
Oon kolmekymppinen, kolmekymppinen…
Holly Bradshaw, Sandi Morris, Katie Nageotte, Anzhelika Sidorova, Ekaterini Stefanidi ja Tina Sutej ovat tuskin laulaneet ainakaan suomeksi tätä Ilkka Sysimetsän eli Frederikin rilluttelukappaletta. Aihetta siihen kuitenkin olisi.
Kyseinen kuusikko, viimeisimpien vuosien parhaat naisseiväshyppääjät ovat kaikki täyttäneet 30 vuotta. Sutej’n kohdalla 33 vuoden ikä on merkinnyt jopa uran parasta vuotta, mutta vastaavasti Stefanidin, 32, taso on ollut laskemaan päin. Loukkaantumisen pilasivat puolestaan Bradshaw’n kauden.
Mainitut nimet lienevät enimmäkseen kovia tekijöitä vielä kahden vuoden kuluttua Pariisin olympialaisissa, mutta Los Angeles ja 2028 kuulostaa jo kaukaiselta. Silloin nämä kuusi urheilijaa ovat 36–39-vuotiaita.
Wilma Murto taas on täyttänyt Los Angelesin kisapäivinä vasta hiljattain 30 vuotta. Sidorovan poissaolo Ukrainan sodan vuoksi aloitti Murron ”etsikkoajan” päättyvän kesän arvokisoissa, ja kyseiset lähtökohtaisesti lupaavat vuodet jatkuvat vielä pitkään sikäli kun terveys kestää, motivaatio pysyy ja kehitys jatkuu.
24-vuotias Salon Vilppaan urheilija oli EM-finaalin neljänneksi nuorin. 2000-luvulla syntyneistä 22-vuotias Molly Caudery teki tällä kaudella ennätyksensä 460, parikymppinen ranskalainen Marie-Julie Bonnin 450. Ihmeisiin eivät ole pystyneet muun maailman 2000-lukulaisetkaan.