joen lähellä.

– Toteutamme kaikille avoimessa työpajassa taideinstallaation kahteen haaroittuvaan puuhun kierrättäen turhiksi jääneitä housuja ja miesten kauluspaitoja. Kiertäen ja kaartaen puunrunkojen ympäri ripustettavat vaatteet tuovat väriä ja ilmettä puistoon, Kivikoski kertoo tiedotteessa.

Työpajan valmisteluihin on osallistunut joukko Salon seudun ammattiopiston tekstiili- ja muotialan opiskelijoita, ja teoksessa käytettävät vaatteet on saatu lahjoituksena SPR Salon kirpputorilta ja kierrätysmyymälä Salon Ekocenteriltä. Työpajaan osallistuvat voivat myös halutessaan tuoda mukanaan miesten värikkäitä, puhtaita kauluspaitoja. Niitä voi myös viedä jo etukäteen Salon taitokeskukselle.

Kolmas työpaja on osa kulttuuritalo Villissä ja Villinpuistossa klo 17–19 järjestettävää koko perheen taidepiknikiä, jossa tutustutaan Itämeripäivän inspiroimana erilaisten esimerkkien ja työpajojen kautta taiteen tekijöiden ja kokijoiden mahdollisuuksiin huomioida ympäristövastuullisuus.

Hannele Ruposen ohjaamassa työpajassa tehdään uniikkia taidetta luonnonväreillä, ja valmiit teokset ripustetaan näkyville Villin puistoon.

Kaikkiin työpajoihin on vapaa pääsy ja niihin voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista ja -valmistautumista. Työpajoissa syntyneet teokset pyritään pitämään nähtävillä 2.9. saakka.

Taiteiden Yän etkojen työpajat 25.8., Taiteiden Yä 1.9.

5 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Juhani
1 vuosi sitten

Sairasta touhua kaupungilta antaa tämän tapahtua.

Faktuaalinen
1 vuosi sitten
Reply to  Juhani

Ei lainkaan. Sairasta on mielestäni ihmisoikeuksien uppiniskainen vastustaminen. Ihmisoikeuksien puolesta liputtaminen on vähintä, mitä kaupunki voi tehdä.

Niin syvällä näyttää nimittäin Salossa olevan eräänlainen syrjinnän ja kiusaamisen kulttuuri.

Suvaitsevainen ilman sateenkaartakin
1 vuosi sitten
Reply to  Faktuaalinen

Kerropa sitten, että miksi juuri tuo lippu, lakana tai iso plakaatti ovat niitä ainoita vaihtoehtoja ilmoittaa kaupungin olevan suvaitsevainen, mutta ilman niitä kaupunki olisi muka joku takapajuinen junttila?

Miksi esimerkiksi se ei olisi riittävä ele, että lehdessä tai kaupungin nettisivulla oli pieni sateenkaaripräntti?

Urpo
1 vuosi sitten

Minna Canthin päivä on tasa-arvon päivä. Se on myös yleinen liputuspäivä, joten se riittää minun puolestani tästä aiheesta.

Pertti
1 vuosi sitten
Reply to  Faktuaalinen

Ei se ole ihmisoikeuden vastustamista, jos ei halua tuoda julki omaa seksuaallista suuntautumista. Miten he voivat julistaa ihmisoikeutta, jos joku ryhmä hakee itselleen sellaisia oikeuksia, mitä muilla ei ole? Eivät mitkään muutkaan seksuaaliset suuntaukset vaadi lippua salkoon. Narsismia se on lähinnä.

Kysyn, miksi se on vähintä, mitä kaupunki voi tehdä? Onko kaupunki tehnyt jotain vastakkaista? Kuka syrjii, syrjitäänkö nyt voimakkaasti hetoroseksuaaleja? Kuka syrjii?

Olen täysin sitä mieltä, että jokainen saa olla aivan vapaasti sitä mitä on, kunhan ei hae itselleen mitään etuoikeutta.