Ammattikuoro Key Ensemble konsertoi ensimmäisellä Salon-vierailullaan Uskelan kirkossa

0
Key Ensemble harjoituksissa joulukuussa 2019. Kuva: TS-arkisto/Lennart Holmberg

Turkulainen kamarikuoro Key Ensemble saapuu ensimmäiselle Salon-vierailulleen 11. syyskuuta.

Toisinaan myös pienempänä yhtyeenä esiintyvä Key Ensemble ammentaa aineksia niin renessanssista kuin nykymusiikistakin. Uskelan kirkon keikkaa kollektiivi kuvailee luovinnaksi pohjoiseurooppalaisten säveltäjien teosten lomitse.

Englantilaissyntyisen George Parrisin johtaman konsertin ohjelmistossa on esimerkiksi Jean Sibeliusta, Electra Perivolarista ja Imogen Holstia.

Vuonna 2005 perustettu Key Ensemble on yksi harvoista suomalaisista ammattikuoroista. Kuluvan vuoden aikana kokoonpano on toteuttanut vierailukonsertteja ympäri Varsinais-Suomea, muun muassa Somerolla.

Key Ensemble Uskelan kirkossa 11. syyskuuta kello 15. Konserttiin on vapaa pääsy.