Poikkeukselliset lämpötilat rikkovat ennätyksiä – ”Lämpimät säät eivät ota lähteäkseen”

0

Lämpötilat nousivat tiistaina ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkealle, Ilmatieteen laitos kertoo.

Päivystävän meteorologin Paavo Korpelan mukaan maksimilämpötilat ovat tähän aikaan vuodesta yleensä noin kahdeksan astetta alhaisempia.

Tiistaipäivän korkein lämpötila mitattiin Porissa rautatieasemalla, jossa mittari kipusi 31,7 asteeseen.

Kyseessä on myöhäisin 31 asteen ylitys vuodesta 1959 eteenpäin olevissa tilastoissa.

–  Monin paikoin Suomessa on mitattu lämpötiloja, jotka toteutuvat vain kerran 30 vuodessa tai harvemmin, Korpela sanoo.

Viimeksi vähintään 30 asteen lämpötiloja on mitattu vuonna 1959 elokuun 17.–23. päivän välillä, ja silloinkin vain muutamalla maan eteläosan havaintoasemalla.

Jatkoa hellepäiville on Korpelan mukaan luvassa.

Keskiviikosta näyttää tulevan kuuma varsinkin maan itäosassa ja keskivaiheilla. Länsiosiin on luvassa hieman viilennystä sade- ja ukkoskuurojen muodossa, mutta hellerajat paukkuvat siitä huolimatta, Korpela kertoo.

–  Hyvin mielenkiintoinenhan tästä elokuusta on tulossa. Lämpimät säät eivät ota lähteäkseen, Korpela sanoo.

Hellepäiviä ja vuodenaikaan nähden hyvin lämpimiä päiviä ennustetaan myös ensi viikolle.

–  Seuraavat puolitoista viikkoa on ajoittain hellesäätä ja välillä myös sade- ja ukkoskuuroja, Korpela kertoo.

Elokuussa sademäärät ovat jääneet toistaiseksi alhaisiksi. Korpelan mukaan maan etelä- ja itäosissa on ollut hyvin kuivaa ja sademäärät ovat olleet tähän mennessä 0–20 millimetriä.

–  Se on noin 20–40 prosenttia tavanomaisesta, jos 100 prosenttia on koko kuun sademäärä.

Keskiviikosta näyttää tulevan hyvin kuuma päivä etenkin maan itäosissa ja keskivaiheilla. Voimakkaiden ukkosten todennäköisyys kasvaa lännestä lähestyvän säärintaman myötä. Jo aamupäivän aikana ensimmäisiä ukkosia rankkasateineen voi esiintyä lounais- ja länsirannikolla sekä Lapin luoteisosassa.

Iltapäivän ja illan aikana erityisesti Pohjanmaan maakunnissa sekä Länsi- ja Pohjois-Lapissa ukkosiin voi liittyä vaarallisen voimakkaita ukkospuuskia, rakeita ja jopa trombeja. Illalla ja torstain vastaisena yönä ukkosia voi esiintyä myös idässä.

Simu Perälä