SalPa on suositumpi kuin koskaan – katsojakeskiarvo on noussut 72 prosenttia ja lauantaina tavoitteena on uusi yleisöennätys

1
SalPa on edelleen Salon ylivoimaisesti suurin jalkapalloseura ja myös suurin lajijaosto. (Kuva: SSS/Santeri Iltanen)

Kauden 2022 SalPa on kovaa vauhtia matkalla seurahistorian suosituimmaksi joukkueeksi.

SalPa on houkutellut kauden kahdeksaan kotiotteluun keskimäärin 357 katsojaa. Lukemaa voi pitää erittäin kovana, sillä edellisen ja ainoan kerran SalPan yleisökeskiarvo on ylittänyt Kakkosessa 300 katsojan rajan kaudella 2017 (326). Tuolloin lukemaa nosti kauden päätösottelu TPV:tä vastaan (551 katsojaa), joka oli samalla peruskorjatun yläkentän avausottelu.

Vielä kovemman lukemasta tekee se, että Urheilupuiston ylänurmen heikosta kunnosta johtuen SalPa on joutunut pelaamaan neljä kotiotteluaan tekonurmella kun normaalisti tekonurmiotteluita on vain 1–2 kaudessa.

– Olemme olleet tyytyväisiä yleisömääriin, vaikka alkukaudesta olikin epävarmuutta pelipaikan suhteen. Myös pelaajat ovat huomanneet, että fiilis katsomossa on noussut koko ajan ja ääntä tullut lisää, SalPan taustayhtiön toimitusjohtaja Tero Karinti iloitsee.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että SalPa saa tekonurmelle noin sata katsojaa vähemmän kuin ylänurmelle. Tätä tukevat myös keskiarvot: tämän kauden neljällä tekonurmiottelulla on ollut keskimäärin 307 katsojaa ja neljällä ylänurmella pelatulla ottelulla keskimäärin 408 katsojaa.

Viime kaudella keskiarvo oli vain 207, joten nousua on ollut hurjat 72 prosenttia.

Nousseilla yleisömäärillä ja parantuneilla oheispalveluilla on ollut merkittävä vaikutus myös seuran (taustayhtiön) talouteen.

Esimerkiksi Salo Volley -lauantaina pelatussa Tampere United -ottelussa oli 465 katsojaa ja oheismyynti – tuossa tapauksessa olutmyynti – oli Karintin mukaan kaksinkertainen normaaliin kotiotteluun verrattuna.

– Tapahtumien yhteisvaikutus ja janoiset tamperelaiskannattajat näkyivät siinä matsissa selvästi, Karinti naurahtaa.

SalPan seurahistorian kovin yleisökeskiarvo 406 syntyi Ykkösen kaudella 2001.

– Tällä kaudella tavoitteena on nostaa keskiarvo lähemmäs 500 katsojaa, Karinti kertoo.

Kaudella 2001 tehtiin myös SalPan yleisöennätys sarjaotteluissa, kun avausottelua AC Vantaata vastaan seurasi 835 katsojaa.

Lauantaina SalPa aikoo laittaa 21 vuotta vanhan yleisöennätyksen roskakoriin kärkiottelussa Honka Akatemiaa vastaan. Varsinkin someviestintäänsä hurjasti parantanut SalPa aikoo kampanjoida tiiviisti koko viikon.

Kampanjaan ei kuitenkaan sisälly perisuomalaisia ilmaislippuja.

– Siihen emme lähde. Sen verran pitää olla kunnioitusta omaa tuotetta ja joukkuetta kohtaan, Karinti torjuu.

Tavoite on kova, Karintin mielestä ”realistinen”.

– Jos kerran samassa lohkossa pelaava HJS (Hämeenlinnan Jalkapalloseura) sai omaan seurapäivän otteluunsa 700 katsojaa, niin eiköhän me Salossa pystytä vähintään samaan. Näytetään muille, että Salosta kajahtaa, Karinti hehkutti.

Lähtökohdat yleisöennätyksen tavoitteluun ovat ainakin parhaat mahdolliset, sillä samaan aikaan kun SalPa on kolmen ottelun voittoputkessa, muut Kakkosen B-lohkon kärkipään joukkueet ovat pelanneet ottelunsa iloisesti ristiin.

Esimerkiksi maanantaina Honka Akatemia hävisi kotiottelunsa GrIFK:lle 1–2 ja Klubi 04 pelasi 1–1 tasapelin Tampere Unitedin kanssa. Näin SalPa sai pitää lohkon kolmossijansa.

Kun kärkikuusikko on pelannut runkosarjasta kaksi kolmasosaa eli 16 ottelua, kärkikolmikko FC Jazz, Ilves-Kissat ja SalPa ovat pisteen sisällä. Kahden pisteen päässä SalPasta kyttäävät akatemiajoukkueet Honka ja Klubi 04. Myös seitsemäntenä olevalla HJS:llä on vielä täydet mahdollisuudet nousta kärkiporukkaan mukaan.

24 kierroksen runkosarjan jälkeen neljä parasta joukkuetta pelaavat yksinkertaisen nousukarsintasarjan. Lauantaina SalPalla onkin mahdollisuus ottaa jättiaskel kohti nousukarsintaa ja pitää alkukaudesta jo kertaalleen haudatut nousuhaaveet entistä kirkkaammin elossa.

Kakkosen B-lohkoa SalPa–FC Honka Akatemia lauantaina Urheilupuistossa kello 17. Ottelu näkyy suorana Salkkarin digitilaajille.

Jonatan Guseffin SalPa on vetänyt hyvin katsojia erityisesti sen jälkeen, kun joukkue pääsi Urheilupuiston tekonurmelta ylänurmelle.

SalPan yleisökeskiarvo 2011–2022

2022: 357* (tilanne 8.8.)
2021: 207
2020: 267
2019: 258
2018: 277
2017: 326
2016: 189
2015: 230
2014: 208
2013: 265
2012: 267
2011: 185

Ykkösen kaudella 2001 yleisökeskiarvo oli 406.

SalPa (kuvassa Mikke Louhela) pelasi reilun viikon takaisen Klubi 04 -ottelun teemapaidoissa.

SalPan paitahuutokauppa tuotti yli tuhat euroa

SalPan edellinen kotiottelu HJK Klubi 04:ää vastaan oli Voi Hyvin! -kampanjan teemaottelu. SalPa pelasi ottelun poikkeuksellisesti kokovalkoisissa teemapaidoissa, jotka huutokaupattiin ottelun jälkeen.

Paitahuutokaupan tuotto oli 1 093,50 euroa ja se lahjoitettiin lyhentämättömänä Salon Kriisikeskus Etapin toimintaan.

Korkein huuto tehtiin – hieman yllättäen – nuorten maajoukkuepelaajan Topi Sistosen paidasta, joka lähti uudelle omistajalle 200 euron hintaan.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Mukavat kaupungit
1 kuukausi sitten

Täytyykin ängetä lehtereille!