Rakveren lähistöllä Pölulassa järjestetyt suunnistuksen EM-kilpailut päättyivät massiiviseen palkintojenjakotilaisuuteen.
Massiiviseen siksi, että kaikkien kilpailujen palkinnot jaettiin samassa tilaisuudessa. Kukitusseremonia oli jokaisen kilpailun jälkeen, mutta mitalit ja maailmancupin pienet rahapalkinnot sekä muistoesineet jaettiin päätösjuhlassa.
Lavalle kutsuttiin aina kunkin kilpailun kuusi parasta. Paljon nähneelläkin oli roska silmässä, kun huomasin, että seremonian kaikissa osissa oli mukana suomalaissuunnistajia. Eli naisten ja miesten pitkällä matkalla, keskimatkoilla sekä viesteissä, kaikissa Suomi oli vähintään kuuden parhaan joukossa. Yksi mestaruuskin tuli.
Suunnistuksessa EM-kisat vastaavat melko tarkkaan MM-kisoja, koska lajin painopiste on Euroopassa ja vieläpä kisat ovat avoimet eli tavallaan kyse oli MM-kilpailusta.
Avoimet nämä ovat siksi, että kyseessä on myös maailmancupin osakilpailu. Ja jos vielä hehkutetaan, niin oikeastaan nämä ovat MM-kisoja kovemmat turnajaiset, koska kukin maa saa laittaa kilpailuun kahdeksan kilpailijaa, kun MM-kisoissa määrä on 1–3 aiemman menestyksen mukaan.
Eli voidaan hyvin sanoa, että menestyminen EM-kilpailussa on vaikeampaa kuin MM-kilpailussa.
Suomen mitalisaalis Rakveressa huomattiin myös lajin korkeimmalla tasolla. Päätösjuhlan puheessaan kansainvälisen Suunnistusliiton puheenjohtaja, virolainen Leho Haldna toivotti Suomen tervetulleeksi takaisin menestyvien suunnistusmaiden joukkoon.
Ehkä Haldna teki näin siksi, että pääsi samalla huomioimaan sen, että myös Viro palasi arvokisamitaleille, kun Evely Kaasiku suunnisti hopealle keskimatkalla. Isäntämaa oli hyvin esillä myös viestissä, naiset kuudensia ja miehet viidensiä. Mutta kukas kissan hännän nostaa, jos ei kass (kissa eestiksi) itse.
Joka tapauksessa suomalaissuunnistajien tasonnosto on merkittävä. Syyllistä ei tarvitse kaukaa hakea: päävalmentaja Thierry Gueorgiou pisti tuulemaan heti viime syksynä tehtävän vastaanotettuaan.
Harjoitusleirejä on paljon, eikä niillä jarrutella. Yleensä mennään kovaa kolme päivää ja sitten yksi tai kaksi päivää hieman rauhallisemmin, kunnes taas mennään täysillä. Gueorgioun periaate on, että harjoitukset ovat niin kovia, että urheilija tuntee kilpailussa olonsa kotoisaksi.
Lisäksi hän osaa kokemuksellaan valmistella joukkueensa arvokilpailuihin erinomaisella tavalla. Jokaisella kilpailulla, on se sitten sprintti- tai metsäkilpailu, on omat erityispiirteensä, jotka tämä Ranskan lahja suomalaiselle suunnistukselle osaa mestarillisesti ottaa esiin kilpailun alla.
Virossa näitä erityispiirteitä ovat esimerkiksi tiheä metsä, kaatuneet puut, suot, nokkoset ja niin vähän selkeitä kohteita sisältävä maasto, että kun siellä joutuu kadoksiin, niin voi joutua vilkuilemaan pitkäänkin ennen kuin ymmärtää, minne on tullut ja minne pitäisi mennä. Mutta suunnistajahan nauttii sitä enemmän, mitä enemmän saa haasteita eteensä.
Edellä mainittu Haldna on tietenkin entinen huippusuunnistaja ja hänestä varmasti halutessaan olisi tullut myös hyvä valmentaja. EM-kisojen avauspuheessaan hän nimittäin kannusti kilpailijoita sanomalla, että ”jos ette tunne riittävästi tuskaa kisamaastossa, tunnette kyllä tuskaa katsoessanne tulosluetteloa”.
Minusta tuntuu, että Suomi lähti näistä kisoista kotiin suurta tuskaa tuntematta.
