Legendaarinen taukopaikka Ykköspesä täytti 50 vuotta – ”Olemme pärjänneet omaa juttua tekemällä”

0
Janne (vas.) ja Jussi Leppäkoski ovat toisen polven yrittäjiä Ykköspesässä. Kuva: SSS/Tuomas Reinikainen

Nykyisin moottorien varrella Hauklammen levähdysalueella Saukkolassa sijaitseva kahvilaravintola Ykköspesä vietti torstaina 50-vuotisjuhliaan. Asiakkaille oli tarjolla tasavuosien kunniaksi kakkua ja kahvia.

Aimo ja Sisko Leppäkoski perustivat Ykköspesän Suomusjärven Kitulaan vanhan ykköstien varteen vuonna 1972. Avajaisissa olivat paikalla pikkupoikina myös veljekset Janne ja Jussi Leppäkoski, jotka luotsaavat nyt perheyritystä vanhempiensa jalanjäljissä.

– Kahvila oli isämme rakentama kiinteistö. Vuosi avaamisen jälkeen muutimme myös asumaan siihen, kun asunto valmistui siihen kylkeen, Janne Leppäkoski kertoo.

– Avajaispäivästä ei selkeitä muistoja ole. Emme varmastikaan ymmärtäneet, minkälaisen asian äärellä olemme. Eivätkä varmaan vanhemmatkaan ymmärtäneet, että joskus vielä vietetään Ykköspesän 50-vuotispäivää, Jussi Leppäkoski pohtii.

Leppäkosken veljekset muistelevat, että nyt jo heidän edesmenneet vanhempansa tekivät töitä tunnollisesti kahvilan eteen. Myös veljeksille työnteko tuli nopeasti tutuksi.

– Nuoruus meni pitkälti kahvilassa. Kun muut viettivät kesälomaa, me kannoimme Jannen kanssa astioita kahvilassa, Jussi Leppäkoski sanoo.

– Muistan myös, että perunoiden kuoriminen kuului jokapäiväisiin töihin. Kaverit ajoivat mopolla rinkiä pihalla ja odottivat, että saan perunat kuorittua.

Ykköspesä sijaitsi vuosina 1972-2010 Suomusjärven Kitulassa vanhan ykköstien varrella. Kuva: SSS-arkisto/Esko Keski-Vähälä.

Leppäkoskilla oli vakava pohdinnan paikka 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Uusi moottoritie odotti autoilijoita ja vanhan ykköstien käyttömäärät romahtivat saman tien, kun Lohjan ja Muurlan välinen tieosuus valmistui alkuvuodesta 2009. Leppäkoskien oli päätettävä, jatkaako toimintaa Kitulassa vai siirtääkö legendaarinen kahvilaravintola moottorien varteen.

– Ei se ollut aluksi selvää, että tänne tullaan. Asia kirkastui vasta, kun moottoritie valmistui, Jussi Leppäkoski kertoo.

– Ykköspesän nykyiseen kohtaan oli piirretty paikka pienelle luukkukioskille, emmekä sellaista halunneet. Keskustelujen jälkeen saimme kasvatettua tämän näinkin isoksi rakennukseksi.

Ykköspesä siirtyi moottoritien varteen keväällä 2010. Kahvila oli viikon kiinni muuton vuoksi. Asiakaspaikkoja on nykyisin 90.

– Viimeiset vuodet Kitulassa olivat raskaita. Jokainen sisään tullut asiakas kysyi, mitä me aiomme tehdä, kun uusi tie valmistuu. Ei ollut ihan helppoa vastata siihen kysymykseen 20 kertaa tunnissa, Janne Leppäkoski muistelee.

Vanhan Ykköspesän kiinteistö on edelleen Leppäkoskien.

– Se on mukavaa, että vanha paikka on hyvässä käytössä. Siellä on paljon toimintaa ja kahvilakin.

Leppäkosket työllistävät nykyisin yksitoista vakituista työntekijää. Jotkut heistä ovat työskennelleet pitkään Ykköspesässä.

– Arja tuli vuonna 1988, mitäs siitä tulee? 34 vuotta. Kaisa, Sari ja Satu ovat olleet yli 20 vuotta, Leppäkosket luettelevat.

Miten olette pärjänneet kaikki nämä vuodet ketjupaikkojen puristuksissa?

– Tekemällä omaa juttua. Pullat ja sämpylät ovat vähän erilaisia kuin massapaikoissa. Munkki voi olla tänään tämännäköinen ja huomenna tuonnäköinen. Meidät tunnetaan siitä, että leivomme joka aamu sämpylät ja munkit. Asiakkailta tulee paljon kiitosta myös siitä, että henkilökunta on pysynyt samana.

Ykköspesän yksi iso asiakasryhmä on raskaan liikenteen kuljettajat.

– Rekkojen on helppo tulla ja helppo lähteä. Mikään muu taukopaikka ei sijaitse yhtä lähellä tietä, Leppäkosket kiteyttävät.

Suomusjärven Ykköspesä tunnettiin paikkana, jossa piipahti toisinaan myös julkkiksia sekä poliitikkoja pääministereistä alkaen. Leppäkoskien mukaan heitä käy edelleen.

– Myös viihdepuolen iskelmätähtiä näkee täällä. Monista on tullut hyviä tuttavia. Jutellaan niitä näitä, Jussi Leppäkoski kertoo.

50-vuotias taukopaikka on kestänyt muun muassa 1990-luvun alun laman ja pari vuotta kestäneen pahimman korona-ajankin.

– Liikenne oli pääsiäisenä 2020 sellaista, että linnun laulu kuului. Autoja ei mennyt, Jussi Leppäkoski sanoo jo nyt naurahtaen.

Leppäkosket uskovat, että hankalat ajat voivat myös opettaa jälkikäteen.

– 90-luvun lama opetti yrittäjyyttä. Silloin laskettiin kaikki lakritsipötköistä alkaen, mistä sen sai mihinkin hintaan. Alettiin tehdä vuosisopimuksia.

Veljekset näkevät Ykköspesän jatkon vahvana.

– Onhan yrittäjyys aaltoliikettä. Aina tulee joku asia, mikä vaikuttaa. Mutta niin kauan, kun moottoritiellä kulkee väkeä, niin Ykköspesällä on myös tulevaisuutta, Leppäkosket summaavat.

Pääministeri Matti Vanhanen (vas.) ja oikeusministeri Johannes Koskinen hallituksen kaksivuotissyntymäpäivillä Ykköspesässä kesäkuussa 2005. Kuva: SSS-arkisto/Sami Kilpiö

”Alueen ylivoimaisesti paras lounas”

Ykköspesässä käy paljon vakioasiakkaita. Yksi heistä on Jani Vaahtera.

– Joka päivä käytännössä tulee käytyä Sammatista. Ykköspesään on helppo tulla ja täällä on alueen paras lounas ylivoimaisesti, ei kahta sanaa, Vaahtera sanoo.

Vaahteran mukaan on hienoa, että Ykköspesä on pärjännyt kaikki nämä vuodet ketjupaikkojen ohella.

– Olen myös itse yrittäjä, joten senkin takia nostaa arvostusta yrityksen näin pitkä historia.

Vaahteralla on muistoja Ykköspesästä vuosien takaa.

– Mopolla kävin vanhassa paikassa useasti kahvilla. Kyllä se on Suomusjärven paikka, joka ensimmäisenä tulee mieleen Ykköspesästä, hän kertoo.

Jani Vaahtera käy Sammatista päivittäin lounaalla Ykköspesässä. Kuva: SSS/Tuomas Reinikainen
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments