Pikamaaleja seurasi piina – sarjajumbo KaaPo kiusasi SalPaa loppuun asti

0
SalPan tuore hankinta Michael John vaihdettiin kentälle tauolla. Hänellä riittikin töitä puolustuslinjassa. (Kuva: Jari Vuorio)

SalPa nappasi vierasvoiton Kakkosen B-lohkon sarjajumbo KaaPosta, mutta joutui tekemään täyden iltapuhteen kolmen pisteen eteen.

Varsinais-Suomen paikallisottelu oli yleisöön menevää jalkapalloa, jossa nähtiin peräti viisi maalia. Ottelu päättyi SalPan 3–2-voittoon. Ottelun kaikki maalit syntyivät jo ensimmäisen puoliajan aikana, vaikka lisäosumia olisi voitu nähdä enemmänkin.

SalPa siirtyi 1–0-johtoon jo viidennellä peliminuutilla, kun Elmo Heinonen viimeisteli kauden kymmenennen osumansa. Avausmaalin jälkeen KaaPolla oli etsikkoaika, jota se ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään. Kaarinalaisilla oli kaksi kulmapotkua ja yksi erikoistilannevapaapotku, jonka jälkitilanteesta Farhan Omar oli lähellä tasoittaa pelin.

SalPa hyödynsi ottelun alussa äärimmäisen tehokkaasti maalipaikkansa. Toinen maali syntyi 22. minuutilla joukkueen toisesta maalipaikasta. Bamo Ahmadi laukoi rangaistusalueen ulkopuolelta pallon tarkasti oikeaan alakulmaan. Sama osoite oli myös SalPan kolmannessa osumassa, kun John Fagerström puski Ahmadin kulmapotkun sisään ottelun 25. minuutilla.

– Numerot hieman valehtelivat, sillä KaaPo oli ottelun alussa todella hyvä. KaaPo on hyvin valmennettu joukkue ja heillä oli hyvä pelisuunnitelma meitä vastaan. Numerot siinä vaiheessa eivät missään nimessä vastanneet kenttätapahtumia, SalPan päävalmentaja Tero Suonperä myönsi.

Kolmannen osuman jälkeen SalPalle tarjottiin mahdollisuutta ratkaista ottelu, kun joukkue sai muutaman minuutin sisään useamman kulmapotkun. KaaPo onnistui puolustamaan näistä jokaisen erinomaisesti.

– Meillä oli paikkamme tehdä 4–0, mutta emme onnistuneet, ja kaveri sai kavennusmaaleista hurmoksen päälle, Suonperä manaili.

KaaPo sai ensimmäisen kavennusmaaleistaan aikaan 38. minuutilla, kun nopeasta vastahyökkäyksestä Juho Salminen ja Lauri Valli petasivat paikan Wiljam Wickströmille, joka laukoi tarkasti vasempaan yläkulmaan. Maalin päähän KaaPo pääsi aivan ensimmäisen puoliajan lopussa, kun Vili Ruuskanen oli unohdettu täysin vapaaksi Niklas Kuusion antamassa kulmapotkussa. Ruuskanen puski pallon etukulmasta sisään.

Vaikka toisella puoliajalla ei enempiä maaleja syntynyt, oli KaaPo lähempänä tasoitusmaalia kuin SalPa neljännen maalin tekemistä. Ensin 55. minuutilla alkukaudesta vielä SalPassa pelanneen ja sittemmin KaaPoon siirtyneen Blend Miftarin laukauksen paluunpalloon pääsi Jani Jussila, jonka puskun pilasi paitsioliputus.

Ottelun loppuminuuteilla KaaPo teki kaikkensa hakiessaan tasoitusta nostaen pelaajiaan ylös kaikissa keskialueenkin vapaapotkuissa. Se oli tuottaa tulosta, mutta Tatu Österlund onnistui koppaamaan Christian Abdoun puskun. SalPan tuore hankinta Michael John oli lähellä puskea lopussa pallon omaan maaliin, mutta Österlund torjui senkin.

– Osoitimme ottelun lopussa luonnetta taistelemalla hyvällä asenteella. Tämä oli meille hyvä henkinen testi. KaaPo on parantanut peliään ja tuolla pelillä he ottavat vielä paljon pisteitä ja sekoittavat kärjen asetelmia, Suonperä sanoi.

Vaikka KaaPo ei saanut nipistettyä pisteitä ennakkoon selvältä suosikilta, oltiin kaarinalaisten keskuudessa tyytyväisiä peliesitykseen.

– Ensimmäisellä jaksolla meille tuli pieniä nukahduksia ja heti tuli sakko käteen. Meidän pitää olla kuitenkin hemmetin tyytyväisiä esitykseemme ja siihen millä moraalilla joukkueemme tekee töitä, kolmatta otteluaan KaaPon päävalmentajana toiminut Merdan Mahdut kehui.

Voitto oli SalPalle kolmas peräkkäinen ja se nousi sarjataulukossa kolmanneksi, vain pisteen päähän kärkijoukkue Jazzista. Välissä on ottelun vähemmän pelannut Ilves-Kissat.

Teksti: Kimmo Muttilainen

Kakkosen B-lohko: KaaPo–SalPa 2–3 (2–3)

Maalit:
5. Elmo Heinonen 0–1
22. Bamo Ahmadi 0–2
25. John Fagerström 0–3
38. Wiljam Wikström 1–3
44. Vili Ruuskanen 2–3

SalPan kokoonpano: Tatu Österlund; Jonatan Guseff (46. Michael John), Joonas Meura, Ronias Yacoob; Tobias Laaksonen (55. Pekka Mattila), Mikke Louhela, Niko Leskelä (81. Valtteri Peltola), Onni Vesterinen (46. Iku Leino); Bamo Ahmadi (68. Oskari Jakonen); John Fagerström, Elmo Heinonen.

Erotuomari: Jesse Salo

Yleisöä: 351.

SalPan seuraava ottelu: la 13.8. SalPa–FC Honka Akatemia Urheilupuistossa kello 17.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments