
Ensimmäiset asiakkaat odottivat jo varttia ennen parkkipaikalla, kun Salon uusi McDonald’s ravintola avattiin maanantaiaamuna. Ovet aukaistiin kello kymmenen, ja heti muodostui parinkymmenen hengen jono, mutta suuremmalta ryysikseltä vältyttiin.
Ovien avaamista olivat odottamassa muun muassa Tiia Siimes ja Eveliina Heinonen, jotka olivat poikenneet Mäkkärille koiralenkillään.
– Kyllä minä odotin tätä. Olen muuttanut Jyväskylästä Saloon viisi vuotta sitten. Siellä totuin käymään Mäkkärissä, ja on kiva, että se saatiin nyt tännekin, Heinonen sanoo.
– Tämä oli odotettu juttu. Olen kaivannut Mäkkäriä Saloon siitä lähtien, kun se edellisen kerran sulki täällä ovensa. Olen keliaakikko, ja täällä on paljon gluteenittomia vaihtoehtoja, Siimes kertoo.
Salossa toimi McDonald’s-ravintola marraskuusta 1996 tammikuuhun 2016. Silloin ravintola sijaitsi Salon seudun ammattiopiston lähellä osoitteessa Mariankatu 41.

Salon uusi Mäkkäri on rakennettu Hämeentien ja Ohikulkutien risteysalueelle osoitteeseen Hämeentie 37. Ravintolan ikkunoista avautuu näkymä Salonjoen ylittävälle riippusillalle.
– Meillä on isot odotukset. Uskomme, että olemme löytäneet hyvän liikepaikan. Tässä on hieno ympäristö ja hyvät kulkuyhteydet, ja tämä on kuitenkin keskustan tuntumassa, kuvailee Salon ravintolan avajaisiin saapunut Suomen McDonald’sin toimitusjohtaja Olli Johansson.
– Katsoimme, että Salon on yksi potentiaalinen paikka, johon meidän mielestämme McDonald’s hyvin mahtuu ja jossa sille on kysyntää.
Johansson toteaa itse olevansa kotoisin Paimiosta, joten Salon seutu on hänelle tuttu. Vaikka McDonald’s runsaat kuusi vuotta sitten lähti Salosta, hän näkee, että nyt sillä on täällä hyvät menestymisen mahdollisuudet.
– Meillä on tällä hetkellä menossa iso kasvuvaihe ja etsimme uusia liikepaikkoja. Salon vanhan McDonald’sin liikepaikka oli ollut hyvä ravintolaa perustettaessa, mutta se ei ollut sitä enää vuonna 2016. Uskomme, että tämä on nyt hyvä sijainti, Johansson sanoo.
Tänä vuonna McDonald’s on avannut uuden ravintolan Salon lisäksi myös Turun Skanssiin ja Tornioon.


Salon Mäkkärissä on 115 asiakaspaikkaa sekä kahden tilauspisteen autokaista. Ravintolassa on pöytiintarjoilu, digitaaliset tilauskioskit ja sisäleikkipaikka. Kun ovet maanantaina avattiin, suurin osa asiakkaista suunnisti heti digitaaliselle tilauskioskille. Tilaaminen onnistuu myös tiskillä sekä kännykkäsovelluksella pöydässä istuen.
Saliin on rakennettu tulevaa silmällä pitäen myös tiski McCafé-kahvilalle, joka on jossain vaiheessa tarkoitus ottaa käyttöön. Mäkkärin kahvilakonsepti on rantautunut Suomeen tänä vuonna.
Suomessa on tällä hetkellä yhteensä 69 McDonald’s-ravintolaa. Niistä 51 on yksityisten lisenssinhaltijoiden eli yrittäjien omistuksessa. Salon ravintola on yksi 18:sta ravintolasta, jotka ovat McDonald’sin itse operoimia.
