Kirpat yllättivät lehtikaalini poikkeuksellisesti elokuussa kesken parhaimman satokauden. Yleensä nuo viheliäät pikkukuoriaiset mellastavat alkukesästä syöden kaalikasvien taimet hengiltä. Suuriksi kasvaneita lehtikaalejani ne tuskin tappavat, sillä juhlat eivät jatku loputtomiin, mutta mahtaako uusia lehtiä enää versoa syyskuun viileässä ja lyhenevässä päivässä? Kirppoihin tepsii vain hallaharso, joka tietenkin olisi pitänyt pystyttää telttamaisesti ja ajoissa suurten kasvien ylle. Torjunta-aineet eivät ole kotipuutarhurin vaihtoehto.
Kirppojen ohella sipulikärpästäkään ei voinut tänä kesänä huijata. Sekaviljelystä huolimatta suuri osa sipulisadosta oli toukkien valtaama ja mätänemään tuomittu talven aikana. Siispä veitsi kauniiseen käteen ja pelastamaan mitä pelastettavissa on. Kuorin ja viipaloin sipuliparat poistaen toukkien pilaamat osat ja pakastin näin syntyneen valmiin silpun iltojen pikakokkailun iloksi.
Huvikseen viljelevän harrastelijan ei kannatakaan odottaa täydellistä satoa, sillä säistä riippuen erilaisia vitsauksia ja tappioita ilmaantuu lähes jokaisena kesänä. Parasta on suhtautua menetyksiin kuin huviveroon tai luonnon perimään maanvuokraan, ja kasvattaa kylvöalaa niin, että itsellekin jää jotakin. Kun kasvivalikoima on runsas, aina jonkin sato onnistuu, eikä nähty vaiva jää turhaksi.
Erikoisin menetykseni on perunannostosta parin vuoden takaa. Kun vuoroon tuli Violet Queen -lajike, varsien alla ei ollutkaan mukulan mukulaa. Myöhemmin nostamissani palsternakoissa oli naatin juuressa vain tynkä jäljellä. Rikoksen tekotapa viittasi vahvasti vesimyyrään. Seuraavana keväänä käry kävi, kun maata muokatessa talikko haukkasi jotakin outoa. Tarkempi kaivelu paljasti vesimyyrän talvivaraston: siellä olivat siisteissä kasoissa varastetut perunani, poikki nakerretut palsternakkani sekä kokoelma jonkin muun kasvin juuria.
Syyllinen oli luultavasti päätynyt luonnon kiertokulkuun, sillä varasto vaikutti koskemattomalta. Hämmästelin myyrän tietotaitoa, sillä perunat olivat säilyneet paleltumatta talven yli. Katsoin asiakseni takavarikoida ne rikoshyötynä ja istuttaa uudelleen siitäkin huolimatta, etten enää ehtinyt idättää niitä. Kiitos suotuisten säiden, satoa saatiin sittenkin, vaikkakin vuoden viiveellä.
Kotipuutarhuri käy siis jatkuvaa ottelua luontoa vastaan ja tämän tästä häviää pelin itseään pienemmille faunan edustajille. Tappiot ovat tervellinen muistutus ihmisen pienuudesta, luonnon mahdista sekä siitä, miten helposti vahingoittuvaa on arvokas ruokamme.
Ryytimaan reunalla -sarja seuraa Salon Seudun Sanomien valokuvaajan viljelypalstan kasvukautta.
