Salon Kauppakeskus Plazan asiakasmäärä kasvoi kesä-heinäkuussa yli 34 prosenttia viime kesään verrattuna. Myös myynti kasvoi yli kahdeksan prosenttia vastaavalla ajanjaksolla.
Kauppakeskusjohtaja Riikka Tuomainen uskoo, että kasvu johtuu ennen kaikkea koronapandemian laantumisesta.
– Ihmiset uskaltavat taas paremmin liikkua. On ollut tapahtumia, ja esimerkiksi Iltatorien kanssa liikumme selkeästi samoilla aalloilla. Popeda veti meillekin yli 14 000 kävijää.
Kauppakeskus Plazan myynti oli kesä-heinäkuussa yhteensä yli 8,3 miljoonaa euroa. Jos lukua verrataan koronaa edeltäneen vuoden 2019 vastaavan ajan myynteihin, kasvua on tapahtunut kuusi prosenttia.
Asiakkaiden keskiostos puolestaan on pienentynyt. Se oli tämän vuoden kesä-heinäkuussa 20 euroa, kun taas viime kesänä se oli 24,70 euroa. Tuomaisen mukaan keskiostos asettuu nyt koronaa edeltävään normaaliin.
– Nyt meillä vieraillaan useammin ja ostetaan pienempiä ostoksia, Tuomainen kertoo.

Kokonaisasiakasmäärä kesä-heinäkuussa oli yli 500 000, joka on 62 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Vertailukelpoinen kasvu on kuitenkin ”vain” 34 prosenttia, sillä Plazan asiakaslaskureissa on tänä vuonna tehty muutoksia.
Tuomaisen mukaan laskentapisteitä on lisätty jokaiselle sisäänkäynnille. Asiakasmäärää seurataan nyt yhteensä kahdellakymmenellä eri laskurilla, kun aikaisemmin laskentapisteitä on ollut vain seitsemän.
Selkeä muutos asiakasmäärissä saa Tuomaisen suhtautumaan syksyynkin luottavaisesti.
– Olemme todella onnellisia kasvusta, ja minulla on hyvin positiivinen näkemys myös syksystä. Toki korona vaikutti eri toimialoihin eri tavoin, mutta kyllä meillä hyvin positiivinen vire on. Myynti kehittyy vielä loppuvuotta kohden.
Myös Raision Kauppakeskus Myllyssä on ollut kävijämäärin ja myynnein mitattuna vilkas kesä, kauppakeskuksen tiedotteessa kerrotaan.
Kauppakeskus Myllyn kesäkuun myynti kasvoi lähes kymmenen prosenttia 21,8 miljoonaan euroon. Tiedotteessa todetaan tämän olevan ensimmäinen kerta Myllyn historiassa, kun kesäkuun myynti ylitti 20 miljoonan euron rajan.
Kesäkuun keskiostos oli 50,23 euroa.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun keskiostos kipuaa yli 50 euron muulloin kuin joulukuussa, toimitusjohtaja Mari Hantula kertoo tiedotteessa.
Kesäkuun kävijämäärä puolestaan kasvoi Myllyssä noin kahdeksan prosenttia.
Heinäkuussa myynti kasvoi kuusi prosenttia ja kävijämäärä seitsemän prosenttia. Hantulan mukaan matkaa vuoden 2019 kesä-heinäkuun kävijämäärään on enää kolme prosenttia.
Koronan väistyminen palauttaa kauppakeskusten myyntiä kiitettävästi. Vielä kun saadaan Tunnin juna ja sen myötä työikäiset uudisrakentajat Helsingin suunnalta Saloon, sitten käy jo rautakauppakin ja erilaiset palvelut.
Korjaa, olenko väärässä, mutta olen siinä käsityksessä, ettei Tunnin junasta ole juurikaan hyötyä Salolle, vaan kulkee Helsinki-Turku -väliä pysähtymättä. Tunnin juna on yksi iso koijaus.
Mistä ihmeestä tuo käsitys tulee, ettei muka pysähdy Salossa? Totuutta on vain se, että se tosiaan kulkee väliä Helsinki-Turku, mutta ei sellaista liikennöitsijää olekaan, joka ei haluaisi ottaa matkustajia myös Salosta.
Salossa käy edelleen paljon työntekijöitä muun muassa junalla Turusta.
Tunnin juna saa nopeutensa paljon suoremmasta reitistä sekä kahdesta raiteesta, jolloin ei tarvitse odotella vastaan tulevaa junaa. Nopeus ei siis perustu siihen, että ei tarvitse Salossa tai Lohjalla pysähtyä ja säästää se muutama minuutti matkustajien tullessa tai poistuessa kyydistä.
Loppumatkan voi aina mennä bussilla tai välistä jonkun osuuden niin kuin tänäkin kesänä Lappeenrannan ja Kouvolan väli bussilla sekä Salon ja Turun, on niitä varmaan muitakin.
Suomi ei ole teknisesti junille hyvä, koska vikoja ja myöhästymisä on jatkuvasti. Niin tulee olemaan siinä Tunnin junassakin.
Kyllä työikäiset uudisrakentajat nousevat junan kyydistä jo Lohjan Lempolassa. Puolen tunnin työmatka nyt vaan on kivempi kuin tunnin.
Plazalla oli hyvän kuuloinen radiomainontakampanja kesän kuluessa. Varmaan silläkin oli osuutta asiaan.