Toistaiseksi Salon Mäkkärin ravintolasali on auki päivittäin klo 10–22 ja autokaista klo 10–23. Yhtiön omistamien ravintoloiden operatiivinen päällikkö Sami Kortelainen kertoo, että aukioloaikoja on tarkoitus laajentaa, kun nähdään, kuinka paljon ja mihin kellonaikaan asiakkaita käy, ja kun työntekijöitä saadaan rekrytoitua lisää.
– Salossa on nyt 36 työntekijää esihenkilöt mukaan luettuna. Yli 20 työntekijää ja muutama esihenkilö on vielä haussa. Hakemuksia voi jättää verkossa, Kortelainen vinkkaa.
Ravintolapäällikkönä on Aleksandra Koskinen, joka toimi myös Salon aiemman McDonald’sin ravintolapäällikkönä.
– Uskon, että Mäkkäristä tulee tällä sijainnilla Salossa tosi kova juttu, hän sanoo.
Lokakuussa Salon ravintolassa otetaan käyttöön kotiinkuljetuspalvelu. Syksyn aikana ravintolan pysäköintialueelle tulee myös sähköautojen latauspiste.
En suostuisi syöttämään noita pihvejä edes koiralle, arvostan koiria paljon enemmän. Jos ymmärtäisitte jotakin monikansallisten riistoyhtiöiden toimintataktiikasta, kaiken tehostamisesta ja hyväksikäyttämisestä (työntekijöistä tuotantoeläimiin, luontoon ja kaikkeen siltä väliltä) tällaiset ravintolat jäisivät käymättä. Kukaan itseään ja muita arvostava ajatteleva ihminen ei käytä tällaisia palveluita. Salo oli pitkään ilman tätä vitsautta, nyt se on täällä taas.
Ja Hese on muka parempi?
Hese ei ole parempi, ja nyt avasit tuon kirjoittajan silmät tajuamaan, että hän kirjoitti protestinsa käyttäen monikansallisen riistoyhtiön valmistamaa laitetta, johon pystyy yhdistämään hänen kritiikin yhtälailla.
Jos kirjoittaja ei ollut trolli, niin mitä varmimmin otti tästä opiksi ja muutti itsevaraiseen kommuuniin ja voi siellä hyvillä mielin kritisoida muiden valintoja.
Kirjoittaja ei ole trolli, eikä valitettavasti myöskään kokonaisuudessaan vapaa riistokapitalismin ikeestä tahi yhteiskunnasta noin yleensä. Kirjoitukseni tarkoitus ei myöskään ollut arvostella näiden koiraihmisten valintoja, vaan herättää keskustelua tämän tyyppisten toimintojen taustasta sekä arvoista, ja kommenttien määrästä päätellen hyvin siinä onnistuen.
Omalla toiminnallamme voimme kuitenkin vaikuttaa useisiin asioihin, mutta täydellisyyden vaatimus antaa meistä itsekkäimmille syyn olla tekemättä millekään asialle mitään syyllä ”kun muutkaan eivät tee”. Millaisia valintoja itse olet tehnyt, hyvä nimimerkki Jesse?
Kapitalismin perusteisiin kuuluu, että tehty työ tuottaa enemmän arvoa kuin siihen käytetty raha. Oli sitten tuotteena ruoka taikka akku. Tästä perusfaktasta ei pääsee tässä maailmassa eroon, vaikka kuinka toivoisi. Artikkelin ravintola tekee vain sitä, mitä sen pitääkin pärjätäkseen kilpailua täynnä olevassa maailmassa. Lisäksi, mikä tärkeintä, kyseinen ravintola palkkaa monia kymmeniä salolaisia, ja oli palkkatasosta mitä mieltä tahansa, auttaa se joka tapauksessa niin palkansaajia kuin myös Saloa. Paljon varmasti voisivat tehdä paremmin, mutta itseäni ja muita arvostavana ajattelevana ihmisenä käytän mielelläni tällaisia palveluita niin kauan kuin sellaista vaihtoehtoa ei ole tarjolla, joka täyttäisi varmaan sinunkin kriteerit. Ja ei hätää hyvä nimimerkki… Lue lisää »
Kotimainen, mutta muuten samaa sarjaa.
