
– Käsittämättömän hieno asia. Kyllä siinä silmät kostuivat, Kuusjoen Humun yleisurheilujaoston toiminnanvetäjä Maria Vahtera kuvailee keskiviikkoiltaa.
Vaikka Wilma Murto tunnetaan Salon Vilppaan urheilijana, löytyvät hänen juurensa, myös ne liikunnalliset, Kuusjoelta.
– Iloinen, reipas ja ahkera, Murron treeniryhmän apuohjaajana aikoinaan toiminut Vahtera luonnehtii tuoretta Euroopan mestaria.
– Wilma oli aina täynnä positiivista energiaa, hän jatkaa.
Vahtera on seiväshypyn EM-finaalin jälkeisenä aamuna vielä hämmentynyt tapahtuneesta.
– Suoritus jätti sanattomaksi. Mestaruus tuli yllätyksenä, mutta samalla tajuntaan iski, kuinka valtavan hieno urheilija Wilma on.
Jotain Vahtera uskaltaa sanoa kaikkien kuusjokelaisten puolesta.
– Olemme ylpeitä. Todella ylpeitä.

Sykähdyttävä seiväskilpailu laittoi Vahteran perheen iltarutiinit uuteen uskoon.
– Eräässä vaiheessa kehotin 8- ja 10-vuotiaita lapsiani menemään petiin. Tunnelman tiivistyessä nukkumaanmenoajoista päätettiin poikkeuksellisesti joustaa, Vahtera naurahtaa.
Vaikka Murto on urheillut Salon Vilppaan väreissä jo 13 vuoden ajan, aikoo kasvattajaseurakin muistaa Euroopan mestaria.
– Tämä on niin tuore asia, ettemme ole ehtineet miettiä vielä mitään tarkempaa. Mutta jotain järjestetään, se on varmaa, Vahtera vakuuttaa.
”Mestaruus tuli yllätyksenä, mutta samalla tajuntaan iski, kuinka valtavan hieno urheilija Wilma on.”
Jos silmät kostuivat Humun leirissä, sitä ne tekivät myös Vilppaan keskuudessa.
– Olemme Wilmasta huikean ylpeitä. Tuskin kukaan katsoi kilpailua kyynelehtimättä, Salon Vilppaan yleisurheilujaoston puheenjohtaja Marika Taponen tunnelmoi.
– Ei meinannut keskiviikkona uni tulla, hän lisää naurahtaen.
Murto on nähnyt urheilu-uransa aikana niin aallonharjan kuin -pohjankin. Seura ei kuitenkaan ole menettänyt luottoaan keulakuvaansa missään vaiheessa.
– Me olemme aina uskoneet Wilmaan. Hän on ahkera työntekijä, joka suhtautuu toimiinsa rautaisella otteella. Tämä on kruunu, jonka Wilma todellakin ansaitsee, Taponen näkee.
Vaikka Murto voitti EM-kullan ennen kaikkea itselleen, nauttivat vilpaslaisetkin täysin rinnoin.
– Fiilikset ovat huikeat, en oikein edes tiedä, miten niitä kuvailisi. Me itkimme, huusimme ja tuuletimme. Olemme tienneet jo kauan, että Wilmasta on Euroopan parhaaksi, Taponen kertoo herkistyen.

Murron EM-kullan sivuvaikutuksista Taposella on selkeä näkemys.
– Saavutus kannustaa nuoria yleisurheilun pariin, eikä pelkästään Salossa vaan muuallakin.
Taponen muistuttaa, että Wilman Sari-äiti valmentaa parhaillaankin Vilppaan nuoria seiväslupauksia.
– Wilma on valtava esikuva. Hänen suorituksiaan analysoidaan harjoituksissa, ja kisatilanteissakin hän on usein nuorten mielessä.
Seura aikoo muistaa Euroopan mestaria juhlallisuuksilla, joiden sisällöstä ei vielä ole tarkempaa tietoa.
– Vaikka mitään ei vielä julkisteta, lienee selvää, kuka palkitaan Vilppaan vuoden yleisurheilijana kauden päätöstilaisuudessa, Taponen vinkkaa pilke silmäkulmassa.

Murto antoi taannoin kunniaa Vilppaan yleisurheilujaoston valmennuspäällikölle Maija Haartela-Vuorelle, joka toimi hänen valmentajanaan junnuvuosina.
Videotervehdys välitettiin Suomen Urheiluliiton kautta, ja mainittiinpa Haartela-Vuori Ylen EM-kisalähetyksessäkin.
Haartela-Vuori kuvailee nuorta Wilma Murtoa kovaksi harjoittelijaksi ja kilpailijaksi.
– Wilmalla oli aina rento ote. Hän ei ollut turhan vakavissaan, vaikka ottikin urheilun tosissaan.
Haartela-Vuori pyöritti treeniryhmää yhdessä Sari Murron kanssa, joskin Jarno Koivunen on ollut aina taustapiruna Wilma Murron seiväsuralla.
– Wilmalla on kovat hermot, mikä nähtiin Münchenissäkin. Mutta ennen kaikkea hän on aina nauttinut urheilemisesta, Haartela-Vuori sanoo ja samalla allekirjoittaa Taposen ja Vahteran näkemykset.