Paikalliset kulttuuritoimijat saivat torstain iltatorilla yli neljän vuoden työstään kunnioitettavan palkinnon. Vuoden salolaisen teon pääpotin kahmaisi Taiteiden Yä.

– Tällä jaksaa taas järjestää, hihkui Taiteiden Yän yksi järjestäjä Gildas Houessou valtava pokaali kädessään.

Taiteiden Yän takana on Etnosalo ry, kolmen hengen tehotiimi. Tapahtumassa on kaiken kaikkiaan tänä vuonna mukana yli 70 kulttuuritoimijaa.

– Ilman heitä ja yleisöämme emme onnistuisi tässä, kiitteli Etnosalon puheenjohtaja Sanna Jousi. Käiväräisen ja Houessoun lisäksi Etnosalo ry:n tiimiin kuuluu Liisa Käiväräinen, joka ei päässyt osallistumaan palkinnonjakotilaisuuteen.

Vuoden salolaisesta teosta kilpaili joukko tunnettuja salolaisia, kuten Kurpitsaviikot, PowerCup Lentopallotapahtuma, Made in Finland -sarjan tuotanto Salossa ja Salon Iltatori ry.

– Finalistimme keräsivät kaiken kaikkiaan miltei 2 400 ääntä, julisti Iltatori ry:n Antti Ketonen Salon torin lavalla.

Taiteiden Yän yksi järjestäjä Gildas Houessou yllättyi voitosta. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Valitsijaraati sai yhteensä 55 ilmiantoa yleishyödyttävistä teoista Suur-Salon alueella. Salon Nuorkauppakamarin organisoimassa äänestyksessä karsittiin finaalikymmenikkö, jonka valinnassa painoi äänten määrä, yhteisöllisyys ja paikallisuus.

Yhteisöllinen ja paikallinen toimija Taiteiden Yä kiistattomasti on.

– Tämä on tapahtuma kaikille. Vielä ehtii hyvin ilmoittautua mukaan, Jousi kannustaa.

Neljättä kertaa järjestettävän tapahtuman ajatus lähti liikkeelle Helsingin Taiteiden Yöstä, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1989.

Houessoun mukaan Salon sijainti Turun ja Helsingin välillä oli yksi ratkaisevimmista tekijöistä.

– Sijaintimme on erinomainen, ja mietin miksemme me Turun ja Helsingin tavoin pystyisi tekemään yhtä hienoa kulttuuritapahtumaa. Tavoitteemme on tehdä Salosta mahtava jälleen, hän naurahtaa.

Markku Heinonen, Ulla Kujanpää ja Vuokko Lahti ovat Taiteiden Yän vakiokävijöitä. Heidän mielestään vuoden salolaisen teon voitto oli ansaittu. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Taiteiden Yä keräsi yleisöltä raikuvat aplodit. Salolaisen Vuokko Lahden mukaan palkinto meni oikeaan osoitteeseen.

– Rannikon Puutarha ja Iltatori ry olivat kovia vastuksia. Mutta Taiteiden Yä oli hyvä voittaja, siellä on todella laajasti ohjelmatarjontaa kaikille.

Samaa mieltä olivat turkulainen Markku Heinonen ja salolainen Ulla Kujanpää.

– Olen ollut Taiteiden Yässä useita kertoja. Paikallisten toimijoiden monipuolisuus on tapahtumassa hienointa, Heinonen pohtii.

– Minulle on jäänyt mieleen musiikkiesitykset, hyvä ruoka ja Kangoo Jumps-hyppyesitys, Kujanpää hymyilee viitaten hyppykengillä tehtävään pomppuharjoitteluun.

Kolmikko lisää kuitenkin yhteistuumin, etteivät he olisi pystyneet valitsemaan yhtä voittajaa nimekkäästä finaalikymmeniköstä.

Ankat puomitti tänä vuonna palokuntanuori Matilda Peltonen. Peltonen oli tehtävässä ensimmäistä kertaa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Vuoden salolaisen teon julistusta edelsi Ankanuitto, Salon rotareiden vuosittainen hyväntekeväisyystapahtuma.

Ankanuitossa numeroidut kumiankat lasketaan Salonjokeen, joka puomitetaan Salon VPK:n nuorten toimesta.

Nopeimmin seilanneiden 42 ankan arvan ostaneet voittavat palkinnon. Viiden euron kappalehintaan myytiin kaikki 1500 ankkaa.

– Kaksikymmentä vaille viisi myimme ei oota. Loppuryysis on tyypillistä, kertoo RC Reach Salon presidentti Juha Reponen.

Ankkojen vauhti oli tänä vuonna ennätyskova.

– Tuuli oli suotuisa, aikaa meni vain viitisentoista minuuttia.

Pääpalkinto oli 350 euron lahjakortti Sokeritilat-yritykseen. Paikalliset yritykset lahjoittivat kaiken kaikkiaan 42 palkintoa.

– Palkinnot koostuivat lahjakorteista ja esinepalkinnoista. Mukana oli esimerkiksi uinti- ja elokuvalippuja, täydentää RC Reach Salon jäsen Päivä Rantio.

Ankanuiton kaikki 1500 ankkaa myytiin. Tuotot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen lapsille ja nuorille. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Ankanuiton tuotot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen paikallisille lapsille ja nuorille. Reponen muistuttaa, että kuka tahansa voi hakea lahjoitusta lapsille.

– Lahjoitusten kirjo vaihtelee mopon kunnostustyökaluista uuteen sohvaan, kaikenlaiseen mikä tulee tarpeeseen ja tekee lapset ja nuoret onnellisiksi, Reponen sanoo.

Viimeksi rahaa jäi yli. Ne käytettiin kaikkiin Salon nuorisotiloihin tasapuolisesti.

– Ostimme heidän toiveestaan nuorisotiloihin frisbeegolf-sarjoja. Odotamme innolla, minkälaisia toiveita tänä vuonna tulee.

Ennen salolaisen teon julkistusta esiintyi Kummaa Kiepuntaa ja Kuolemantemppuja -sirkus torin lavan edessä. Kokoonpanoon kuuluivat Ira Oinonen, Jere Virta ja Tuomas Vuorinen. Kuva: SSS/Minna Määttänen