Miehitettyjen ukrainalaisalueiden Venäjän nimittämät johtajat saapuivat Moskovaan

0

Venäjän nimittämät miehitettyjen ukrainalaisalueiden johtajat ovat saapuneet Moskovaan.

Kaikkiaan neljällä Venäjän osin miehittämällä Ukrainan alueella järjestettiin tiistaina päättyneet valekansanäänestykset Venäjään liittymisestä. ”Kansanäänestysten” virallisten mutta valheellisten tulosten mukaan reilusti yli 90 prosenttia äänestäneistä olisi kannattanut eroa Ukrainasta.

Luhanskin ja Hersonin johtajat pyysivät jo keskiviikkona presidentti Vladimir Putinia liittämään alueet osaksi Venäjää.

–  Tapaaminen presidentin kanssa on luonnollisesti luvassa, mutta minulla ei ole tarkempia tietoja, joten en voi sano mitä, missä tai milloin, sanoi Hersonin nukkehallitsija Kirill Stremousov valtiollisen radion haastattelussa.

Stremousov pani jo myöhään keskiviikkona sosiaaliseen mediaan yhteiskuvan kaikista neljästä miehitettyjen alueiden johtajista kertoen, että nelikko on saapunut Moskovaan.

Ukraina on kehottanut länsimaita kiristämään pakotteita ja lisäämään asetoimituksia Ukrainalle valekansanäänestysten vuoksi.

Äänestykset järjestettiin Donetskissa, Luhanskissa, Zaporizhzhjassa ja Hersonissa.