Miinalautta Kesäranta

0

Viikkovisamme toiseksi viimeinen kysymys kuuluu: kumpi ajoi karille saaristomerellä, Kesäranta vai Pyhäranta?

No, Pyhäranta tietenkin. Pansio-luokan miinalautta karahti kiinni Örön länsipuolella. Merivoimien Pansio-luettelosta löytyy kaksi muuta saman luokan lauttaa.

Kesäranta taas on pääministerin helsinkiläinen virka-asunto ja huvihuoneisto. Miinoja löytyy sieltäkin.

Sanna Marin on virassa esiintyessään selväpuheinen, jos ei jopa selkokielinen. Joskus. Jopa. Ärsyttävyyteen. Asti.

Onkin omituista, että kaikkein kovimman kohun nostaneella bilevideotallenteella on niin epäselvää ilmaisua, että sanomisen selvittämiseksi on jouduttu käyttämään erilaisia asiantuntijoita.

Kyllä pääministerin pitäisi huolehtia siitä, että seurassa puhutaan selvästi ja tarvittaessa käytetään viestiä kirkastavaa rekvisiittaa.

Jos sanotaan jauho, kannetaan kainalossa taikinakulhoa. Kokkelista saa puhua vain paistinpannu kädessä. Kukka-sanaa voi käyttää vain ammattifloristi, ja jos esso mainitaan, taustakuvana on oltava baariin päin kulkeva Uuno Turhapuro.

Sanna Mariniin liittyvän kuvakohun kohauttavimmassa kuvassa taas ei ole Marinia lainkaan. Siinä on kaksi muuta nuorehkoa naista. He suutelevat. Toisella on päässään lierihattu. Paidan helmoja on nostettu ylös, ja ylävartaloita peittää kyltti, jossa lukee Finland.

Kesärannassa otetussa kuvassa naiset saattavat hyvinkin olla puolialasti, vaikka mitään ei näykään.

Vastikään kuollutta, Uuno Turhapuroakin näytellyttä Vesa-Matti Loiria muistellaan Yle Areenassa monella vanhalla taltioinnilla. Yksi kiinnostavimmista on Kalle Holmbergin ohjaama Rauta-aika, jossa Loiri näyttelee seppä Ilmaria.

Kalevalan päälle kirjoitetun käsikirjoituksen laati Paavo Haavikko. Aivan kuin Ilmarinen lyheni Ilmariksi, teki Haavikkoa Väinämöisestä Väinön. Väinö selvittää Pohjolan emännälle, mikä ero on miehellä ja naisella:

– Mies kulkee vaatteet päällä, mutta nainen on alasti vaatteittensa sisällä.

Sanna Marin paheksui Kesärannassa otettua kuvaa juhliensa kutsuvieraista, mutta onneksi se kuitenkin otettiin ja julkaistiin. Eipä olisi tuokaan runoilijan hienosti muotoiltu ajatus miesten ja naisten eroista muuten palautunut toimittajien, poliitikkojen ja kansalaisten mieleen.

Viimeinen kysymys kuuluu, kuinka monta kohahdusta tarvitaan, että Sanna Marinin suosio putoaa edeltävien pääministerien tasolle. Vielä siihen on matkaa.

Kaikki tekevät virheitä, ja joidenkin konsulttien ja aikuiskasvattajien mielestä moka on lahja. Ei se ole, mutta virheistä voi aina oppia. Itse yritän elää niin, että Mikael Jungnerin ei tarvitse tulla verorahoitteisen televisiokanavan aamulähetykseen kertomaan, mitä minun pitäisi tehdä. Suosittelen muillekin.