Hunajantuottajat tuuppivat makeaa herkkua päärooliin – uusi salolaistapahtuma sai kiitosta erikoisesta yhdistelmästä

2
Salon Seudun Mehiläishoitajat ry:n Markku Silander ja Hannu Säilä haluavat, että hunaja saa enemmän huomiota.

Salon markkinaperinnettä uudistettiin lauantaina, kun paikallisten hunajantuottajien teltat kohosivat Design Hillin alapihalle.

Myös viereinen Brinkhall Sparkling Oy:n myymälä ja tehdas olivat avoinna vierailijoille.

Nyt ensimmäistä kertaa pidetty Salon Hunaja & Siideri Matsuri -tapahtuma syntyi hunajantuottajien aloitteesta.

– Hunaja on usein kylkiäinen ja sivuroolissa. Nyt se on pääjuttu, sanoo Salon Seudun Mehiläishoitajat ry:n hallitukseen kuuluva Hannu Säilä. Hän ja Elisa Laine-Säilä tuottavat hunajaa useissa kohteissa Salossa. Pesiä on yhteensä 27.

Elisa Laine-Säilä näyttää, kuinka erilaista hunajaa eri kukkien kukintakausilla tulee. Vaalea hunaja on heinäkuulta, jolloin vallitseva lajike oli valkoapila. Tummempi hunaja on elokuulta ja saanua väriä kanervasta. Myynnissä oleva hunaja on usein sekoitettu eri kausien tuotannosta. Kuva: SSS/Marko Mattila

Pitkään alalla ollut perniöläinen Markku Silander sanoo, että kiinnostus hunajaa ja hunajantuotantoa nousee vuosi vuodelta.

Salon omassa tuottajayhdistyksessä jäseniä on 80, ja mehiläistarhauksen peruskurssit tuovat joukkoon uusia harrastajia. Usein ajatuksena on hankkia omaan kotipihaan pesä tai kaksi, joista toivotaan satoa omaan tarpeeseen.

– Sellaisia tulee kurssille, jotka eivät tunne eroa ampiaisen ja mehiläisen välillä, Silander sanoo.

Harrastuksessa pääsee alkuun, kun hankkii yhden pesän ja sinne asukkaat sekä tarvittavat suojavarusteet. Rahaa alkuinvestointiin kuluu noin 500 euroa.

Silanderilla itsellään on 42 pesää ja hunajaan liittyvää kaupallista toimintaa, mutta hän suhtautuu aiheeseen kuin intoa puhkuva harrastaja.

– Se on niin perhanan mielenkiintoista, vaikkei mitään saisikaan.

Paimiolainen Andres Loit tuli tapahtumaan siiderin vuoksi. Kuva: SSS/Marko Mattila

Paimiolainen Andres Loit saapui tapahtumaan siiderin vuoksi, kun taas hänen seurueensa muita jäseniä kiinnosti enemmän hunaja.

– Suosin pienpanimoja. Eron kaupan siidereihin todellakin huomaa, Loit sanoo.

– Täytyy testailla eri makuja.

Siideri-intoilijaksi niin ikään tunnustautuva Suomen Mehiläishoitajain Liiton viestintäasiantuntija Virpi Aaltonen iloitsee siitä, että Salossa hunajatapahtuma ei noudata aivan perinteistä kaavaa.

– Tämä on sikäli erikoinen tapahtuma, että on tällainen yhdistelmä.

Linkki siiderin ja hunajan välillä on varsin konkreettinen: Brinkhall Sparkling Oy:n valikoimasta löytyy siideri, jossa on käytetty paikallista hunajaa.

Suomen Mehiläishoitajain Liiton viestintäasiantuntija Virpi Aaltonen kehaisee Salon tapahtuman yhdistelmää onnistuneeksi. Kuva: SSS/Marko Mattila

Näyttävimpään rooliin hunaja on edennyt Akaassa, jossa pidetään vuosittain Hunajahulinat-sadonkorjuukarnevaali. Elokuinen tapahtuma kestää kokonaisen viikon, ja Akaa onkin julistautunut Suomen hunajapääkaupungiksi.

– Kyllähän sitä vähän salaa toivoo, että tästä meidän tapahtumasta tulisi jokavuotinen ja se kasvaisi, sanoo Hannu Säilä.

Ei karhuja mutta muurahaisia

Silloin tällöin karhu ilmestyy mehiläistarhalle ja saa isoa tuhoa aikaiseksi.

Tänä vuonna näin ei ole tiettävästi Salon seudulla käynyt.

Sen sijaan karhua rutkasti pienempi eläin tuhosi perniöläisen Markku Silanderin tarhalla kaksi pesää.

– Kekomuurahaisten invaasio tappoi kaksi pesää toukokuussa. Näin ei ole aiemmin käynyt, kertoo Silander.

– Muurahaiset ovat kyllä ennenkin tehneet kiusaa, mutta olen onnistunut häätämään ne.

Pesät vallattuaan muurahaiset häipyivät paikalta, ja muut pesät saivat jäädä rauhaan.

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Nykyaikana, kun kaikki hoituu digitaalisesti
3 kuukautta sitten

Tätäkin tapahtumaa oli todella huonosti mainostettu, en edes tiennyt mokomasta.

Tavis torilta
3 kuukautta sitten

Enpä ollut minäkään mainosta tai muuta mainintaa missään nähnyt? Nykyään kaikki viestinnät kulkevan digimaailmassa, facessa tai jossain puskaryhmässä. Ehkä on tarkoituskin karsia kävijöitä?