Someron katutanssien tehokuusikko ei luovuta vaikka välillä tuntuu siltä – tapahtuma sulkee lauantaina keskustan katuja

0
Someron katutanssit ovat paikallisten yrittäjien kiitos asiakkaille. Tapahtuman tehotiimissä on kuusi naista eli Silja Kaija (vas.), Tanja Niskanen, Heidi Mäkinen, Anne Laaksonen, Elina Riikonen ja Päivi Älli. – Meille jää tapahtumasta aina päällimmäiseksi riemu, vaikka kiire on välillä kova, yhteen hiileen puhaltavat naiset sanovat. Kuvat: SSS\Päivi Malin

Somerolaisen kampaamon lattialla on isot tavararöykkiöt. Kuusi naista hyörii vauhdilla tavaroiden ympärillä, sillä sadat esineet pitää saada lajiteltua ja numeroitua. Lattialla ovat ensi lauantaina pidettävien perinteisten katutanssien arpajaispalkinnot.

– Tässä vaiheessa heitämme aina toisillemme keskellä kaaosta, että nämä ovat viimeiset katutanssit. Katutanssien jälkeen yöllä suunnittelemme jo täysillä uutta tapahtumaa, Elina Riikonen, Silja Kaija, Päivi Älli, Anne Laaksonen, Heidi Mäkinen ja Tanja Niskanen kertovat nauraen.

Jokaisella on oma yritys, joka vie aikaa, joten katutansseille pyhitetään iltoja ja viikonloppuja. Kiireen keskellä huokaistaan helpotuksesta, että koronasta on päästy kohti normaalia. Viime vuonna jännitettiin viime metreille, saako tapahtumaa pitää vai ei.

– Lupa tuli lopulta kaksi päivää ennen tapahtumaa. Nyt on paljon helpompi hengittää, Älli sanoo.

Ensimmäiset katutanssit järjestettiin vuonna 2004. Siitä asti päivä on ollut aina sama, elokuun ensimmäinen lauantai.

– Ajankohta on hyvä, sillä suurin osa kesätapahtumista on silloin jo pidetty, Elina Riikonen huomauttaa.

Omaa kampaamoa Somerolla pyörittävä Riikonen on ollut tekemässä tapahtumaa vuodesta 2005. Hänen isänsä Antti Vaselius oli järjestämässä ensimmäisiä katutansseja.

Silja Kaija, kampaamoalan yrittäjä hänkin, tuli rinkiin vuosi Riikosen jälkeen.

– Tästä porukasta saa itselle niin paljon iloa, että haluaa olla mukana vuosi toisensa jälkeen. En muista, että olisimme koskaan riidelleet, mutta jokainen saa ja uskaltaa sanoa oman mielipiteensä, Kaija ja Riikonen toteavat.

Someron ensimmäiset katutanssit pidettiin 18 vuotta sitten. Yksi Silja Kaijan (vas.), Elina Riikosen, Päivi Ällin, Heidi Mäkisen, Anne Laaksosen ja Tanja Niskasen monista tehtävistä on arpajaispalkintojen lajittelu ja numerointi. Myyntiin tulee 2000 arpaa.

Alussa katutanssit olivat yksittäisten yrittäjien harteilla, mutta vuonna 2009 perustettiin Somero Sydämessä -yhdistys, joka on vastannut tapahtumasta siitä saakka.

Katutanssien menot katetaan jäsenmaksuilla ja arpojen myynnistä saatavilla tuloilla. Arvontapalkinnot tulevat yhdistyksen 49 jäsenyritykseltä.

– Iso kiitos katutanssien kävijöille, jotka ostavat arpoja. Ilman sitä tuottoa tapahtuman kuluja ei saisi maksettua. Parhaimpina vuosina kaikki 2 000 arpaa on myyty, yhdistyksen rahastonhoitaja Anne Laaksonen kertoo.

Katutanssien runko on pysynyt samana vuodesta toiseen. Ohjelmassa muistetaan niin aikuisia kuin lapsia.

– Kaksi bändiä ja muuta musiikkia, jonglööri, lentävä matto -rodeo, pomppulinna, kasvomaalausta, ponitalutusta ja keppihevosrata. Lisäksi löytyy anniskeluteltta A-oikeuksin sekä ruokapisteitä ja esittelyjä, luettelee Silja Kaija tämän vuoden tarjontaa.

Katutanssit sulkevat keskustan katuja. Pääkatu Joensuuntie suljetaan R-kioskin ja Silmäaseman väliltä ja torille johtava Hämeentie Joensuuntien ja Urheilutien väliltä kello 14. Kadut avataan kello kaksi yöllä. Katutanssit päättyvät puolilta öin, joten alue pitää saada puhtaaksi kahdessa tunnissa.

– Onneksi me saamme paljon apua muilta. Esimerkiksi siivoukseen tulee paikallinen yrittäjä lakaisukoneella avuksi, Riikonen kiittää.

Someron katutanssit Joensuuntiellä lauantaina 6. elokuuta alkaen kello 17. Ohjelmassa muun muassa Ironwire, Hired Gun feat. Kai Merilä ja taikuri-jonglööri Lauri Tuhkanen.