Loppukesän viikonloppu oli hälytystehtävien määrän suhteen maltillinen Lounais-Suomessa, todetaan poliisin tiedotteessa. Kuitenkin jostain syystä sunnuntain vastainen yö oli kuumentanut päitä erityisesti Salossa ja Turussa.
Ihmiset riehuivat itsensä putkaan, ja Salossa säilössäpidon makuupaikat olivat täynnä. Myös Turussa putkan käyttöaste oli korkea.
Poliisilla riitti silti tehtäviä, vaikka viikonloppu olikin suhteellisen rauhallinen. Poliisiveneen miehistön mukaan noin puolet viikonloppuna puhallutetuista veneilijöistä sai alkometrin värähtämään. Rangaistavuuden raja ei kuitenkaan ylittynyt viikonlopun aikana kuin yhdellä kipparilla. Valvontaa suoritettiin yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa. Poliisivene selvitteli myös Airistolla lauantaina tapahtunutta kahden vesijetin välistä törmäystä, jossa loukkaantui yksi henkilö.
Raumalla poliisi otti lauantaina kiinni henkilön, joka oli murtautunut asuttuun asuntoon. Poliisi oli paikalla nopeasti. Poliisin hyvin tuntema ammattimies otettiin kiinni hänen poistuessaan asunnosta.
Useamman maakunnan alueilla kiertänyttä satojen autojen kokoontumisajoa valvottiin liikennesektorin partioiden toimesta lauantaina Huittisissa. Häiritsevästä ja tarpeettomasta ajotavasta, tolkuttomista nopeuksista, epäkuntoisuuksista ja kortittomuuksista kirjattiin kymmeniä sakkoja. Muutama ajokortti jäi poliisin hyllylle. Pari autoilijaa pääsi esitutkintaan törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja rattijuopumuksen vuoksi.
Yleisötapahtumia järjestettiin viikonlopun aikana muun muassa Naantalissa (Sunfest), Paraisilla (Parfest) ja Porissa (Porispere). Puuskainen ja sateinen sää häiritsi tapahtumia. Porisperessä tuuli oli lauantai-iltana lavarakenteille vaarallisen voimakas, ja järjestäjä keskeytti päälavan esiintymiset hetkeksi. Järjestys tapahtumissa säilyi pääasiassa hyvin, mutta muutamia huumausaineasioita ja päihtyneitä kuumapäitä kertyi selviteltäväksi.
Kustavintiellä kortiton ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajanut kuljettaja ajoi sunnuntain vastaisena yönä tieltä. Auto tuhoutui ulosajossa käytännössä täysin. Ihmeen kaupalla kukaan ei loukkaantunut.
Salon mökkirannoilla viikonloppu oli poikkeuksellisen hiljainen. Naapureita ei näkynyt missään, lintuja ja peuroja vain. Kaksi venettä ajoi ohi koko viikonvaihteen aikana. Toista se oli korona-aikaan, jolloin huuto ja musiikki raikasi puoleen yöhön, kunnes loppusyksyn rapujuhlat oli juhlittu.
Joo, ei tämä liity aiheeseen mitenkään. Mökkiläiset unohtavat, että ääni kantaa vettä pitkin paremmin. Ja nykyään kaikenlainen naapurien huomiointi on unohtunut.
Ennen mökillä soi huonosta patteriradiosta musiikki, ja juopunut naapurin isäntä saattoi tulla käymään. Musiikki ei juuri häirinnyt. Nyt on jos jonkunmoista subfooweria. Pakotetaan naapuri kuuntelemaan samaa musiikia.
Asenne on: minulla on oikeus, mutta ei velvollisuuksia.