Itämeren kalastajien vastuksina hylkeet, merimetsot ja päättäjät – Pekka Turunen kuvasi kalastajien arkea kaksi vuotta

0
Kahdeksankymppinen Rune Wikström on kalastanut Kajsa-aluksellaan Tukholman saaristossa jo vuodesta 1963. Kuva: Pekka Turunen

Idylli on kuin postikortista, kun kalastaja Rune Wikström ohjaa Kajsa-aluksensa merelle Tukholman saaristossa.

Kajsa on ollut Runen työpaikka vuodesta 1963 asti, ja kahdeksankymppinen mies pyrkii kalaan edelleen päivittäin.

Vain maailma on ympärillä muuttunut. Miehen aloittaessa ammatissaan 60 vuotta sitten kotisaarella oli satakunta kalastajaa. Nyt heitä on kaksi.

Silakkasaaliit ovat pudonneet murto-osaan. Vanha kalastaja pitää syyllisenä suuria troolareita, jotka imuroivat silakkaparvet.

Rune on huolissaan myös Itämeren tilasta. Esimerkiksi sinilevää on kesällä joskus niin paljon, ettei verkkoja voi laskea ollenkaan.

Ruotsalainen konkari on yksi kalastajista, jotka kertovat tarinansa kirjassa Kalastajien kyydissä Itämerellä.

Reportaasityylillä tehdyn kirjan tarinaa juoksuttaa espoolainen kirjailija Jukka Ahonen. Biologian tohtori Janne Sundell täydentää kertomusta faktoilla Itämeren ympäristöstä ja kalalajeista.

Kirjan kuvituksesta vastaa kemiönsaarelainen konkarikuvaaja Pekka Turunen.

Kolmikko kiersi Itämerta kahden vuoden ajan tutustuen kalastajiin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Puolassa ja Latviassa. Matkat ovat intensiivisiä ja päivät pitkiä – kuten kalastajillakin.

Esimerkiksi Ruotsin Kalixissa kolmikko kävi katsomassa, miten syntyy kuuluisa herrojen herkku Kalixin mäti. Sen valmistus on tarkasti säännelty, ja valmiin mädin pitää olla purkeissa vuorokauden sisällä siitä, kun kala on tullut laituriin.

– Olimme ensin kalastajien mukana, sitten kalatehtaassa katsomassa kalojen erottelua, ja yöllä kävimme vielä seuraamassa mädin puhdistusta ja purkitusta. Pitkiä päiviä, mutta mitä siitä – sen takiahan sinne oli menty, Pekka Turunen kertoo.

Pekka Turunen ei halunnut kuvata kalastajia sankareina vaan arkisessa työssään. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Turunen halusi välttää kalastajien kuvaamisen sankareina ja kuvasi heitä arkisessa työssään.

Kirjasta ei juuri löydy poseerauksia suurten saaliskalojen kanssa. Sen sijaan kuvissa näkyy verkkoja, pyydyksiä, kalatehtaan koneita, troolareita, rekkoja – jopa tukholmalainen grilli, joka myi kala-annoksia.

– Pyrin kuvaamaan monipuolisesti, ja materiaalia kertyi paljon. Kirjaan tulleet kuvat valittiin yhteistyössä kustannustoimittajan kanssa. Omasta mielestäni parempiakin kuvia oli, mutta kirjaan valittiin sellaisia, jotka sopivat parhaiten tekstiin. Hyvä niin, Turunen miettii.

Kalastajien murheet ovat samat ympäri Itämerta. Kalansaaliit pienenevät, ja sukupolvelta toiselle siirtynyt ammatti uhkaa kadota. Pyyntirajoitukset ja byrokratia ahdistavat. Hylkeet ja merimetsot verottavat saaliita.

– Pyyntirajoitukset ovat ilman muuta järkeviä, jotta kalakannat säilyvät. Jos kala loppuu, ammatti loppuu varmasti, Pekka Turunen miettii.

Hän yllättyi kirjaprojektin aikana, kuinka tarkasti kalastusta seurataan ja kuinka moni taho tekee töitä Itämeren tilan parantamiseksi.

Turunen toivoo, että mahdollisimman moni viljelijä osallistuisi esimerkiksi Saaristomeren kipsihankkeeseen vähentääkseen Itämeren kuormitusta.

Pekka Turunen koki kalastajien matkassa yllätyksiäkin. Tanskassa kalastustroolari joutui esimerkiksi väistämään venäläistä sotalaivaa ja sukellusvenettä, jotka tulivat kohti. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Yllätyksiä ja ihmeellisiä asioita tuli kirjan teossa vastaan useampia. Tanskassa yllätys oli uhkaava, kun troolari joutui väistämään kohti tulevaa venäläistä sota-alusta ja sukellusvenettä.

– Yllätys oli sekin, että Kasnäsin kalatehtaalla näin vain yhden kalan. Se oli silakka, joka oli pudonnut ulos lastauslaiturin viereen. Toinen yllätys oli, että tehdas pystyy poistamaan silakoista ympäristömyrkkyjä tehdessään kalanrehua. Se oli minulle uutta tietoa, Turunen kertoo.

Yllättävänä voi pitää myös yhtä kirjan johtopäätöksistä: kalastuksen tulevaisuus saattaa olla naisissa.

Siinä missä kalastajamiehet surevat auringonlaskun alaansa, naiset kehittävät markkinoille uusia vetäviä kalatuotteita.

Kalastajien kyydissä Itämerellä -kirja kertoo myös Itämeren ympäristön tilasta ja kalalajeista.

Kalastajat ja muut ihmiset ympäri Itämerta suhtautuivat kirjan tekijöihin myötämielisesti ja antoivat näille apua. Vain kiistellyille ruotsalaisille supertroolareille ei päästy.

– He eivät halunneet millään sinne ulkopuolisia. En tiedä, miksi, Turunen sanoo.

Valokuvaajalle kirjaprojekti oli hieno kokemus. Hän pääsi näkemään ja dokumentoimaan kalastajien arkea. Matkoilla syötiin paljon kalaa, ja Turunen maistoi ensi kertaa elämässään merianturaa.

– Valokuvaajan pitää mennä paikalle – tätä ei voi tehdä etänä, hän muistuttaa.

Turunen on tehnyt vajaat kymmenen kirjaa yksin tai yhdessä muiden kanssa. Niitä yhdistävä teema on Suomi.

– En tiedä, pitäisikö koota Suomi-aiheinen paketti? Aineistoa on jo olemassa kirjaan, tekstinkirjoittaja pitäisi vielä löytää.