Salon linja-autoasemaa aiotaan parantaa ensi vuonna – 100 000 euron hintalappu ei säikäyttänyt valtuustoa

5
Linja-autoasemalla aiotaan lisätä valaistusta, pestä pintoja sekä tehostaa siivousta ja ilkivallan torjuntaa. Kuva: SSS/Marko Mattila

Salon linja-autoasemaa siistitään ja uusitaan nykyistä viihtyisämmäksi ensi vuoden aikana.

Urakka maksaa virkamiesten arvion mukaan 100 000 euroa. Hintalappu ei säikäyttänyt ainakaan kaupunginvaltuustoa, joka merkitsi vasemmistoliiton aloitteeseen saadun vastauksen tiedokseen maanantaina ilman suurempia vastaväitteitä.

– Seuraavaksi meidän pitää vain iloisesti hyväksyä rahat budjettivaltuustossa, Marja Ruokonen (vas.) sanoi kiittäessään aloitteen käsittelyä.

Osmo Fribergin (ps.) mielestä talousarviovaltuustossa voidaan puhua myös siitä, pitääkö Salon kaupungin omistaa lainkaan linja-autoasemaa ja mitä se tuottaa.

Salon linja-autoasemalle suunnitellaan esimerkiksi reaaliaikaisia aikataulunäyttöjä. Kuva: SSS/Marko Mattila

Vasemmistoliiton aloitteessa muistutettiin, että linja-autoasema on yksi Salon käyntikorteista. Liikennepalvelut oli samaa mieltä, ja virkamiesten mukaan linja-autoasemasta on tullut myös suoraa palautetta kaupungille.

Asemaa aiotaan parantaa esimerkiksi niin, että joukkoliikenteelle varataan oma asiakastila, johon voidaan sijoittaa aikataulunäyttö ja itsepalvelupiste. Ulkoikkunat teipataan ammattimaisesti, ja kiinteistöhuollon kanssa sovitaan tehokkaammasta siivouksesta ja ilkivallan valvonnasta.

Ulkona parannetaan asvaltointia ja valaistusta sekä siistitään seiniä. Harkinnassa on seinien pinnoitus siten, että graffitien tekeminen hankaloituisi. Laitureilla voisi olla reaaliaikaisia aikataulunäyttöjä.

Ilkivallan hillitsemiseen olisi tarvetta myös liityntäpysäköintihallissa, jossa on rikottu aitoja ja valoja. Halliin on toivottu lisäksi kiinteitä pyörätelineitä.

Salon linja-autoasema sijaitsee Vilhonkadulla kauppakeskus Linjurin välittömässä läheisyydessä. Kuva: SSS-arkisto

Liike Nytin Mika Nummenpalo lisäsi maanantain valtuustossa toivelistalle myös matkatavarasäilytyksen.

Nummenpalo totesi valtuustoaloitteessaan, että matkailijan näkökulmasta Salon keskusta-alueelta puuttuu mahdollisuus tavarasäilytykseen. Se lisäisi esimerkiksi päivämatkailijoiden mukavuutta. Nyt mahdollisuutta säilytykseen on käyty kyselemässä esimerkiksi R-kioskilta.

Matkatavarasäilytys voisi hänen mielestään olla linja-auto- tai rautatieasemalla kuten suurissa kaupungissa. Nummenpalon mielestä lokeroissa voisi olla myös usb-pistorasiat älylaitteiden lataamista varten.

5 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Raha, raha, raha
1 vuosi sitten

100 000 euroa, mutta rahaa ei meinaa löytyä uusiin ilmalämpöpumppuihin tilapäisyksikkö Elmeriin. Syyksi sanotaan, ettei ole rahaa. Wilma Murrolle suunnitellaan kaikkea kaupungin puolesta, mutta kehitysvammaiset saavat kesät viettää kuumassa.

Tämä on ihan normaalia Salon toimintaa, alkaen Ihkusta. Pois silmistä, pois mielestä.

Janne
1 vuosi sitten

Wilmalle ei kyllä kenenkään kannata olla katkera. Oli niin upeeta katsella hänen suorituksiaan. Eikä ole itse pyytänyt mitään huomiota, mutta sivistynyt kaupunki toki haluaa muistaa. Ja niin pitää ollakin.

Laitakaupungin likka
1 vuosi sitten

Mitä? En hyväksy rahan tuhlausta paikkaan, jota käyttää salolaisista 0,01%. Tuskin asema kauan edes pysyy siistinä, kun kukaan ei huolehdi paikasta. Kaupungin rahat pitää keskittää lapsiin ja vanhuksiin.

Ulkopaikkakuntalainen
1 vuosi sitten

Anteeksi, mutta mihin perustuu väite, että vain 0,01% salolaisista käyttäisi asemaa?

Marko
1 vuosi sitten

Mikä korjaamisessa on omistajan rooli? Omistaako kaupunki aseman?