Palanen salolaista kahvilakulttuuria katoaa, kun Länsirannassa pitkään palvellut kahvila sulkee ovensa

5
Cafe Rion Miranda Heikkilä ehti pyörittää lounaskahvilaa Salon Länsirannalla yrittäjänä seitsemän vuotta. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Cafe Rio Salon Länsirannalla lopettaa toimintansa. Cafe Rion noin kolmisenkymmentä vuotta jatkunut toiminta päättyy Syysmarkkinoiden loppuessa lauantaina.

– Syy on se, ettei tämä homma vaan oikein kannata, koska kustannukset ovat nousseet. Eikä tätä harrastuksenakaan voi joka päivä tehdä, yrittäjä Miranda Heikkilä sanoo.

Heikkilän mukaan pari viime vuotta ovat olleet kahvilayrittäjälle sangen raskaita. Ensin kärsittiin koronan tuomista toimintarajoituksista, sitten alkoi sota ja hintojen nousu.

Heikkilä on ollut Cafe Riossa töissä 11 vuotta, joista seitsemän yrittäjänä. Heikkilän lisäksi Cafe Riossa on ollut kaksi työntekijää.

– Pääasiallinen tunne on helpotus. Toisaalta olo on haikea ja rakkaita asiakkaita tulee ikävä, Heikkilä sanoo.

Heikkilä kertoo jatkavansa Design Hillin kahvilassa työntekijänä, joten tyhjän päälle hän ei Riosta joudu.

Cafe Rio on tarjonnut kahvilatuotteiden lisäksi lounaita ja catering-palveluita. Heikkilä sanoo, ettei ole catering-palveluiden jatkon suhteen tehnyt vielä päätöksiä puoleen eikä toiseen.

Cafe Rioa edelsi Länsirannassa yrittäjä Sami Kotirannan perustama Kahvila Best Cafe 1988. Sieltä kahvila muutti Cafe Rio -nimisenä juuri avattuun kauppakeskus Plazaan vuonna 1992, mistä palasi myöhemmin takaisin Länsirantaan. Cafe Rio ehti rikastuttaa salolaista kahvilakulttuuria täten vähintäänkin kolmisenkymmentä vuotta.

5 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Eläköön
1 vuosi sitten

Näitä kuolinkouristuksia on nähty jo riittävästi.

Mamma maalta
1 vuosi sitten

Mihin artikkelista unohtui Jaana Kakkon aika kahvilanpitäjänä? Aika, jolloin oli uunituoreita paikan päällä leivottuja pullia kahvin kanssa. Ja jokainen uusi kuppila näin pienessä kaupungissa vie asiakkaat toisilta.

Monta pitäjää
1 vuosi sitten
Reply to  Mamma maalta

Ja Teiju? Vuokrahan tuossa kiinteistössä on huippuluokkaa, ihme että nykyinen kahvilapitäjä oli näinkin kauan…Ja näin ne liikehuoneistot tyhjenee Salossa, mut ei hätää, IOT vetää…

Samaa mieltä
1 vuosi sitten

Tosi asia, Teijun ja Jaanan aikana sai tuoretta ja maistuvaa syötävää. Ei heitä parane unohtaa historiasta.
Tsemppiä Salon kahviloille, koittakaa selviytyä.

Veka
1 vuosi sitten
Reply to  Samaa mieltä

Tsempit ei riitä. Käykää niissä kahviloissa niin ne pysyvät pystyssä.
Ja mielestäni on hyvä, että uusia kahviloita tulee (ja menee). Se on sitä vapaata kilpailua ja ehkä kahvilakulttuurin ajoittaista päivittämistä.