Kolmas kausi toden sanoo – FC Halikko lähtee hakemaan pudotuspelipaikkaa tutulla rungolla

0
FC Halikko avaa kautensa lauantaina Raisiossa. Viime kaudella Katariina Marttilan (kuvassa valk.) FC Halikko hävisi RaiFulle kummatkin paikallisottelut. (Kuva: TS-arkisto/Timo Jakonen)

FC Halikko aloittaa kolmannen kautensa naisten Futsal-liigassa lauantaina Raisiossa.

Kaksi kautta oppirahoja maksanut nuori joukkue on taas vuoden kokeneempi ja valmiimpi. Kahden kymppisijan jälkeen tavoite häämöttää kirkkaana kahdeksan parhaan joukossa ja kevään pudotuspeleissä.

Joukkue on pysynyt lähes muuttumattomana kenttäpelaajien osalta. Uusina pelaajina on saapunut tekninen pallonkäsittelijä Anni Korhonen sekä oma juniori ja potentiaalinen maalitykki Silja Luukkainen.

Heidän lisäkseen joukkueessa jatkavat entuudestaan tutut runkopelaajat, kuten Laura Lehtonen, Nella Saukkio, Annika Peippo ja Olivia Haapanen. Mikä Naisten Futsal-Liigassakin poikkeuksellista, FC Halikko koostuu hyvin pitkälti omista kasvateista: vain Korhonen, Olivia Simula ja Ronja Salmi ovat saaneet ensimmäiset lajioppinsa muualta.

Suurin muutos nähdäänkin maalivahtiosastolla, kun ykkösvahti Lotta Hiihtola siirtyi Tampereen Ilvekseen. Uuden tandemin muodostavat FC Halikkoon palaava oma kasvatti Pilvi Junnila ja viime kausinakin seurassa torjunut Emma Rahko. Lisäksi liigarinkiin on noussut junioreista Ella Suomi.

Hiihtola kantoi edelliset kaudet valtavaa vastuuta, mutta nyt päävalmentaja Ari Peltolan mukaan maalivahtikolmikon välille on kaavailtu tasaisempaa peluutusta.

– Tänä vuonna tulee tasaisempaa kilpailua peliajasta kuin aiemmin. Itse asiassa jokaisella on paikka ottaa ykkösmaalivahdin rooli itselleen. Selkeä kilpailutilanne varmasti kehittää maalivahteja, Peltola kertoi.

Viime kaudella FC Halikon kohtaloksi koituivat pimenevien syysiltojen tappiokierre ja epäonnistumiset suurimpia kilpailijoita vastaan. FC Halikko hävisi esimerkiksi kaikki neljä otteluaan RaiFua (loppusijoitus 9.) ja PJK:ta (8.) vastaan.

14 tappiosta puolet tuli yhden tai kahden maalin erolla, eikä joukkue onnistunut kääntämään tiukkoja otteluita edukseen. Siitä huolimatta kahdeksas sija eli viimeinen pudotuspelipaikka jäi vain kuuden pisteen eli kahden voiton päähän.

Viime kaudella FC Halikko keräsi syyskauden 11 ottelusta vain viisi pistettä ja kevätkauden 11 ottelusta 16 pistettä. Kaikki merkit viittaavat nyt siihen, että kevätkauden vire on mahdollista monistaa koko sesongin mittaiseksi.

Fyysiset ominaisuudet oli yksi osa-alueista, joissa FC Halikko jäi pahasti muiden joukkueiden jalkoihin. Nyt ongelma on haluttu ratkaista: muun muassa SalPan edustusjoukkueen fysiikkavalmennuksesta vastaava Jesse Jokiniemi organisoi pelaajille henkilökohtaiset treeniohjelmat.

– Vasta kauden aikana näemme fysiikkavalmennuksen todellisen merkityksen. Harjoitusottelut ja testitulokset kertovat, että lyhyessä ajassa on menty paljon eteenpäin. Peliimme on tullut aivan uudenlaisia elementtejä, Peltola sanoo.

Kesän aikana sarjan voimasuhteet ovat tasoittuneet, sillä pelaajia on liikkunut seurasta toiseen normaalia enemmän.

Hallitseva mestari Musan Salama on entistäkin vahvempi suosikki, jonka kaatamiseksi vaaditaan ihmeitä. MuSan takana sijat 2–10 voivat mennä melkein miten tahansa. Peltolan mukaan muutokset voimasuhteissa satavat FC Halikon laariin.

– Moni keskikastin joukkue heikentyi huomattavasti kesällä. Ydinrunkomme on pysynyt täsmälleen samana, joten päästään jatkamaan siitä, mihin puoli vuotta sitten jäätiin. Itselläni on vahva luotto, että ensi keväänä Salohallissa pelataan pudotuspelifutsalia, Peltola lupaa salolaisille.

Myös joukkueen kapteeni Elli Laaksosella uskoo pudotuspelipaikkaan.

– Jokainen pelaaja on viime kautta paremmassa fyysisessä kunnossa ja sarja on nyt tasaisempi. Fakta on kuitenkin se, että jos pelataan pudotuspelipaikasta, kahdeksanneksi ei saa jäädä, koska MuSaa vastaan meidän ei kannata lähteä pelaamaan, Laaksonen muistuttaa.

Naisten maajoukkueleireilläkin piipahtanut Laaksonen jäi viime kaudella ilman maaleja (0+6). Hän ei kuitenkaan nöyristele kunnianhimoisessa tavoitteessaan.

– Viime kausi oli valtava pettymys. Pelasin todella huonosti odotuksiin nähden. Tulevalla kaudella tarkoitus on murtautua takaisin maajoukkueympyröihin ja nousta Suomen parhaimpien futsalpelaajien joukkoon, Laaksonen julistaa.

Naisten Futsal-liigan avauskierrosta: RaiFu–FC Halikko lauantaina Kerttulan liikuntahallissa kello 15.

FC Halikon kapteenin Elli Laaksonen viime kausi meni maaleitta. (Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen)

Naisten Futsal-liiga 2022–2023

Runkosarjan sijoitusveikkaus:
MuSa
GFT
Ylöjärven Ilves
KaDy
HIFK
FTK-Tornio
Ilves
FC Halikko

RaiFu
PJK

Sport

EBK

Sarjajärjestelmä:

  • Kaksinkertainen runkosarja (22 kierrosta), jonka kahdeksan parasta selviää pudotuspeleihin.
  • Sarjajumbo putoaa suoraan Ykköseen, viimeistä edellinen (11:s) karsii liigapaikasta Ykkösen jatkosarjan kakkosta vastaan.
  • Puolivälierät pelataan paras kolmesta -järjestelmällä, välierät ja finaali paras viidestä. Pronssiottelu on kerrasta poikki.
  • FC Halikon ensimmäinen kotiottelu: la 1.10. FC Halikko–MuSa Salohallissa kello 13.
Teksti: Riku Hatakka