Venäjän joukkojen täydennykset takkuilevat Ukrainan tuhottua siltoja Etelä-Ukrainassa

0

Ukrainan vahingoitettua tärkeimpiä Dnipro-joen ylittäviä siltoja Venäjä ei saa tehtyä tehokkaasti täydennyskuljetuksia Hersonin alueelle Etelä-Ukrainassa, arvioidaan Britannian puolustusministeriön lauantaisessa . Ukrainan keskiviikkoisen iskun myötä länsirannalle johtava silta Nova Kahovkan kaupungissa ei todennäköisesti kestä enää raskaita armeijan ajoneuvoja.

Samalla Venäjä on viime päivinä onnistunut tekemään vain pinnallisia korjauksia Hersonin kaupungin lähellä sijaitsevaan Antoniskyi-siltaan, jonka rakenteet ovat edelleen heikossa kunnossa. Dnipron ylittävä silta on yli kilometrin pituinen.

Viime viikolla tärkein Hersoniin johtava rautatiesilta tuhoutui entistä pahemmin. Heinäkuun lopusta alkaen Venäjä on käyttänyt rautatiesillan läheisyyteen sijoittamaansa ponttonilauttaa tärkeimpänä täydennysreittinään.

Tiedusteluraportissa arvioidaan, että vaikka Venäjä saisi tehtyä siltoihin merkittäviä korjauksia, ne pysyvät sen suurimpana heikkoutena. Tuhansien sotilaiden täydennystoimitukset ovat melko varmasti ainoastaan kahden ponttonilautan varassa.

Kun täydennykset ovat jatkuvasti varsin rajallisia, keskeistä joukkojen kestävyyden kannalta on se, kuinka suuret varastot Venäjällä on ennestään Dnipron länsirannalla.

Zaporizhzhjan ydinvoimalan alueen suuntaan on jälleen lauantaina kohdistunut tulitusta, josta sekä Ukraina että Venäjä ovat syyttäneet toisiaan. Euroopan suurimman ydinvoimalan aluetta on tulitettu toistuvasti kuluneen viikon aikana.

Alue on ollut Venäjän hallinnassa maaliskuusta lähtien. Ukraina on syyttänyt Venäjän varastoivan alueella aseita sekä sijoittaneen sinne satoja sotilaita.

Ydinvoimalan omistavan Ukrainan valtionyhtiön mukaan lauantaisen tulituksen takana on Venäjä.

–  Välttäkää liikkumista Energodarin kaduilla! Olemme saaneet tietoa [venäläisten] miehittäjien uusista uhitteluista, yhtiö kirjoitti jakaessaan paikallisen johtajansa Telegram-viestin. Ydinvoimala sijaitsee Energodarin kaupungissa.

–  Paikallisten asukkaiden mukaan ydinvoimala-alueella on uutta tulitusta, Energoatomin paikallisjohtajan viestissä sanottiin.

Venäjä on puolestaan syyttänyt tulituksesta Ukrainaa.

–  Energodar ja Zaporizhzhjan ydinvoimalan alue ovat jälleen [Ukrainan presidentti] Zelenskyin militanttien tulituksen kohteena, sanoi Vladimir Rogov, joka on Venäjän alueelle perustaman miehityshallinnon jäsen. Rogovin mukaan ammukset osuivat niin ydinvoimalan alueelle kuin Dnipro-joen rannoille. Hän ei kertonut mahdollisista vahingoista.

Dnipro-joki erottaa Venäjän miehittämät ja Ukrainan hallinnassa olevat alueet. Molemmat osapuolet ovat syytelleet toisiaan useaan kertaan alueen tulituksista kuluneen kuun aikana. Tilanne on herättänyt pelon ydinkatastrofista, minkä vuoksi YK:n turvallisuusneuvosto piti hätäkokouksen torstaina.

Ukrainan sota voi päättyä vain, jos Venäjä palauttaa Ukrainalle Krimin niemimaan, sanoi presidentti Volodymyr Zelenskyin neuvonantaja Myhailo Podoljak lauantaina.

Podoljak vaati myös, että Venäjän hyökkäyssodan määränneitä johtajia tulee rangaista. Venäjä on uhannut laajentavansa tavoitteitaan Ukrainan itäosien ulkopuolelle eikä pidä rauhanneuvotteluja tällä hetkellä mahdollisina. Venäjä valtasi Krimin vuonna 2014.

Ukrainan satamista on lähtenyt yhteensä 16 viljalaivaa sen jälkeen, kun pitkään jatkunut viljasaarto päättyi. Saarto saatiin päättymään YK:n ja Turkin mahdollistamissa Venäjän ja Ukrainan välisissä neuvotteluissa tänä kesänä.

Asiasta uutisoi-lehti lauantaina sen jälkeen, kun Turkin puolustusministeriö ilmoitti kahden ukrainalaista viljaa kuljettaneen laivan lähteneen Tshornomorskin satamasta.

Turkkiin suunnanneella kahdella laivalla oli lastinaan 12  000 tonnia maissia ja 3  000 tonnia auringonkukansiemeniä, kertoi Turkin virallinen -uutistoimisto.

—-

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Ayla Albayrak, Kaisu Suopanki

Kuvat:

Zaporizhzhjan ydinvoimalan alueella oli jälleen lauantaina tulitusta. LEHTIKUVA / AFP

Alkuperäinen