Salon matkailu on virallisesti elpynyt koronasta.

Vaikka matkailijat eivät olleet tänä vuonna aivan yhtä aktiivisia kuin kotimaanmatkailun huippukesänä 2021, liikevaihto kasvoi matkailuyrittäjillä 21,3 prosenttia.

Yrityssalo keräsi salolaisten yrittäjien avustuksella koko alueen matkailuyrittäjien kokemuksia ja vertasi niitä sekä Tilastokeskuksen tietoihin että Telia Crowd Insight -väkijoukon liikkumisanalytiikkaan.

 

Yrityssalon kehittämispäällikkö Maija Pirvola uskoo tapahtumien ja ulkomaanmatkailun vapautumisen vaikuttaneen ihmisten lomanviettotapoihin.

– Vuoteen 2021 on siinä mielessä ikävä verrata, kun silloin kotimaanmatkailu oli kaikkein koronaturvallisin vaihtoehto. Tämän vuoden tilastoissa näkyy ulkomaanmatkojen, festarireissujen ja kaupunkilomien kasvanut määrä.

Pirvolan mielestä kehitys on luonnollista.

– Tottakai ihmiset hullaantuivat siitä, kun tapahtumat ja lentomatkustus vihdoin vapautuivat.

Matkailijoiden keskittyminen kesäaikana suurkaupunkeihin näkyy jonkin verran kävijätilastoissa heinäkuun osalta.

– Heinäkuussa maksullisten yöpymisten määrä oli miinuksella 17,6 prosenttia viime vuoden heinäkuuhun verrattuna. Kuitenkin tammi-heinäkuu välillä maksullisten yöpymisten määrässä oli plussaa 7,9 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna.

Vuohensaaren mökit oli täyteenvarattu juhannuksesta elokuun puoleenväliin. Leirintäalueella viihtyi yrittäjä Leena Kelan mukaan useita ulkomaalaisia matkailijoita. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Alkukesän viileät säät ja heinäkuun viikonloppusateet vaikuttivat Pirvolan mukaan jonkin verran kesäajan majoitusmääriin.

– Viime vuonna oli 50 yhtäjaksoista hellepäivää. Tänä kesänä niitä oli 20. Tällaiset vaikuttavat koko Suomen mittakaavassa matkailuun.

Sääolosuhteiden ohella Pirvola toteaa polttoaineen hinnannousun vähentäneen autoilua.

– Taantuman uhka ja polttoaineiden hinta näkyi oheismyynnin keskiostoksen laskussa. Rahankäytössä oli yrittäjien mukaan selvästi varovaisuutta.

 

Kansainvälinen matkailu ei Pirvolan mukaan käynnistynyt Salossa odotetusti.

– Tähän vaikutti maailmanpoliittinen tilanne. Sijainti Venäjän naapurimaana arvelutti matkailijoita.

Lisäksi suurimman turistiryhmän katoaminen vaikutti tuntuvasti koko Suomen matkailuun.

– Ulkomaan matkailijat koostuivat saksalaisista, ruotsalaisista ja amerikkalaisista. Merkittävin matkailijajoukko, venäläiset, puuttuivat kokonaan.

 

Matkailukesän yhdeksi haasteeksi muodostui työvoimapula.

– Korona-aikana valtaosa työntekijöistä hakeutui pois matkailualalta. Tällä hetkellä matkailualan työntekijöistä on huutava pula, ja heidän rekrytointiin täytyy keksiä uusia tapoja.

Yrityssalolle kerätyissä matkailukesäkokemuksissa esiin nousivat kesätyöntekijöiden perehdyttämisongelmat.

– Nuoria palkattiin ensimmäisiin kesätyöpaikkoihin, eikä heitä ehditty perehdyttää tarpeeksi. Alan ammattilaisen perehdytys uuteen työpaikkaan on selkeästi vaivattomampaa.

 

Yrittäjillä oli paljon positiivistakin sanottavaa kesän koosteessa.

– Pyörämatkailijoita oli valtavasti liikenteessä ja Rannikkoreitti kiinnosti ihmisiä.

