
Perniön Kirkonkylän koulun lukuvuosi polkaistaan tänään käyntiin uusissa tiloissa, vaikka rakennusprojekti onkin hieman viivästynyt.
Kaupungin tilapalveluiden talonsuunnitteluarkkitehdin Tommi Kaarron mukaan opetustiloissa on kaikki kunnossa, mutta pihatyöt ovat vielä kesken.
– Pääsimme purkamaan yhden vanhan lukiorakennuksen vasta kesän tultua. Purkutyöt ovat nyt loppusuoralla, Kaarto kertoo.
Välituntipiha on suurelta osin valmis, vaikka polkupyörien pysäköintipaikoissa ja henkilökunnan parkkipaikoissa onkin vielä puutteita.
Kaarron mukaan rakennusprojektiin ovat vaikuttaneet niin koronahaitat kuin maailmanpolitiikan heilahtelutkin. Esimerkiksi tavaratoimituksissa on ollut haasteita.
– Hanke on viivästynyt edellä mainituista syistä. Viivästyminen ei kuitenkaan ole vaikuttanut siihen, etteikö koulutyötä saataisi alkamaan ajallaan.
Kirkonkylän koulun rehtori Sirkku Leikkonen kertoo, että uudessa koulurakennuksessa aloittaa tänään 225 alakoululaista ja 40 esikoululaista. Tiloissa opiskelevat myös yläkoulun käsityö- ja kotitalousryhmät.
Leikkosen mukaan koulun käsityösiivessä tehdään vielä laiteasennuksia ja pihalla oleva työmaa-alue on aidattu. Keskeneräisyyksistä selvitään kulkujärjestelyin.
– Kyllä täällä ollaan todella iloisia ja tyytyväisiä. Uskon, että murheet kyllä katoavat. Ilolla hoidamme järjestelyt, hän sanoo.

Uusi koulurakennus tarvittiin, koska vanha Kirkonkylän koulu kärsi sisäilmaongelmista. Uuden koulun piti olla kokonaisuudessaan valmis toukokuussa.
– Meillä oli maanantaina urakan vastaanottotarkastus rakennuksen osalta. Koko kohde tulee olemaan valmis lokakuun alussa, Kaarto toteaa.
Rakennusprojektin kokonaiskustannuksista hän ei osaa sanoa vielä mitään.