
Salon kaupunki aikoo edelleen myydä Korvenmäen kiistellyn lisäalueen Lounais-Suomen Jätehuolto Oy LSJH:lle.
Kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen esittää maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että se esittäisi valtuustolle kaupan hyväksymistä.
Salo myisi 27,5 hehtaarin alueen vajaalla 520 000 eurolla. Kaupan ehtoja on muutettu ensimmäisen kierroksen jälkeen siten, että kaupunki saa alueelta mahdollisesti kaadettavasta puustosta tulot itselleen.
Metsähoitoyhdistys Salometsä on arvioinut puuston arvoksi 144 000 euroa.
Korvenmäen kiinteistökauppaa käsiteltiin Salossa jo viime vuoden lokakuussa. Kaupungin ajatuksena oli myydä alue LSJH:lle Korvenmäen jätekeskuksen lisäalueeksi. Se on myös varattu asemakaavassa jätekeskusalueeksi.
Tilanne muuttui, kun kolme salolaista yritystä teki maa-alueesta korkeamman tarjouksen. Infrapurku Oy, Salon Hyötykäyttö Oy ja Salon Imuautot Oy ilmoittivat tarjoavansa alueesta 700 000 euroa.
Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa myyntiasian uudelleen valmisteltavaksi pitkän kysymyspatteriston kera. Palautusta esitti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Saku Nikkanen (sd.).
Päättäjät halusivat selvittää muun muassa, vastaako myyntihinta kiinteistön arvoa, rikkooko suora kauppa LSJH:n kanssa yritysten tasapuolista kohtelua, voiko kaupunki myydä maa-alueen ilman kilpailuttamista ja miksei aluetta ole tarjottu salolaisille jäteyrittäjille.
Asian käsittely on venynyt pitkään, ja yksityisten yritysten tilanne on muuttunut matkan varrella. Metsäjaanun teollisuusalueelta tontteja varanneet Salon Hyötykäyttö ja Salon Imuautot ovat vetäytyneet hankkeesta.
Sen sijaan Infrapurku on ilmoittanut, että sen tarjous on voimassa vuoden loppuun asti.
Kaupungin puolesta asiaa ovat selvittäneet kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi, kiinteistöinsinööri Hanna Heikkilä, kaupungingeodeetti Ari Vainio ja kaupunginlakimies Antti Mäkelä.
Virkamiesten mukaan kiinteistön kauppahinta on käypä. Asiasta on saatu ulkopuolinen arvio Newsec Advisory Finland Oy:ltä.
Suora kauppa LSJH:n kanssa ei valmistelun mukaan riko yritysten tasapuolista kohtelua. Kaupunki voi selvityksen mukaan myydä maa-alueen suoraan osaomistamalleen yritykselle ilman kilpailutusta.
Aluetta ei ole tarjottu muille yrityksille, koska LSJH omistaa jo pääosan alueesta. Muiden olisi huomattavasti hankalampi käyttää aluetta, joka on LSJH:n omistaman alueen ja kulkuyhteyksien takana.
Alue on hankittu ja kaavoitettu nimenomaan Korvenmäen jätekeskuksen laajentamista varten eikä yritysalueeksi. Samasta syystä kaupunki ei halua myydä tai vuokrata aluetta pienempinä paloina.
LSJH:lla olisi lisäksi etuoikeus lunastaa itselleen koko kaavan mukainen alue, jos se myytäisiin jollekin muulle.
Valtuustoa kiinnosti, miten Lounavoiman jätevoimalan ympärille suunniteltu kiertotalouspuisto toteutuu, jos LSJH ostaa alueen tai jos paikalliset yritykset saavat sen käyttöönsä.
Virkamiesten mukaan LSJH on Korvenmäen alueen merkittävin toimija, ja koko alueen nykytilanne on pääosin sen toiminnan seurausta.
Kaikki toiminta alueella on joka tapauksessa sovitettava yhteen LSJH:n kanssa. Siksi paras vaihtoehto on, että kaikista asioista neuvotellaan suoraan yhtiön kanssa.
Pitääkö tutkia kaikkie kytkökset asiassa? Kaikki päätöksen kanssa tekemisissä olevat, jotka ovat, tavalla tai toisella kytköksissä LSJH.oon ulos asiasta. Vanhat päätöksetkin luupin alle!
Se yrittäjäystävällinen Salo.
Miksi se alue pitäisi myydä yksityisille veronmaksajien omistaman firman sijasta? Mitä veikkaat, että yksityiset sillä tekisivät?
Vaikuttaa oudolta. Miksi kaupunki ei kertonut jo aiemmin, miksi kyseistä aluetta ei voi myydä kenellekään muulle kuin LSJH:lle? Tämäkään asia ei anna kaupungin toiminnasta kovinkaan luotettavaa kuvaa.
Sopimus oli kassakaapissa eikä kukaan muistanut avauskoodia. Nyt se on murrettu ja sopimus on taas päivänvaloon tuotavissa. Onhan kassakaapeissa aiemminkin säilytetty sopimuksia (epäilyttäviä).
Miksi joka asia pitää tulkita niin negatiivisesti?
Jos jokin on sitä, miltä se haisee, niin se on sitä. Ei se poliitikkojen valkopesulla puhdistu.
Salo on LSJH:n osakas viidenneksen osuudella. Miten käsitellään Salon osuutta, onko se hinnassa mukana? Myykö Salo tämän viidenneksen tontista tavallaan itselleen?
Salon kaupunkihan omistaa kokonaiset 20 prosenttia LSJH:sta. Kuinka paljon LSJH maksaa veroja kaupungille? Maksaako kiinteistöveroa? Tuskin verotuloja tulee edes Lounavoimasta, jonka miljoonaveloista Salo sentään omistaa apuosakeyhtiöiden kautta 60 prosenttia (Kaukolämpö 50%, LSJH:n osuuden kautta 10%).
Tämä kauppahan olisi vain siirto Salon taskusta turkulaisten taskuun. Taseista selviää Kaukolämpö Oy:n velat ja vastuut Lounavoimasta suhteessa liikevaihtoon. Lämmön tuottaminen on nyt päivän teema, mutta koroissa prosentinkin nousu tarkoittaa korkokuluja yli miljoona euroa vuodessa. Miksi pönkittäisimme LSJH:ta?
Yksi turkulainen firma ei voi olla mikään pyhä lehmä, jota kumarretaan 400 000 euron edestä kaupunkilaisten rahoilla. Sillä rahalla saadaan paljon vaikkapa katuja kuntoon Salossa.