Paikkansa Salon matkailukesässä ovat jo vakiinnuttaneet lukuisat luontoretkimahdollisuudet, museot, tapahtumat ja kesäteatterit. Keskustahotellien keskihinta nousi viime vuodesta ja Salo-Vuohensaari-Mathildedal–risteily sai valtavasti kiitosta.

Yrittäjien palautteista useissa toivotaan merellisten palvelujen kasvattamista entisestään.

– Salossa on verrattain vähän merellistä tarjontaa. Ekstrakiitoksia matkailijoilta saivat yrittäjien mukaan laiturijooga, Särkisalon saaristoristeily ja sup-lautojen vuokrausmahdollisuudet. Tällaisille palveluille olisi kuitenkin paljon enemmänkin kysyntää.

 

Salolaisten yrittäjien palautteissa korostuu toinenkin asia – ihastusta ja murhetta herättänyt Paikku. Paikun busseihin houkuteltiin matkustajia tarjoamalla kyydit ilmaiseksi juhannuksesta heinäkuun loppuun.

Jokaisen Paikkua koskevan palautteen yhteydessä palvelusta esitetään vuolaita kiitoksia, mutta harmitellaan viestinnän ontumista. Palautteissa lukee esimerkiksi: ”Tietoa maksuttomasta Paikusta olisi pitänyt saada aikaisemmin, sekä viestintämateriaalit yritysten käyttöön.”

– Tästä oli paljon puhetta yrittäjien kanssa. Paikku oli suoranainen matkailuvaltti ja Salon markkinoinnille todellinen helmi, mutta valitettavasti tieto Paikun käytännöistä ei tavoittanut yrittäjiä.

Lisätietoa toivottiin Paikun vaihdoista ja siitä, voiko pyöriä ottaa bussin kyytiin.

– Palautteiden käsittelyvaiheessa yrittäjillä ei vieläkään ollut tietoa siitä, saako sitä pyörää ottaa mukaan vai ei, Pirvola hymähtää.

Salon Paikun nettisivujen mukaan polkupyörän saa ottaa mukaan, mikäli linja-autossa on tilaa.

 

Vuohensaarella superkesä

Asialliset sosiaalitilat tärkeimmässä roolissa

Yrityssalon keräämässä matkailukoosteessa yhdeksi suurimmista Salon matkailuvalteista nostetaan Vuohensaari.

Yrittäjä Leena Kela iloitsee menestyksekkäästä kesästä.

– Meillä oli paljon ulkomaalaisiakin matkailijoita, erityisesti saksalaisia. Saksalaiset ovat tosin aina olleet suurin ryhmämme.

Matkailukesä oli etenkin Vuohensaarelle jättipotti. Yrittäjä Leena Kelan (oik.) mukaan hyvät sosiaalitilat vetävät matkailuautoja ja retkeilijöitä. Laura Raunio oli kahdeksatta kesää töissä Vuohensaaressa ja ryhtyy nyt pyörittämään Kelojen luotsaamaa Salon teatterin kahviota. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Ulkomaalaiset matkailijat majoittuivat Kelan mukaan suurimmaksi osaksi telttoihin. Useat kotimaanmatkailijat asettuivat mökkeihin.

– Huonemajoituksen käyttöaste oli juhannuksesta elokuun puoleen väliin 100%. Siihen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.

Kesä 2022 oli Kelan mukaan paras kaikista yrityksen 12 toimintavuodesta. Kela uskoo suosion perustuvan hyviin fasiliteetteihin.

– Uusi huoltorakennus tekee osansa ja ylipäätään asialliset sosiaalitilat ovat todella tärkeitä. Lisäksi yleisen siisteyden pitää olla kunnossa.

Kela ei kuitenkaan osaa täysin selittää menestyksen syitä. Yksi tekijä on hänen mukaansa kilpailun puute.

– Teemme Merikaravaanin kanssa yhteistyötä, ja ohjaamme sinne kausipaikkalaisia. Muutenhan meillä ei oikein ole alueella kilpailua.

Vuohensaari ottaa majoittujia vastaan 2. lokakuuta saakka. Sen jälkeen yritys siirtyy talvitauolle.