Salon ja Someron väkiluvun lasku kiihtyi elokuussa – Katso väkiluvun muutos kaikissa kunnissa

5
Koko Varsinais-Suomessa väkimäärä kasvaa nyt erityisesti maahanmuuton takia, mutta myös kuntien välinen muuttoliike tuo uutta väkeä maakuntaan.

Salon väkiluvun lasku jatkuu ja kiihtyi elokuussa. Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan salolaisia oli elokuussa 51 133.

Se on 267 vähemmän kuin vuoden alussa. Elokuussa miinusta tuli 138 henkilöä edelliseen kuukauteen. Luku on selvästi suurin tänä vuonna ja sitä selittävät ainakin muualle siirtyvät opiskelijat.

Väkiluvun laskusta kärsii myös Somero, jossa väkiluku oli elokuussa 8 488.
Se on 75 vähemmän kuin vuoden alussa.

VÄKILUVUN laskusta kärsii kaikkiaan 16 varsinaissuomalaista kuntaa. Sen sijaan 11 kunnassa väkiluku on noussut vuoden vaihteesta.

Suurin lukumääräinen miinus löytyy juuri Salosta, mutta väkilukuun suhteutettuna tahti on ollut kovempaa Loimaalla ja Uudessakaupungissa. Näissä väkiluku on vähentynyt 1,4 prosentilla vuoden vaihteesta. Salossa laskua on 0,5 prosenttia, Somerolla 0,9 prosenttia.

SALON väkiluvun lasku vuositasolla johtuu ennen kaikkea luonnollisesta väestönmuutoksesta, eli kuolleita on syntyneitä enemmän.

Ennakkotilaston mukaan tänä vuonna on syntynyt 221 salolaista, mutta kuolleita on 451.

Kuntien välisessä muutossa Salo on yli 130 henkeä miinuksella.

Somerolla tänä vuonna syntyneitä on 39 ja kuolleita 110. Kuntien välisessä muutossa Somero on 10 henkeä miinuksella.

TURUN VÄKILUKU on kasvanut 1 300:lla vuoden vaihteesta. Turkulaisia oli elokuussa 196 435, kertoo Tilastokeskuksen ennakkoväkiluku.

Turku on luonnollisesti lukumääräisesti eniten väkilukuaan kasvattanut kaupunki Varsinais-Suomessa.

Asukaslukuun suhteutettuna Turkua nopeampaa vauhtia ovat tänä vuonna kasvaneet Kaarina, Lieto ja Rusko. Näissä kunnissa väkiluvun kasvu on ollut 0,8 prosentin vauhdissa.

Lähes samassa vauhdissa kasvu on ollut kuitenkin myös Turussa, Taivassalossa ja Paimiossa, joissa vauhti on ollut 0,7 prosentin luokkaa.

Myös muut Turun ympäryskunnat olivat elokuussa selvässä kasvuvauhdissa, kun sekä Naantali että Raisio kasvoivat 0,6 prosentin vauhtia.

Paimion kasvu perustuu kuntien väliseen muuttoon.

TILASTOKESKUKSEN ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli elokuun lopussa 5 555 577. Väkiluku kasvoi tammi–elokuun aikana 7 336 hengellä.

Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 16 412 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 10 623 vähemmän kuin kuolleita.

Tammi–elokuun aikana syntyi 30 306 lasta eli 3 088 lasta vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2021. Kuolleiden määrä oli 40 929, mikä on 3 795 enemmän kuin vuotta aiemmin.

ELOKUUN ennakkotilaston mukaan ulkomailta muutti Suomeen tammi–elokuussa 24 740 henkeä ja Suomesta muutti pois 8 328 henkeä. Maahanmuuttoja oli 831 enemmän ja maastamuuttoja 101 vähemmän kuin edellisvuoden tammi–elokuussa. Suomen kansalaisia maahanmuuttajista oli 5 383 ja maastamuuttajista 5 375 henkeä.

Kuntien välisiä muuttoja kertyi tammi–elokuun aikana 198 125. Edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna kuntien väliset muutot vähenivät 8 455 muutolla vuoden 2022 kuntajaon mukaan.

5 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Järkevää ajattelua
8 kuukautta sitten

Turun väkiluvun kasvuun vaikuttaa luonnollisesti opiskelijoiden tulo kaupunkiin. Osa on myös opiskelijoita, jotka muuttavat opintojen perässä muualle.

Lisää ajattelua
8 kuukautta sitten

Oletko ajatellut, miksei Saloon tule luonnollisesti opiskelijoita, vaan he muuttavat opintojen perässä muualle.

Epäilijä
8 kuukautta sitten

Onko täällä jatko-opintoihin montakin mahdollisuutta?

Sitä odotellessa
8 kuukautta sitten

Hyvä kun saadaan se vetovoimainen strategia, niin loppuu tämäkin joukkopako.

Amaryllis
8 kuukautta sitten

Salon on havahduttava ylisuureen kouluverkkoon. Jos syntyvyys jatkuu alkuvuoden tasolla, seitsemän vuoden kuluttua ekaluokkalaisia aloittaa vain 331. Kouluja ei vaan voi säilyttää, jos ei ole oppilaita.