Viime kaudella voitosta voittoon edennyt Kiekkohait palaa II divisioonaan viiden vuoden tauon jälkeen – ensimmäiset tosipelit edessä jo reilun viikon päästä Suomen Cupissa

1
Kiekkohaiden viime kausi päättyi voitokkaisiin nousukarsintapeleihin Luvian Kiekkoa vastaan. Joukkueiden pelaajat intoutuivat Salossa ottelun tuoksinassa myös nyrkkihippasille.

Salon Kiekkohaiden viime kausi oli yhtä juhlaa. Marko Vuoren valmentama joukkue voitti III divisioonassa kaikki ottelunsa ja nousukarsinnat päälle. Voittoja tuli putkeen kaikkiaan 20.

Nyt edessä on varmasti vastuksen koveneminen II divisioonassa, jonne Kiekkohait palaa ensimmäisen kerran sitten syksyn 2017. Tuolloin Kiekkohait joutui luopumaan sarjasta pelaajapulan vuoksi kuuden pelatun ottelun jälkeen.

– Ihan ansaitusti saimme nousun. Paikka kakkosdivarissa on tärkeää tulevaisuutta ajatellen. Se antaa omille junioreille lisämotivaatiota harjoitteluun, edustusjoukkueen vastuuvalmentajana jatkava Vuori näkee.

Kiekkohait on palannut harjoittelussa pikkuhiljaa myös jäälle. Viime viikolla joukkue treenasi SSO-hallissa ja tällä viikolla pelaajat siirtyvät kaupungin jäähalliin.

– Muutama pelaaja viime kaudesta ilmoitti lopettavansa. Muutamia uusia pelaajia odotetaan, mutta nimistä ei voi vielä puhua. Vähintään 20 äijää haluaisin kokoonpanoon, jotta voisimme harjoitella riittävän hyvin, Vuori korostaa.

Vuori uskoo, että II divisioonan tasolla on helpompi haalia pelaajia verrattuna III divisioonaan.

– Turkulaispelaajista on kuitenkin kova kilpailu. Viisi seuraa on 50 kilometrin säteellä, Vuori muistuttaa.

Myös Kiekkohaiden pelaajia lähestyttiin kesän aikana.

– VG-62 koitti saada meidän ykköskenttämme sinne, mutta pojat halusivat jäädä mieluummin Saloon, Vuori paljastaa.

Kiekkohait pääsee pelaamaan runsaasti paikalliskamppailuita alkavalla kaudella paimiolaisia Hakaa ja Kiekkoseuraa vastaan. Joukkueet kohtaavat runkosarjassa toisensa peräti viidesti.

– Kyllä kaksi paimiolaista ja yksi salolainen seura pystyvät toimimaan samalla sarjatasolla. Lasken myös RNK- ja VG-62-pelit paikallispeleiksi. Siellä on paljon tuttuja jätkiä vastakkain, Vuori summaa.

Vuoren mukaan sarjan voimasuhteita on vielä tässä kohtaa vaikea ennustaa.

– Tavoitteista keskustelemme joukkueen kanssa myöhemmin, mutta henkilökohtaisesti vähintään sarjapaikka pitäisi pystyä säilyttämään.

Kiekkohaiden ensimmäinen tosikoitos on luvassa jo reilun viikon päästä, kun Suomen Cup käynnistyy. Joukkue kohtaa Salossa lauantaina 20. elokuuta sipoolaisen Wolfin. Seuraavana päivänä Kiekkohailla on edessä vieraspeli Jäähonkaa vastaan Espoossa. Lohkosta kaksi parasta etenee jatkoon.

– Sen jälkeen on vastassa jo Suomi-sarjan joukkueita. Wolf on kova mittari meille. Siellä pelaa HIFK:n vanhoja liigapelaajia, Vuori valottaa.

Miesten II divisioona, lohko 6 kaudella 2022-2023

Chiefs (Turku), Haka (Paimio), Kiekkohait (Salo), Kuparikiekko (Harjavalta), LaJy (Laitila), LLuja (Huittinen), Luvian Kiekko -82 (Eurajoki), PKS (Paimio), RNK Hoci (Raisio) ja VG-62 (Naantali).
Kiekkohaiden kausi alkaa 24.–25.9. tuplaotteluilla Hakaa vastaan.

Lue myös: Leijona TV rantautui myös Saloon

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Keijo K.
1 vuosi sitten

Mahtava uutiskuva ”jääkiekko-ottelun” tiimellyksestä. Ei heti arvaisi, ellei tunnistaisi varusteista.