Olen täysin samaa mieltä nimimerkki Pikaruokakansan kanssa. Kuluttajien vastuullisuuden varaan asia jää, kun tuollaista ei kieltääkään voi. Ellei firman toimintataktiikka kiinnosta, kannattaa selvittää kansalaisten painoindeksin ja varusmiesten cooperin testitulosten kehitys esimerkiksi 80-luvulta nykypäivään. Sen jälkeen voi pohtia asian vaikutusta yhteiskunnan suorituskykyyn, terveydenhuoltomenoihin ja siihen, kuka laskun lopulta maksaa, vai löytyykö irralleen jätetylle ottaja jostain muualta.
Ensi talvena sähkölaskun saatuasi olet valmis syömään jopa sen koiran.
Luulisi Salossa olevan tuo määrä ilman työtä olevia, mutta ei vaan olla tilipussia vailla. Valitettavasti taas kerran: ennen oli toisin. Omaa rahaa saadakseen oli etsittävä työpaikka, mikä? Aivan sama. Se tilipäivän saaminen oli tärkein, kun avustuksia ei ollut.
Ennen vanhaan maksettiin palkkaa tehdystä työstä eikä odotettu kuuta taivaalta.
Nykyään prosessoidulla tehtaalla lähes valmiiksi valmistetun pihvin valmistukseen eli paistamiseen tarvitsee olla lähes huippuarvosanoin varustettu diplomi-insinööri.
Eipä sinne 63-vuotiasta työtöntä taideta kaivata. Vai kuinka luulet?
Salon suurin roskan tuottaja. Kohta ovat Moision asukkaat tyytyväisiä ja Salonjoki pelkkä roskalautta. Voisivat muuten huoltajat hommata niihin kymppitonnin mopoautoihin roskiksen ja opettaa myös sen käyttöä.
Roskaaminen, niin firman tuotevalikoimaan kuin asiakaskunnan käytösprofiiliin liittyen, on tosiaan jotain kovin vaikeasti ymmärrettävää. Siihen liittyvä hiljainen hyväksyntä rapauttaa kulttuuriamme tehokkaasti.
Moderni, kerrankin nuorekas uusi ruokapaikka Salossa. Työvoimapula johtuu Salon väestörakenteesta. Nuoria on vähän, ja he asuvat vanhempien luona, jolloin työsskäynti koulun ohella ei ole välttämätöntä. Vastavalmistuneet puolestaan eivät hae työtä Salosta, vaan muuttavat Helsinkiin ja Turkuun.
Pääosa Salon seudun asukkaista on eläkeikäisiä, työuransa jo tehneitä ihmisiä.
Vuoden 2021 tilaston mukaan alle 65-vuotiaita on noin kaksi kolmasosaa asukkaista.
Firma ei hakuilmoituksessaan kerro edes palkkaa, miksiköhän? Kerrotaan mm. ”Mahdollisuus kokoaikaiseen työskentelyyn, 4-5 vuoroa / vko. Myös kuukausipalkka on mahdollinen”. Palkka on mahdollisesti niin huono ja tunteja vähän, ettei sillä elä, vaan haetaan joko kotona vielä asuvia nuoria tai opiskelijoita töihin. Kuten Hesekin tekee. Oletteko koskaan nähnyt noissa paikoissa töissä yli 25-vuotiasta (noin) henkilöä?
Kerro minkä firman hakuilmoituksessa mainitaan palkka? Työpaikkahan on oiva koululaiselle tai opiskelijalle ja palkkaa parantaa kotona asuminen. Meilläkin naurettiin, että tyttärellä oli asuntoetu, vapaa autoetu ja ateriaetu, se vähän kuuluu vanhemmille (ja hän ei siis ollut mäkkärissä eikä muuallakaan kuin vasta opiskelujen myötä).
Kuka haluaa nähdä mäkkärin tiskin takana keski-ikäisen pitkäaikaistyöttömän yhdeksän euron päiväpalkalla, en ainakaan minä.
Eikö tuo JJ’s BBQkin ole aika nuorekas?