Onnistunut tulppana oleminen – Veeti Vaaralla oli epäonnea auton tekniikan kanssa, SM-nelonen lähtee ensi kauteen mestaruus mielessään

0
Veeti Vaaran kautta täytti autoa ja loppusijoitusta myöden numero neljä. (kuvat: Veeti Vaara Racing)

Salon Urheiluautoilijoiden Veeti Vaara päätyi neljännelle sijalle rata-autoilun SM-sarjan V1600-luokan loppupisteissä. Tätä sekä päätösviikonlopun osakilpailutuloksia voi autoon liittyneiden hankaluuksien vuoksi pitää onnistuneena suorituksena.

– Neljänteen sijaan täytyy olla tyytyväinen. Sarja on sikäli armoton, että jokaisen kisaviikonlopun kaikki kolme lähtöä lasketaan loppupisteisiin, toteavat Veeti Vaara ja hänen isänsä Ville-Pekka Vaara.

– Yksi kisaviikonloppu meni mönkään, ja kaikista lähdöistä tuli nolla pistettä. Niinpä nyt tiedämme, että vauhti riittää kärkeen, kun kaikki palaset ovat kohdallaan, he jatkavat.

Mainittu niin sanottu nollaviikonloppu tapahtui kauden toisessa kisarupeamassa. Helppoa ei ollut menneenä viikonloppuna Ahvenistollakaan.

Toinen kilpailu on näkyvissä oheisella YouTube-videolla alkaen kohdasta 6:16:00.

– Miniä vaivannut hyytymisvian etsintä piti kiireisenä, ja keskiviikkoillan penkitys kaatoi kylmää vettä niskaan. Autosta puuttui 20 hevosvoimaa, joka on paljon. Usean tunnin etsintöjen ja vaihdettujen osienkaan jälkeen moottorivikaa ei löytynyt, joten kisaan lähdettiin hyvin maltillisin odotuksin.

Kun vauhtia ei ollut optimaalisella tavalla, oli Vaaran osana ”olla tulppana”, kun muut kilpailijat yrittivät ohittaa häntä. Siihen nähden osakilpailusijat neljä, kaksi ja neljä olivat osoituksia virheettömyydestä.

– Nämä olivat todellisia puolustusvoittoja. Ensimmäisessäkin erässä piti ajaa koko kisa peilejä katsellen.

Ahveniston keskimmäisessä osakilpailussa palkintokorokkeelle nousivat Veeti Vaara (vas.), Martina Backfält ja Simo Rauhala.

Luokan Suomen mestaruuden voitti Simo Rauhala pistein 275,5. Martina Backfält sijoittui toiseksi 268 pisteellä, Oskar Dahlbackan saldo oli 224 ja Veeti Vaaran 196 pistettä.

– Nyt alamme keskittyä ensi kauteen ja mestaruusjahtiin oikein tosissaan, isä- ja poika-Vaara totesivat.

Salolaiset Marko ja Santtu Rantanen päätyivät puolestaan hopealle BMW Xtreme Race -luokassa. Rantaset sinetöivät kakkossijansa voittamalla Ahveniston ensimmäisen osakilpailun. Kahdessa seuraavassa kisassa he sijoittuivat toiseksi.

Riku Lehmussaaren ja Mika Isokankaan loppusijoitus tässä luokassa oli viides.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments