Mitä meille on tapahtunut?

0

Perhe Nimettömän seinäkalenterissa lukee lauantain kohdalla tikkukirjaimilla: Linnanmäki. Se tietää viikonloppulomaa Helsinkiin.

Jo perjantaina koko perhe pakataan junaan ja suunnataan kohti hauskanpitoa. Muutama aivastus tulee päivän mittaan isältä ja äidiltäkin, mutta niihin ei kukaan kiinnitä mitään huomiota.

Lauantaina treffataan Linnanmäellä sukulaisia. Tässä vaiheessa perheen isä on jo kunnolla nuhassa, äitikin aivastelee enemmän. Kenellekään ei tule mieleen ensin soittaa sukulaisille ja kertoa, että nuhassa ollaan.

Ei käy mielessä antaa muille mahdollisuutta itse valita, halutaanko nähdä vai ei. Saati että suunnitelmia pitäisi muuttaa kokonaan. Mitään koronatestejä ei tehdä, perheessähän on vain pieni nuha.

Maskitta huvitellaan päivä Linnanmäellä ja illalla vielä käydään kaupassa, ravintolassa ja niin edelleen. Mitä nyt viikonloppulomalla on tapana tehdä. Sunnuntaina junalla kotiin.

Sitten tulee mieleen, että voisi tehdä testit. Kappas, molemmilla vanhemmilla korona. Hupsistakeikkaa! Ei tarvitse mennä töihin huomenna, jee.

Vastuunkantaja pohtii puolestaan, että superlevittäjä altistaa helposti vastuuttomalla toiminnallaan satoja, jos ei jopa tuhansia ihmisiä. Mitä meille ihmisille on tapahtunut, kun emme enää osaa ottaa vastuuta ja ajatella asioita omaa nenäämme pidemmälle?

Kukaan meistä ei varmastikaan toivo uusia sulkutoimenpiteitä ja pitkiä karanteeneja. Kukaan meistä ei toivottavasti haluaisi omalla toiminnallaan myöskään aiheuttaa toiselle sairastumista, vakavaa sairastumista tai jopa kuolemaa.

Kuitenkin itse toiminnallamme suorastaan kerjäämme niitä. Karanteeneja, koronasulkuja ja terveydenhuollon kuormittamista.

Missä vaiheessa, hyvät kanssakulkijat, unohdimme välittää toisistamme? Missä vaiheessa unohdimme kunnioittaa toista ihmistä?

Kyllä sinne Linnanmäelle olisi voinut mennä vasta sitten, kun flunssaoireet olisivat ohi. Helsingissäkin myydään koronatestejä ja maskeja, jos ne unohtuivat matkalaukusta pois. Niitä olisi varmastikin hotellistakin henkilökunnalta saanut pyydettäessä. Niiltä sukulaisilta ainakin, joita oli tarkoitus tavata.

Pienellä vaivalla olisi voinut säästää monta kanssakulkijaa mahdollisesti isoiltakin ongelmilta. Vastuuta ottamalla. Välittämällä. Kunnioittamalla.

Perhe Nimetön sen sijaan lähettää maanantaina teininsä kauppareissulle linja-autolla, hänellä kun ei ole oireita. Vielä. Perhe toimii mielestään täysin oikein, THL:n virallisen ohjeistuksen mukaan. Oireeton lapsi saa mennä kouluun, päivähoitoon, miksei sitten kauppaankin.

Vastuunkantaja huokaisee syvään kerran, jos toisenkin. Tietää olevansa katoava luonnonvara.

Nyt olisi hyvä hetki kaikkien miettiä, millaisen yhteiskunnan lapsemme rakentavat. Millaiset rakennuspalikat me annamme heille?

Koronan sijasta tässä esimerkissä voitaisiin puhua yhtä hyvin vaikka kierrättämisestä tai mistä tahansa muusta arvosta, jonka edessä tulisi jokaisen olla nöyrä ja katsoa oman toimintansa vaikutuksia kauas tulevaisuuteen asti.

Jos oma asenteemme on kanssakulkijalle jopa vaarallisen välinpitämätön, niin mikä meitä enää auttaa? Naapurin vastaava toiminta on vielä helppo tuomita, mutta kun päätökset pitäisi tehdä omalla kohdalla, niin järjenkäyttö ja vastuu unohtuvat.

Vai olemmeko vielä kuitenkin sen verran kuuliaisia, että oman navan ohi pystytään ajattelemaan vain pakon edessä. Eli haluamme, että oman järjen sijasta viranomainen jakaa kaikki toimintaohjeet. Riittääkö vasta sitten rohkeus oikein tekemiseen, kun voi nojata määräyksiin.

Nimetön

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments